Koti Uutiset Sivu 149

Uutiset

Terhi Kaira ja Matti Salomäki jatkoon Lapuan hiippa­kunnan piispan­vaalissa

Lapuan hiippakuntadekaani Terhi Kaira ja Lapuan tuomiorovasti Matti Salomäki jatkavat Lapuan hiippakunnan piispanvaalin toiselle kierrokselle. Tiistaina käydyllä vaalin ensimmäisellä kierroksella Kaira sai alustavan tuloksen...

Tänään äänestetään piispaa Lapuan hiippa­kuntaan – Kotimaa kertoo tulokset

Lapuan hiippakunnan piispanvaalin ensimmäinen kierros käydään tänään tiistaina. Vaalikokoukset alkavat hiippakunnan kuudessa rovastikunnassa kello 13. Rovastikunnat ovat Etelä-Pohjanmaan rovastikunta, Järvi-Pohjanmaan rovastikunta, Kauhajoen rovastikunta, Isonkyrön...

Jouluradio aloitti – teemoina nostalgia, retro ja kaiho

Suosittu Jouluradio on aloittanut toimintansa tänä vuonna 1. marraskuuta. Jouluradiolla on 27 FM-taajuutta, ja kanavaperheeseen kuuluu kymmenen eri musiikkityylien nettikanavaa. Jouluradio soi netissä koko vuoden....

Jokelan kirkon­kellot varastettiin Tuusulassa – kyseessä jo toinen kirkonkello­varkaus seura­kunnassa

Tuusulassa Jokelan kirkon kaksi kelloa on varastettu todennäköisesti viime viikonlopun aikana. Vuonna 1976 valmistunut kirkko on ollut vuoden verran tyhjillään ja odottaa purkamista sisäilmaongelman...

Eero Jokela valittiin pappis­asessoriksi Espoon hiippa­kuntaan

Espoon seurakuntayhtymän yhteisen seurakuntatyön päällikkö Eero Jokela (s. 1961) on valittu Espoon tuomiokapitulin pappisasessoriksi. Jokela sai tiistaina rovastikunnittain toimitetussa vaalissa eniten kannatusta, alustavan tuloksen...

Diakin toiminta jatkuu Helsingissä, Oulussa ja Porissa, Pieksämäelle lisäksi liikkuva kampus

Diakonia-ammattikorkeakoulun toiminta jatkuu tulevaisuudessa kolmella kampuksella Helsingissä, Oulussa ja Porissa. Pieksämäellä säilyy liikkuva yksikkö, joka toteuttaa koulutustoimintaa Itä-Suomen alueella. Diakin hallitus päätti kampusrakenteen uudistamisesta yksimielisesti...

Lähetys­seura lopetti yhteis­työn, kun palestiinalainen yhteistyö­kumppani määriteltiin Israelissa terroristi­järjestöksi – toiminnan­johtaja Rolf Steffansson kommentoi

Suomen Lähetysseura on lopettanut yhteistyön palestiinalaisen Defence for Children International – Palestine (DCIP) -järjestön kanssa. Ratkaisun syynä on Israelin puolustusministerin Benny Gantzin allekirjoittama päätös,...

Mikkelin piispa Seppo Häkkinen tentissä Piispan kysely­tunnilla

Radio Dein ja Kotimaan Piispan kyselytunti -ohjelmaan saapuu 27.10. vieraaksi Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen. Keskiviikkoaamun radiolähetyksessä Häkkistä haastattelevat Kotimaan toimituspäällikkö Freija Özcan, Etelä-Suomen Sanomien...

Kirkko pohtii korona­passin käyttöön­ottoa – pääkaupunki­seudulla viran­omaiset eivät suosittele hengellisiä tilaisuuksia rokottamattomille aikuisille

Koronapassin käyttöönottoa harkitaan myös Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa, jos voimaan tulee kokoontumisrajoituksia. Kirkon sivuilla todetaan nyt, että kirkon tilaisuuksissa ei tällä hetkellä käytetä koronapassia. ”Jos koronatilanne...

Luterilainen ja ortodoksinen kirkko nostivat yhdessä esiin kasteiden kolmin­kertaisen kriisin

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon välinen XVI teologinen dialogi pidettiin Tampereella 20.–21. lokakuuta. Keskustelujen aiheena oli tällä kertaa kaste. Niiden määrä on Suomessa...