Sanat ovat merkillisiä. Ihmeellisiä. Niissä on voimaa ja taikaa. Niillä voidaan tuhota tai elvyttää.
Niillä voidaan ilmaista rakkautta tai vihaa , kiittää tai onnitella.
Viime päivinä olen itse makustellut sanoja ihan työkseni. Pyöritellyt niitä kielen päällä ja kuulostelemalla kuuulostellut niiden merkityksiä, vivahteita, niihin sisältyviä latauksia tai vertauksia.
Omaa runokirjaani tässä viimeistelen. Ylihuomenna pitäisi saadat tekstit jo painotaloon.
Olen elänyt runojeni keskellä monta päivää ja nauttinut suunnattomasti. Mutta myös tuskaillut. Välillä jopa ahdistuneena kysynyt itseltäni : onko tässä mitään järkeä.
Runokirjani punainen lanka on rakkaus : rakkaus omaan mieheen, lapsiin, lähimmäisiin, luontoon, koko elämään.
Runoissani kuljen omasta lapsuudestani tähän päivään.
Tänään on Ystävän päivä.
Sain yhden ison kirjeen. Sieltä löytyi pienen kolmivuotiaan lapsenlapseni sormimaalaus, joka on omistetu juuri minulle sekä viisivuotiaan piirros, jossa on hellyttävä teksti ( äidin avustuksella) :
Marja- mummi, minulla on sua ikävä. Rakastan sinua.
Itkuhan siinä pääsi.
Tuli kuitenkin onnellinen mieli. Piti oikein laittaa hyvä olo kiertoon : soitin ystävilleni, niille pitkäaikaisille, jo lapsuudesta tutuille ystävilleni, joille en ole korttejakaan vuosiin jaksanut laittaa.
Ystävät ovat tärkeitä.
Seuraava runoni kerto tästä.
Ystävän ikävä
päiväkahvin aikaan
katson usein
ikkunasta pihatielle
jospa tänään
voisin kattaa pöytääni
toisenkin kupin
Arto
Oma kommenttisi on yksi uskomusten järjestelmä toisenlaista uskomusten järjestelmää vastaan eli siis yhden uskonnon sanelema kannanotto toisen uskonnon opista.
Lähden tästä hetken kuluttua klo 14 alkavaan pyhäinpäivän tilaisuuteen Forssan rukoushuoneelle, Keskuskatu 9. Minulla on ilo kertoa, että Pyhä Henki käyttää kirkkoa välineenään uskon elämän syntymiseen, sen ylläpitämiseen ja sen täyttymykseen viemiseen. Pyhä Henki herättää meidät viimeisenä päivänä kuolleista ja antaa meille iankaikkisen elämän. Pyhäinpäivä kertoo että me täällä maan päällä elävät kirkon jäsenet ja jo perille päässeet kirkon jäsen elämme Jumalan omina yhtenä Jumalan kansana Jumalan antamaa elämää.
Mikäli luokittelet skeptismin uskonnoksi tai uskomusjärjestelmäksi, voit olla oikeassa. Minulla ei ole toistaiseksi mitään syytä uskoa, että mikään kirkon oppi yliluonnollisesta pohjautuu mihinkään todelliseen ja olemassa olevaan.
Uskon, että sinä sekä muut yhteisönne jäsenet uskovat näin tapahtuvan, mutta minulla ei ole mitään syytä uskoa, että näin todellisuudessa tapahtuu. Se mitä uskon tilaisuudessa tapahtuvan, perustuu ryhmä- ja itsesuggestioon, joka aiheuttaa tunteen jonkin ulkopuolisen väliintulosta. Tunnereaktio, jonka olen itsekin kokenut aiemmin uskovaisena uskonnollisissa tilaisuuksissa, kuten seurakunnan nuorten illoissa ja leireillä, sekä myöhemmin ateistina kavereiden kanssa iltaa viettäen täysin uskonnottomissa tilaisuuksissa, kuten sauna- ja peli-illoissa.
Minulle usko on paljon enemmän kuin tunne-elämys tai -kokemus.
