Euroopan kirkkojen konferenssin (EKK) yleiskokouksessa Tallinnassa sunnuntaina puhunut Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartolomeos viittasi puheessaan ekumeenisen liikkeen nykyiseen tilanteeseen.
Menneiden aikojen ekumenia tapahtui Bartolomeoksen mukaan kuitenkin toisenlaisessa maailmassa, kuin missä nyt elämme.
– ”Eurooppa on maallistunut ja Jumala on kuollut” -retoriikasta huolimatta Eurooppa pysyi koko 1900-luvun ajan elävänä kristillisenä maanosana. Useimmat eurooppalaiset oli kastettu ja he identifioituivat kristityiksi; heidät vihittiin avioliittoon ja siunattiin hautaan kristillisten riittien mukaisesti ja osallistuminen jumalanpalveluksiin oli vahvaa.
1900-luvulla koettiin Bartolomeoksen mukaan Eurooppa, jossa kristinuskolla ja uskonnolla yleensä oli merkittävä julkinen rooli. Ja tässä kontekstissa ekumeeninen liike hänen mukaansa työskenteli huolellisesti ja intohimoisesti voittaakseen kirkkoja vuosisatojen ajan riivanneen triumfalismin, nationalisin ja tunnustuskunnallisen nurkkakuntaisuuden.
TÄNÄÄN EUROOPPA on Bartolomeoksen mukaan hyvin erilainen. Sen uskonnollisen kuulumisen maisema on muuttunut.
– Kristillisinä kirkkoina emme voi enää pitää varmana, että eurooppalaiset identifioituvat kansallisiin kirkkoihin tai oikeastaan mihinkään tiettyyn uskomisen muotoon. Tämä ulottuu myös uskonnollisiin vähemmistöryhmiin Euroopassa.
1900-luvun alkupuolen ekumeniassa voitiin Bartolomeoksen mukaan pitää itsestäänselvyytenä sitä, että enemmistö eurooppalaisista kuului kristillisiin kirkkoihin ja uskonnon vallitseva rooli julkisessa tilassa hyväksyttiin.
– Nyt eletään Euroopassa, jossa uskonto ei ole kuollut, mutta jossa useimmat julistavat olevansa laajasti hengellisiä, mutta eivät itse asiassa uskonnollisia.
Mikä siis on ekumeenisen liikkeen rooli tällaisessa Euroopassa, Bartolomeos kysyi.
BARTOLOMEOS VIITTASI myös iskulauseisiin ”uudesta ekumeniasta”, mikä puolestaan viittaa ”traditionaalisten arvojen” ympärille kerääntyneisiin kirkkoihin. Tällainen ekumenia kuitenkin väistämättä luo merkillisiä liittoutumia kirkkojen kesken.
– Esimerkkeinä jotkut amerikkalaiset evankelikaaliset kirkot, jotka aikaisemmin pitivät katolisia ja ortodoksisia kristittyjä epäjumalankuvia palvelevina pakanoina. Nyt sellaiset kirkot vaikuttavat halukkailta työskentelemään yhdessä eräiden katolilaisten ja ortodoksien kanssa tukeakseen mainittuja traditionaalisia arvoja.
– Tämä ”uusi ekumenia” on mennyt jopa niin pitkälle, että se on voidellut Venäjän presidentin Vladimir Putinin poliittiseksi sankarikseen ja Venäjän ortodoksisen kirkon patriarkka Kirillin hengelliseksi johtajakseen.
Tällainen ”uusi ekumenia” on Bartolomeoksen mukaan kuitenkin toisenlaista kuin perinteinen ekumenia: se on jakautumisen ja tuhon voima.
– Näemme sen mentaliteetin seurauksia Venäjän brutaalissa hyökkäyksessä Ukrainaan sekä kirkon tälle sodalle antamassa oikeutuksessa – koska tämä sota olisi Ukrainan pelastamista jumalattoman, maallistuneen ja liberaalin lännen houkutuksilta.
Valitettavasti tällainen ”uusi ekumenia” on Bartolomeoksen mukaan olemuksellisesti epäekumeenista, ellei jopa antiekumeenista siinä mielessä, että se asettuu niitä kristittyjä vastaan, jotka eivät tue sen poissulkevaa tapaa tarkastella traditionaalisia arvoja.
– ”Uusi ekumenia” tukeekin polarisoitumisen eetosta.
VIIME VUOSISADAN ekumeniassa hyväksyttiin Bartolomeoksen mukaan se, että yhteinen usko Jeesukseen Kristukseen oli riittävää tunnustauduttaessa sitoutumiseen kohtaamiseen ja dialogiin, yhteisiin juuriin kristillisessä uskossa.
Bartolomeoksen mukaan ei voida olettaa, että traditionaaliset arvot tarjoavat samaa kutsuhuutoa kristittyjen ykseydelle, koska tänään niitä haastetaan niin julkisuudessa kuin kirkkojen itsensä sisällä.
– Tänään niin kutsuttujen kulttuurisotien retoriikka on vakavasti saattanut huonoon valoon minkä tahansa potentiaalisen dialogin, vahingoittaen koko ekumenian sydäntä, kun ortodoksit riitelevät ortodoksien, katolilaiset katolilaisten ja protestantit protestanttien kanssa. Joskus heitä yhdistävät vain eri mieltä oleminen ja syytteleminen.
Näiden ”kulttuurisotien” globalisoituminen ja pyhittäminen muodostavat Bartolomeoksen mukaan epäilemättä uuden haasteen ekumenialle.
EKUMEENINEN PATRIARKKA etsi esityksessään myös ekumenian tietä ulos nykyisestä tilanteesta. Kirkot voivat syyttää tilanteesta myös itseään. Ne ovat usein vaatineet etuoikeuksia, sen sijaan että olisivat palvelleet ei-etuoikeutettuja. Ne on usein yhdistetty mielikuvissa eliittiin, voimaan ja kansallisvaltioihin, sen sijaan että ne olisi yhdistetty uhanalaisiin ja syrjittyihin.
Patriarkka muistutti, että kirkot ovat menneisyydessä tietenkin itse kärsineet sortavista hallinnoista ja kommunistisista valtiaista. Siellä täällä kristityt elävät hänen mukaansa edelleenkin vainojen pelossa.
Toisaalta liian vahva yhteys valtioon monine etuoikeuksineen ei sekään ole kirkoille hyväksi.
– Historia on osoittanut, että sellainen maksaa kirkoille jotakin. Näkyvin näistä maksuista on kirkon profeetallisen äänen menettäminen. Parhaita esimerkkejä tällaisesta on ekumeenisten toimijoiden mykistyminen Venäjän hyökättyä epäoikeudenmukaisesti Ukrainan suvereniteettia vastaan.
Bartolomeos käsitteli asiaa vielä monista eri näkökulmista. Hän päätti ajatukseen Euroopasta, jossa kristityt ja kaikki hyvän tahdon ihmiset pyrkivät oikeudenmukaisuuteen ja ottavat vastaan myös muukalaisen. Evankelista Luukkaaseen (Luuk. 4:18) viitaten Bartolomeos kehotti julistamaan sanaa köyhille, julistamaan vangituille vapautta ja päästämään sorretut vapauteen.
– Se olisi todella tie kristillisen Euroopan elvyttämiseen, Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartolomeos sanoi.
EKK:n yleiskokous Tallinnassa päättyy huomenna tiistaina.
Lue myös:
Suomen ortodoksisen kirkon edustaja: ”Moskovan patriarkaatti edistää ekumeenista hajaannusta”
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.
Antoisia lukuhetkiä!
Ilmoita asiavirheestä