Tunnettu katolinen teologi Hans Küng on kuollut – hänestä väitöskirjan tehnyt Eero Huovinen muistelee
Aikansa yksi tunnetuimmista ja paljon julkisuudessa esiintynyt katolinen teologi, sveitsiläissyntyinen Hans Küng on kuollut. Hän kuoli 6.4. kotonaan Tübingenissä 93-vuotiaana.
Küng tuli suurelle yleisölle tunnetuksi...
Piispa Jari Jolkkonen: Luterilaisten pidättäytyminen ehtoollisesta korona-aikana ei ole ehtoollisen väheksymistä
Itä-Suomen yliopiston ortodoksisen teologian apulaisprofessori Pekka Metso arvioi yliopiston sivuilla viime viikolla, että koronapandemia on paljastanut eroja ortodoksisen ja evankelis-luterilaisen kirkon suhtautumisessa ehtoolliseen.
Taustalla on...
Jukka Kääriäinen Kirkon lähetystyön keskuksesta aloittaa Kylväjän lähetysjohtajana
Lähetysyhdistys Kylväjän hallitus on valinnut järjestön uudeksi lähetysjohtajaksi Jukka Kääriäisen 7. huhtikuuta pidetyssä kokouksessa.
Kirkon lähetystyön keskuksen (KLK) lähetysteologina työskentelevä Kääriäinen aloittaa tehtävässään lokakuun alussa. Kylväjä...
Kai Sadinmaa ei tyydy oululaiskollegojensa tavoin kompromissiin – ”Vetoomus oli performanssi, josta ei voi tinkiä”
Pastorit Kai Sadinmaa, Árpád Kovács ja Juha Valppu julkaisivat viime elokuussa kannanoton, jossa he vaativat aikansa eläneen piispainstituution murtamista ja edellyttivät piispojen kannattavan yksimielisesti...
Kirkolliskokouksen toukokuun istuntoviikko siirtyy koronatilanteen vuoksi elokuulle
Evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen täysistuntoviikko siirtyy toukokuulta elokuulle. Asiasta päätti kirkkohallituksen täysistunto ylimääräisessä istunnossaan keskiviikkona 7.4.
Kirkolliskokous kokoontuu normaalioloissa Turkuun 4–5 päiväksi toukokuussa ja marraskuussa. Vuonna...
Piispan kaitsentaan tyytyneet oululaispapit: Rangaistuksen miekka ei enää heilu hiippakunnassa sateenkaaripareja vihkiville
– Minulle tärkeintä ovat keskusteluyhteys ja pienet askeleet oikeaan suuntaan.
Näin kommentoi opintovapaalla oleva Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kansainvälisen työn pastori Árpád Kovács Oulun tuomiokapitulin ilmoitusta siitä,...
Oulun tuomiokapituli: Papit Árpád Kovács ja Juha Valppu haluavat jäädä piispan kaitsentaan – ei aihetta toimenpiteisiin
Oulun tuomiokapituli kertoo, että pastorit Árpád Kovács ja Juha Valppu ovat ilmaisseet halua pitäytyä piispan kaitsennassa eikä lisätoimiin ole tarvetta. Tuomiokapituli merkitsi asian tiedoksi...
Ruotsin kirkon arkkipiispa vetäytyi tauolle Twitteristä vihapuheen takia
Ruotsin kirkon arkkipiispa Antje Jackelén kertoo vetäytyvänsä tauolle pikaviestipalvelu Twitteristä päivityksiinsä liitetyn vihapuheen takia. Jackelén ilmoitti asiasta eilen maanantaina, toisena pääsiäispäivänä.
Jackelénin mukaan hänen tviittinsä...
Eroakirkosta.fi: Korona-aika vähensi kirkosta eroamista noin 20 prosenttia
Koronaepidemia on vähentänyt Suomen evankelis-luterilaisesta ja ortodoksisesta kirkosta eroamista viime syksystä lähtien, kertoo Eroakirkosta.fi-sivusto tiedotteessaan. Lokakuusta 2020 ja maaliskuun 2021 välisenä aikana evankelis-luterilaisen ja...
Liedon kirkkoherra Risto Leppänen siirtyy arkkipiispan kaitsentaan – Liedon seurakunta jää piispa Mari Leppäsen kaitsemaksi
Kun Mari Leppänen viime marraskuussa valittiin Turun arkkihiippakunnan piispaksi, monet saapuivat onnittelemaan tulevaa piispaa ja hänen puolisoaan, Liedon seurakunnan kirkkoherraa Risto Leppästä.
– Eräs onnittelijoista...