Usko on koko olemassaoloa koskettava kysymys ja siksi sen merkitys on kokonaisvaltainen elämäntilanne.
Minun mielestäni ateismissa jos missään itseuskottelu on maailmankuvaa muokkaava tekijä. Kun on jostain kuultu pieni pala jonkun rajatun ilmiön, esim. onko hauki kala vaiko lintu, selityksessä käytettävää metodia jolla se voidaan tiedollisesti hallita, niin kuvitellaan että nyt tuli koko olemassaolon kaikki peruskysymykset käsiteltyä tällä mullistavalla keksinnöllä, että ”hauki on kala”.
Mielestäni tuollainen pikkupalasiin tarttuminen on yhtä yksipuolista kuin tarkastella pölyhiukkasta sormenpäällä ja kuvitella että nyt tuli koko kroppa käsiteltyä.
Käytän tuota ilmausta ”hauki on kala” kuvaamaan mitä tahansa tieteellistä ongelmaa johon haetaan metodista ratkaisua. Metodihan on tehtävän rajaus niin että ongelmaa voidaan tutkia yksiselitteisin menetelmin ja sellaisin määritelmin.että niistä on hyötyä myös jatkossa.
Ihmisen elämän kokonaisuudessa tuollainen tieteellinen tutkimus ei millään muotoa eroa toisenlaisista arkisista kysymyksenasettelusta esim. että automekaanikko yrittää selvittää mikä vika menopelissä on ja sen ratkaistuaan alkaa korjaamaan autoa.
Eihän tästä automekaanikon tutkimuksen tuloksessa ole koko maailman selitystä vaan yhdessä autossa olevan yhden vian etsimisestä.
Kuvitelkaamme että joku väittäisi tuon automekaanikon löydön olevan selitys koko maailmankaikkeuden olemassaoloon ja sen mielekkyyteen, olisi tosi rajoittuneen näkemyksen omaksumista.
Pyrin sanomaan että ns ”tieteellinen” maailmankuva on illuusio, joka johtaa joko äärimmäisen rajoittuneeseen maailmankatsomukseen tai itsensä pettämiseen, jossa johtopäätökset viedään aivan eri planeetalle kuin mihin premissit antavat mahdollisuuden.
”Minulle usko on paljon enemmän kuin tunne-elämys tai -kokemus.
Usko on koko olemassaoloa koskettava kysymys ja siksi sen merkitys on kokonaisvaltainen elämäntilanne.”
Voit ehkä kuvitella sen olevan enemmän, mutta loppupeleissä usko ei määrää todellisuutta. Todellisuus on uskosta riippumaton. Usko yliluonnolliseen ei myöskään vastaa mihinkään kysymykseen. Se vain antaa kuvan, että olisi vastattu.
”Minun mielestäni ateismissa jos missään itseuskottelu on maailmankuvaa muokkaava tekijä. Kun on jostain kuultu pieni pala jonkun rajatun ilmiön, esim. onko hauki kala vaiko lintu, selityksessä käytettävää metodia jolla se voidaan tiedollisesti hallita, niin kuvitellaan että nyt tuli koko olemassaolon kaikki peruskysymykset käsiteltyä tällä mullistavalla keksinnöllä, että “hauki on kala”.”
Tähän haluaisin kyllä kuulla paremmat perustelut, kuin yritit antaa. Toisin kuin uskossa, tieteessä muokataan näkemystä sopimaan todellisuuteen. Jos uudet todisteet osoittavat, että hauki ei olekaan kala, vaan lintu, ei käsityksestä ”hauki on kala” pidetä kynsin ja hampain kiinni.
”Mielestäni tuollainen pikkupalasiin tarttuminen on yhtä yksipuolista kuin tarkastella pölyhiukkasta sormenpäällä ja kuvitella että nyt tuli koko kroppa käsiteltyä.”
