Arkkipiispoilta kannanotot Butšan raakuuksiin – Leo: ”Äärimmäistä inhimillistä pahuutta”, Luoma: ”Ihmisyyden halveksuntaa”
Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo ja evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Tapio Luoma ovat omissa kannanotoissaan ilmaisseet järkytyksensä siviilien joukkomurhista Butšan kaupungissa Ukrainassa. Raakuudet ovat paljastuneet...
Luonnonkiviteollisuus palkitsi Seinäjoen seurakunnan hyvästä yhteistyöstä
Luonnonkiviteollisuutta edustava Kivi ry on palkinnut Seinäjoen seurakunnan vuoden KIVIpalkinnolla. Tunnustus kertoo hyvästä ja toimivasta yhteistyöstä seurakuntien ja kivialan toimijoiden kesken. Palkinto jaettiin kolmatta...
Kokemäen seurakunnan päätöksenteko jumissa – luottamushenkilöt eivät tulleet kokoukseen
Kokemäen seurakunnassa viime vuoden tilinpäätös jäi vahvistamatta, kun kirkkoneuvoston kokous 31.3. ei ollut päätösvaltainen. Kirkkoneuvoston Yhteisellä tiellä -ryhmän jäsenistä neljä ei saapunut tilaisuuteen ilman...
Yt-prosessi päättyi – Kuopion tuomiokapituli vähentää yhden työntekijän vuonna 2024
Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli on päättänyt yhteistoiminta- eli kirkon yhteistoimintasopimuksen mukaan tuta-neuvottelujen lopputuloksena aloittaa työtehtävien uudelleenorganisointiprosessin. Sen tavoitteena on yhden virassa tai toimessa olevan työntekijän...
Päivi Räsänen: Ilmaisen näkemykseni vastedes samalla tavalla kuin tähänkin asti
Kansanedustaja Päivi Räsänen piti tiedotustilaisuuden heti saatuaan tiedon Helsingin käräjäoikeuden päätöksestä hylätä häneen kohdistuneet syytteet kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Uutisen tuomiosta voi lukea täältä.
Tiedotustilaisuuteen eduskunnan...
Helsingin käräjäoikeus hylkäsi Päivi Räsäsen ja Juhana Pohjolan syytteet kiihottamisesta kansanryhmää vastaan
Helsingin käräjäoikeus on keskiviikkona hylännyt kansanedustaja Päivi Räsästä ja Suomen Luther-säätiön asiamiestä Juhana Pohjolaa vastaan nostetut syytteet kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Oikeus velvoittaa valtion korvaamaan...
Ruotsin kirkon piispat: Sateenkaariparien vihkimisen on oltava jatkossakin papeille vapaaehtoista
Ruotsin kirkon piispainkokous on julkaissut kannanoton, jossa se linjaa, ettei papeilla voi jatkossakaan olla velvollisuutta vihkiä avioliittoon samaa sukupuolta olevia pareja. Julkilausuman otsikko on...
Kirkolla on yhä vaikeuksia tehdä sukuselvityksiä kohtuuajassa – oikeusasiamies puuttui tilanteeseen, josta on tehty kymmeniä kanteluita
Kirkon virkatodistuspalveluihin tehtiin viime keväänä uudistus, jonka oli tarkoitus parantaa palvelua mahdollistamalla sukuselvitysten tekeminen valtakunnallisesti. Eri syistä johtuen kävi kuitenkin päinvastoin: sukuselvitysten saaminen pitkittyi...
Jampan seurakuntakoti tuhoutui tulipalossa Järvenpäässä
Järvenpään keskustasta noin kolmen kilometrin päässä sijaitsevan Jampan lähiön ostoskeskus tuhoutui perjantaina tulipalossa. Myös ostoskeskuksen yhteydessä ollut seurakuntakoti tuhoutui käyttökelvottomaksi.
Kaikki seurakunnan toiminnat Jampan seurakuntakodissa...
Kansanlähetys haluaa jatkaa työtä Venäjällä heti, kun se on mahdollista, sanoo idäntyön aluekoordinaattori Markus Aitamäki
Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys vietti viikonvaihteessa Idäntyön päiviä Kansanlähetysopistolla Hausjärven Ryttylässä.
”Ilosanoma uudelle sukupolvelle” –teema kokosi Ryttylään runsaat sata kuulijaa. Järjestäjien mukaan saman verran ihmisiä seurasi...