Koti Uutiset Sivu 135

Uutiset

Pankinjohtaja ja kirkollinen vaikuttaja Ahti Hirvonen on kuollut

Pankinjohtaja Ahti Hirvonen on kuollut 90-vuotiaana 29. tammikuuta Helsingissä. Hirvonen syntyi Viipurissa 1931, kirjoitti ylioppilaaksi Joensuussa ja valmistui Helsingin Kauppakorkeakoulusta 1959. Hän teki työuransa teollisuuden ja...

Open Doors -järjestön mukaan kristittyjä vainotaan maailmalla entistä pahemmin, raportti kertoo huonoimmasta tilanteesta Afganistanissa

Kristittyihin kohdistunut vaino on maailmalla lisääntynyt ja muuttunut entistä vakavampaan suuntaan muutaman viime vuoden aikana. Tämä käy ilmi Open Doors Finland -järjestön julkaisemista World...

Rap-artisti Paleface aloittaa Radio Deissä gospel­musiikkiin keskittyvän ohjelman

Rap-artisti Paleface aloittaa 2. helmikuuta Radio Deissä oman radio-ohjelmasarjan, joka keskittyy gospeliin. – Minulla on noin kolmetuhatta vinyyliä, joiden joukossa on paljon gospelmusiikkia, kertoo taiteilijanimellä Paleface...

Kirkon johtavien viran­haltijoiden ja luottamus­henkilöiden sidonnaisuus­ilmoitukset löytyvät nyt verkosta

Kirkkohallituksen täysistunto antoi viime vuonna suosituksen sidonnaisuuksien ilmoittamisesta evankelis-luterilaisessa kirkossa. Suositus tehtiin kirkolliskokouksen toimeksiannosta. Nyt sidonnaisuutensa ilmoittaneiden nimet ja sidonnaisuudet ovat nähtävillä myös kirkkohallituksen verkkosivulla....

Helsingin seura­kunnat lähettävät työn­tekijöitä ja vapaa­ehtoisia töihin kaupungin päivä­koteihin ja vanhusten­hoitoon

Helsingin seurakunnat luovuttavat helmikuussa työntekijöitä Helsingin kaupungille päiväkoteihin, leikkipuistoihin ja vanhustenhoitoon. Lähtijöitä haetaan seurakuntien omista työntekijöistä. Vanhustenhoitoon heitä etsitään myös vapaaehtoisista. Syynä on koronaviruksen räjähdysmäisesti...

Kirkon perhe­neuvonnassa enemmän asiakkaita kuin koskaan

Kirkon perheneuvonnassa kävi viime vuonna enemmän asiakkaita kuin koskaan aikaisemmin. Perheneuvonta palveli kaikkiaan 20 700 asiakasta, mikä oli lähes 3 900 asiakasta enemmän kuin edellisvuonna, kerrotaan...

Kysely: Suomalaiset lahjoittavat ahkerasti, ja yhä useampi tekee niin säännöllisesti

Valtaosa suomalaisista eli peräti 73 prosenttia tekee rahalahjoituksia tavalla tai toisella ja suhtautuu lahjoittamiseen erittäin myönteisesti. Kertalahjoitukset ovat edelleen suosituin tapa lahjoittaa rahaa, mutta...

Piispa Bo-Göran Åstrand: Kirkosta eroavan päätöstä pitää kunnioittaa ja samalla kertoa, että takaisin saa tulla uskosta riippumatta

Suhtautuuko kirkko kastettuihin mutta kirkosta eronneisiin ihmisiin lähtökohtaisesti kristittyinä? Jos näin on, millainen on kirkoton kristitty ja mikä on seurakunnan jäsenyyden teologinen merkitys? Nämä...

Vanhan testamentin käännös­työ mobiili­käyttäjille alkoi – kääntäjät ja ekumeeninen ohjaus­ryhmä nimetty

Suomen Pipliaseura on aloittanut Vanhan testamentin kääntämisen hepreasta suomen kielelle. Käännöshanke kestää arviolta vuoteen 2028 saakka, mistä tulee käännöksen nimi VT28. Psalmit on tarkoitus...

Mikkelin hiippakunnassa lakkautetaan kaksi seurakuntaa

Kirkkohallituksen täysistunto on päättänyt kahdesta seurakuntaliitoksesta Mikkelin hiippakunnassa. Sulkavan seurakunta lakkautetaan 31.12.2022 ja liitetään Savonlinnan seurakuntaan vuoden 2023 alusta alkaen. Laajentuvan Savonlinnan seurakunnan alueena ovat...