Koti Uutiset Sivu 171

Uutiset

Lähetysjärjestöjen kokonaiskannatus kääntyi 2010-luvulla laskuun – Suomen Lähetysseura ja Sley suurimmat menettäjät, Kirkon Ulkomaanapu ja Kylväjä suurimmat nousijat

Eri lähetysjärjestöjen ja Kirkon Ulkomaanavun saama kokonaiskannatus on 2010-luvulla hieman pienentynyt. Järjestöjen välillä on kuitenkin eroja siinä, mistä lähteistä tukea on saatu. Suomen Lähetysseura sekä...

Seurakuntien tunnettuuskysely 2021 selvitti kaupunkilaisten mielikuvia seurakunnasta – kirkon rooli auttajana korostuu, mutta rohkeutta kaivataan

Kaupungeissa asuvien suomalaisten suurimmat odotukset kirkkoa kohtaan liittyvät auttamiseen. Kahdentoista suuren kaupungin alueilla helmi–maaliskuussa 2021 tehdyssä kyselyssä kävi ilmi, että seurakuntien toivottiin ennen kaikkea...

Piispat antoivat suositukset diakonian virkaan vihkimisestä – diakonaatista ei tällä kertaa puhuttu

Piispainkokous hyväksyi 25.5. pitämässään kokouksessa suosituksen diakonian virkaan vihkimisestä. Päivitetty suositus pyrkii yhtenäistämään diakonian vihkimyskäytäntöjä, joihin liittyvät periaatteet ja toimintamallit ovat aiemmin vaihdelleet hiippakuntien...

Kirkkopalvelujen valtuusto vaihtuu – katso ketkä valittiin edustajiksi

Kirkkopalvelujen yhdistyksen kokous pidettiin etäkokouksena 21.5. Siinä valittiin järjestön valtuusto toimikaudelle 2021–2025. Valtuuston tehtäviin kuuluu muun muassa toiminta- ja taloussuunnitelman, tilinpäätöksen ja yhdistyksen strategian...

Amerikan evankelis­luterilainen kirkko asettaa virkaan ensimmäisen trans­suku­puolisen piispan

Amerikan evankelisluterilaisen kirkon (ELCAn) Sierra Pacificin synodin piispaksi on valittu pastori Megan Rohrer, 41. ELCAN tiedotteen mukaan Rohrer on kirkkokunnan ensimmäinen transsukupuolinen piispa. Piispakausi...

Piispa emerita Irja Askolasta ilmestyy syksyllä elämä­kerta – kirjoittajana Anne Mattsson

Suomen ensimmäisestä naispiispasta Irja Askolasta ilmestyy syyskuussa Kirjapajan kustantama elämäkerta. Sen on kirjoittanut Anne Mattsson. Lokakuussa ilmestyvän kirjan nimi on Irja Askola – Elämäkerta. Irja...

Kauhajoen kirkkoherra Jouko Ala-Prinkkilä harkitsee ehdokkuutta Lapuan piispanvaalissa

Kauhajoen kirkkoherra, lääninrovasti, teologian tohtori Jouko Ala-Prinkkilä, 59, kertoo harkitsevansa Lapuan piispaehdokkaaksi lähtemistä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilkka-Pohjalainen. Kotimaalle Ala-Prinkkilä sanoo, että yhteydenottoja ja kyselyitä on...

Ulkoministeri Pekka Haavisto Kirkkopäivillä: Löytyisikö kolmen uskonnon suhteesta luontoon apua Lähi-idän konfliktiin?

Miten sanoilla rakennetaan rauhaa, kuului kysymys ulkoministeri Pekka Haavistolle ja Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikalle #YHDESSÄ2021-virtuaalitorstaissa 20. toukokuuta. Tapahtuma oli virtuaalinen lohduke kirkkopäiväkävijöille, jotka...

Piispa Jukka Keskitalo siunasi kylvön ja ilmaisi tukensa karjankasvattajille: ”Teette tärkeätä työtä, joka ansaitsee kirkon tuen”

Lähiviikkoina eri puolilla Suomea on toimitettu kylvön siunaamisia. Tänään 21.5. Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo siunasi kylvön Haapaveden Mieluskylällä Aino ja Hannu Heiniojan tilalla. Keskitalo...

Sata kirkon työntekijää koulutettiin Sekasin-chatin päivystäjiksi tukemaan nuoria – keskustelijoista edelleen huutava pula

Sata kirkon työntekijää on koulutettu tämän kevään aikana nuorille suunnatun Sekasin-chatin päivystäjäksi. Päivystäjiä tarvittaisiin silti edelleen kipeästi lisää. Vain joka viides avuntarvitsija pääsee chattiin...