Anu Kiviranta oli Kuopion Alavassa seurakuntanuori – nyt hänet valittiin seurakunnan kirkkoherraksi
Kuopion Alavan seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi on valittu Anu Kiviranta, 39. Hän toimii tällä hetkellä Alavan seurakunnan rippikoulu- ja nuorisotyön pastorina.
Valinnan teki Alavan seurakuntaneuvosto. Virkaa...
Paperia riittää ja painokoneet jauhavat – ukrainankielisiä Raamattuja painetaan nyt urakalla
Ukrainan sodan seurauksena myös ukrainankielisten Raamattujen kysyntä on kasvanut. Seurakuntapalvelun johtaja Antti Siukonen Suomen Pipliaseurasta kertoo, että pipliaseurojen verkosto eli Yhtyneet Raamattuseurat on koordinoinut...
Seurakunnat osallistuvat Earth Hour -tapahtumaan: kynttiläillallinen, konsertteja, rukoushetkiä ja messuja hämärässä
Seurakunnat huomioivat tänäkin vuonna monin tavoin WWF:n kansainvälisen Earth Hour -ympäristötapahtuman lauantaina 26.3. Kyselyjen mukaan noin 1,5 miljoonaa suomalaista osallistuu siihen tavalla tai toisella...
Hallinto-oikeus: Vanhoillislestadiolaisten seurat eivät ole kirkon tunnusomaista toimintaa
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on hylännyt valituksen, joka liittyi vanhoillislestadiolaisen liikkeen rauhanyhdistysten seuroja koskeviin kokoontumisrajoituksiin. Valituksen kohteena olleet aluehallintoviraston kokoontumisrajoitukset koronaepidemian hillitsemiseksi oli määrätty joulukuussa 2021...
Piispa Kaisamari Hintikka: Venäjän hyökkäyksen tuomitseminen on tärkeämpää kuin kirkkoliittojen jäsenyysintressit
Moskovan patriarkka Kirillin rooli Venäjän politiikan tukijana ei ole yllättänyt Espoon piispaa Kaisamari Hintikkaa, joka on aiemmin toiminut Itä-Euroopan tutkijana. Hintikka puhui Ukrainan sodasta...
Lahden Kohtaamispaikka löysi uuden kodin Mukkulan kirkosta – ehtoollisen toimittavat sekä nais- että miespapit
Lahdessa toimiva Kohtaamispaikka-yhteisö on sopinut Keski-Lahden seurakunnan kanssa yhteistyöstä ensi syksystä alkaen. Kohtaamispaikka-illat siirtyvät syksyllä Mukkulan kirkkoon ja jäsentyvät osaksi Keski-Lahden seurakunnan aluetyötä Mukkulassa.
Keski-Lahden...
Kirkkohallitus esittää puolen miljoonan euron avustusta ukrainalaisille Kirkon keskusrahastosta
Kirkkohallituksen täysistunto esittää, että Kirkon keskusrahasto antaa 500 000 euron suuruisen avustuksen sodasta kärsiville ukrainalaisille Kirkon Ulkomaanavun kautta. Kirkkohallitus ehdottaa, että toukokuussa kokoontuva kirkolliskokous myöntää...
Inkerin kirkon Teologinen instituutti sai Venäjän valtion opetuslisenssin takaisin, mutta rahapula sulkee oppilaitoksen loppukevääksi
Inkerin kirkon Teologinen instituutti on jälleen saanut Venäjän opetusviranomaisilta koulutustoiminnan harjoittamiseen tarkoitetun lisenssin. Asiasta uutisoi sivuillaan Inkerin kirkko. Uusi lisenssi on kirkon tiedotteen mukaan...
Konstantinopolin patriarkka Bartolomeos: Hyökkääjät haluavat nöyryyttää vapauttaan puolustavia ukrainalaisia
Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartolomeos I on ottanut kantaa Ukrainan sotaan. Viime sunnuntaina pitämässään puheessa patriarkka sanoi, että ”itsenäiseen Ukrainaan hyökänneet ortodoksiveljet näyttävät haluavan...
Vesa-Tapio Palokangas Muhoksen kirkkoherraksi tiukassa vaalissa – ”Seurakunnan ei pidä ryhtyä tekemään sirkustemppuja”
Muhoksen seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi on valittu Vaalan kirkkoherra Vesa-Tapio Palokangas. Hän sai vaalissa 508 ääntä. Toiseksi tullut Oulunsalon seurakunnan kappalainen Jukka Joensuu sai 465...