Hetken mietin, keitä kaikkia minun pitäisi pyytää mukaan. Sitten päätin, ettei ketään. Tämän pienen hetken olisin vapaa itkemään omaa itkuani, ilman velvollisuutta kannatella muita.

Syksyllä tulee pelto vanhaksi, sen sänkinen leuka nousee päin taivasta, kirjoitti runoilija Viljo Kajava. Lokakuisen sänkipellon reunalla saattaa ihminenkin tuntea harteillaan elämän painon. Mutta yhtä varmasti kuin päivät lyhenevät, ne ajallaan taas pitenevät.

Myös särkynyt ja lakastuva elämä on arvokasta. Jokainen hetki on lahjaa. Elämä saa usein syvimmät ja hehkuvimmat värinsä, kun ihminen tai kasvi on antanut kaikkensa, Emilia Karhu kirjoittaa.

Hengellisen ja maallisen elämän välille ei ole tarpeen vetää selkeää rajaa. Pappi Jaana Sahamies kirjoittaa pienessä kirjassaan Hiljaisuuden oppilaana puhuttelevasti: "Hengellistä elämää eletään arjessa. Puuronkeitto, autonkorjaus, suhde puolisoon, yksinäiset illat tai hilpeät juhlat kuuluvat siihen yhtä lailla kuin rukous."

Suhtaudun skeptisesti Ben Furmanin väitteeseen, jonka mukaan koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus. Sen sijaan uskon vahvasti, että koskaan ei ole liian myöhäistä saada hyvä loppuelämä. Joskus se vaatii kipeitä ratkaisuja ja heittää meidät epävarmuuteen. Mutta kaikilla on oikeus riittävän onnelliseen elämään.

Monen ihmisen elämässä on myös sellaista raskasta ja pimeää, jota on vaikea jakaa muiden kanssa. Kunpa tänä pääsiäisenä valo saisi voittaa edes hetkeksi myös näissä elämän henkilökohtaisimmissa murheissa. Hipaiskoon sinua ylösnousseen Kristuksen koko maailmalle lahjoittamat ilo, rauha ja vapaus.