Koti Uutiset Sivu 142

Uutiset

Tampereen hiippa­kuntaan neljä uutta rovastia ja yksi director cantus

Tampereen hiippakunnassa on myönnetty arvonimiä neljälle papille ja yhdelle kanttorille. Piispa Matti Repo myönsi rovastin arvonimen Ylöjärven seurakunnan kappalaiselle Jyrki Koivistolle, Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksen apulaislähetysjohtajalle...

Suomen Kirkkomusiikki­liiton vuoden musiikki­ryhmä on Ismo Savi­­mäen kehittämä kolmen kuoron polku

Suomen Kirkkomusiikkiliitto on nimennyt Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kanttorin Ismo Savimäen kuoropolun vuoden 2022 musiikkiryhmäksi. Kuoropolku mahdollistaa pitkäjänteisen kehittymisen kuorolaulajana seurakuntien lapsi- ja nuorisokuoroissa, palkinnon perusteluissa todetaan. Kuoropolkuun...

Digi­enkeleitä ja lyhyt­terapiaa – kirkko­hallitus jakoi seura­kunnille 100 000 euroa diakonia­kokeiluihin

Kirkkohallitus on jakanut viidelle seurakunnalle diakonisen kokeilutoiminnan avustusta yhteensä 100 000 euroa. Vastaavia avustuksia jaettiin myös viime keväänä. Nyt rahaa saaneiden hankkeiden tarkoitus on kehittää toimintaa...

Diakin ja järjestöjen kehittämä nuorten digi­palvelu Zekki voitti EU:n innovaatio­kilpailun

Nuorten hyvinvointiin keskittyvä Zekki-digipalvelu on valittu Euroopan sosiaalisten innovaatioiden kilpailun voittajaksi. Kilpailussa oli mukana 565 innovaatioehdokasta. Aiemmin tänä vuonna julkistettu Zekki teki vaikutuksen kilpailun raatiin...

Kirkko­palveluille uusi hallitus, puheen­johtajana jatkaa Mikael Pentikäinen

Kirkkopalvelut ry:n valtuusto on valinnut 9.12. Kirkkopalveluille uuden hallituksen. Puheenjohtajana jatkaa Suomen Yrittäjät ry:n toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Hallituksen jäseniksi valittiin Länsi-Suomen Diakonialaitoksen Säätiön toimitusjohtaja Heikki...

Valkeakosken Sanomat: KHO:n mukaan kirkko­hallitus teki virheen, Valkea­kosken kirkon purku­päätös käsiteltävä uudelleen

Korkein hallinto-oikeus (KHO) vaatii, että kirkkohallitus käsittelee uudestaan Valkeakosken kirkon purkamista koskevan päätöksen. Samalla KHO kumoaa asiaan liittyvän hallinto-oikeuden päätöksen. Asiasta kertoo Valkeakosken Sanomat. Kirkkohallituksen...

Kirkon tutkimus­keskus jakoi apurahoja ristiäisten ja nimiäisten, rooli­pelien, sotilas­pappien ja ekofeminismin tutkimukseen

Kirkon tutkimuskeskuksen apurahat kirkon ja uskonnollisen elämän sekä yhteiskunnan muutosten tutkimukseen vuodelle 2022 on myönnetty. Apurahojen yhteissumma on 240 300 euroa. Apurahojen myöntämisessä etusijalla ovat väitöskirjan...

Piispa Seppo Häkkinen ja dosentti Niko Huttunen Kanavassa: Laillisuus­valvontaan ja lain­valmisteluun on pesiytynyt uskonnon­vastainen tendenssi

Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen ja Kirkon tutkimuskeskuksen vs. tutkija, Helsingin yliopiston Uuden testamentin eksegetiikan dosentti Niko Huttunen kirjoittavat tuoreessa Kanava-lehdessä (8/2021) aiheesta ”Miksi...

Turun arkki­hiippakuntaan viisi uutta rovastia ja kaksi director cantusta

Arkkipiispa Tapio Luoma ja piispa Mari Leppänen ovat myöntäneet yhteensä viisi rovastin arvonimeä Turun arkkihiippakunnassa. Tapio Luoma on myöntänyt rovastin nimen ja arvon Turun ja...

Kotimaan liike­toiminnan omistus­pohja muuttuu – lehtien ilmestyminen jatkuu ennallaan

Kotimaata ja Askelta julkaisevan Kotimaa Oy:n koko liiketoiminta henkilöstöineen siirtyy 1.1.2022 alkaen Kirkkopalvelut-konsernin omistukseen Sacrum Oy:hyn. Siirron tarkoitus on turvata Kotimaan ja Askelen ilmestyminen...