Suurten kysymysten ratkaisu lähtee aina yksittäisistä palasista. Yksikään tieteellistä metodia oikein käyttävä ei tule koskaan sanomaan ”nyt kun on tämä kysymys ratkaistu, tiedetään kaikki”. Tiede ymmärtää rajoituksensa, mutta pyrkii koko ajan rikkomaan niitä uuden tiedon saamiseksi. Näin maailma kehittyy.
”Metodihan on tehtävän rajaus niin että ongelmaa voidaan tutkia yksiselitteisin menetelmin ja sellaisin määritelmin.että niistä on hyötyä myös jatkossa.”
Metodin tarkoitus on rajata ongelma niin, ettei se sisällä mitään ylimääräistä, joka turhaan monimutkaistaa selitystä antamatta sille lisäarvoa.
”Kuvitelkaamme että joku väittäisi tuon automekaanikon löydön olevan selitys koko maailmankaikkeuden olemassaoloon ja sen mielekkyyteen, olisi tosi rajoittuneen näkemyksen omaksumista.”
Se olisi tieteellisen metodin väärinymmärtämistä ja -käyttämistä. Käytännössähän näin uskovaiset ovat kuitenkin tehneet, tosin ilman mitään löytöä. On keksitty selitys, joka näyttää selittävän kaiken, mutta joka todellisuudessa tuo vain uuden ja suuremman kysymyksen.
”Pyrin sanomaan että ns “tieteellinen” maailmankuva on illuusio, joka johtaa joko äärimmäisen rajoittuneeseen maailmankatsomukseen tai itsensä pettämiseen, jossa johtopäätökset viedään aivan eri planeetalle kuin mihin premissit antavat mahdollisuuden.”
Ja minä olen tässä täysin toista mieltä. Usko on illuusio, joka näyttää selittävän kaiken selittämättä mitään, ja käytännössä estää uuden tiedon etsimisen. Miksi etsisit ratkaisua ongelmaan, jonka luulet jo ratkaisseesi? Tiede ei koskaan tule näin väittämään, vaikka iltalehdet näin antavat ymmärtää. ”Mitään teoriaa ei ole koskaan osoitettu oikeaksi, sitä ei vain ole toistaiseksi osoitettu vääräksi” -Richard Feynman, teoreettinen fyysikko. Jos tämä kuulostaa sekavalta, niin selitys on seuraava: Tieteellinen teoria on vain paras tämänhetkinen selitys ilmiölle. Teorian tulee tehdä ennusteita, jotka voidaa mittaamalla osoittaa oikeiksi. Mutta on olemassa koko ajan mahdollisuus, että jokin mittaus tulee osoittamaan teorian vääräksi. Tällöin teoriaa muutetaan, ja aloitetaan alusta.
Jos sanot, että tieteellinen maailmankuva on rajoittunut, olet täysin väärässä. Se on täysin rajoittamaton.
On kaksi eri asiaa ottaa tieteellinen metodi tiedon lisäämisenä. Luulen että siinä olemme samaa mieltä.
Se mitä ateistiset suuntaukset tekevät on kuvitelma että tällä tiedon lisäämisellä olisi todistettu jotain oleellista Jumalan todellisuudesta ja vaikuttamisesta meidän maailmassamme. Tähän ei tieteellisen menetelmän avulla päästä.
Pelkällä tiedolla ei nimittäin päästä koko ihmisenä olemisen perimmäisiin kysymyksiin käsiksi. Sillä aina jää tuo peruskysymys, nimittäin:
2+2= 4 entä sitten ?
Usko ja tieteellinen tutkimus eivät ole mitenkään ristiriidassa keskenään. Tiede ei nimittäin tutki yhtikääs mitään sellaista mikä ei olisi Jumalan luomaa ja ylläpitämää maailmaa. Vaikka ihmiset tekisivät minkälaisia tieteellisiä havaintoja tahansa ei koskaan voi päästä kauemmaksi kuin Jumalan kätten työn sisällä olevan todellisuuden tutkimiseen.
” Tiede ei nimittäin tutki yhtikääs mitään sellaista mikä ei olisi Jumalan luomaa ja ylläpitämää maailmaa.”
Olisit heti sanonut, että olet presuppositionalisti, niin olisi jäänyt tämäkin väittely siihen. Presuppositionalistien kanssa ei voi väitellä, koska nämä eivät välitä todisteista suuntaan taikka toiseen, he vain sanovat ”Jumala on ja sillä siisti”. Mutta jatketaan, koska addiktio.
”On kaksi eri asiaa ottaa tieteellinen metodi tiedon lisäämisenä. Luulen että siinä olemme samaa mieltä.”
En ymmärrä lausettasi, joten en ole varma olemmeko samaa mieltä.
”Se mitä ateistiset suuntaukset tekevät on kuvitelma että tällä tiedon lisäämisellä olisi todistettu jotain oleellista Jumalan todellisuudesta ja vaikuttamisesta meidän maailmassamme. Tähän ei tieteellisen menetelmän avulla päästä.”
Toivoisin, että käyttäisit pilkkuja, jotta saisin paremmin selvän tekstistä. Mitä tarkoitat ateistisilla suuntauksilla tässä yhteydessä? Sinänsä tieteellisen menetelmän avulla voidaan häivyttää Jumalan tarpeellisuus, kun on mahdollista selittää ilmiö ilman tätä. Mutta tieteen tarkoitus ei ole todistaa Jumalaa olevaksi eikä olemattomaksi, sen tarkoitus on selvittää ja selittää maailmankaikkeudessa tapahtuvia ilmiöitä, ja ehkä sen ulkopuolellakin.
”Pelkällä tiedolla ei nimittäin päästä koko ihmisenä olemisen perimmäisiin kysymyksiin käsiksi.”
Mitkä ovat ihmisenä olemisen perimmäisiä kysymyksiä? Jotta voidaan ottaa kantaa tähän, on tiedettävä kysymys.
Arto
Väitteesi: ”Sinänsä tieteellisen menetelmän avulla voidaan häivyttää Jumalan tarpeellisuus, kun on mahdollista selittää ilmiö ilman tätä,” on valistusajalla syntyneen harhaisen teologian tuotetta. Siinä kysymyksenasettelu asetetaan lapsellisen heppoisin perustein virheellisesti vastakkain.
Jonkin luonnossa olevan ilmiön selittäminen tai selittämättömyys ei ole Jumala-uskoa millään tavalla koskettava kysymys, vaan vain ja ainoastaan ihmisen tietämistä koskeva kysymys.
Jumalan luomiseen liittyvät kysymyksenasettelut puolestaan liikkuvat sillä tasolla ettei ihmisten luonnontieteellisten kysymysten erilaiset vastausvaihtoehdot vaikuta siinä puoleen eikä toiseen. Jumalan ilmoitus nimittäin keskittyy siihen mitä Jumala on tehnyt.
Teologisesti ilmaistuna tuo väitteesi sisältää jumalakuvan,
jossa Jumala,
joka olemukseltaan on kaiken Luoja ja ylläpitä elikä hän josta kaikki luotu on peräisin ja jonka tekoa kaikki maailmassamme oleva on,
tehdään osaksi luontoa eli luotua.
Luoja alennetaan siis luoduksi.
Jeesus puhuu ystävyydestä (Joh.15) hyvin merkittävällä tavalla. Hän tuo esiin Rakkauden merkityksen ystävyydessä. Ystävät ovat luotettavia matkakumppaneita.
Se on juuri näin! Kiitos Ismo kommentistasi!
Hei, jatkan vielä tuota ystäväaihetta.
Kun lapset olivat pieniä ja töitä paljon, niin sitä odotti todellakin ystäviä piipahtamaan taikka jospa posti toisi tervehdyksen…
sitä toivetta kuvaa myös seuraava runoni :
Työstä toiseen
kiireen keikkuessa kantapäillä
arkitöiden uuvuttamana
pyyhin salaa kyyneliä
odottelen postin tuloa
jospa lehtien piilosta
laskujen lomasta
tipahtaisi ystävän tervehdys
tuore öljypuun oksa
väsyneelle