Koti Uutiset Sivu 143

Uutiset

Yhdenvertaisuus­valtuutettu: Seurakunta­yhtymä syrji avioparia asunnon vuokraamisessa

Yhdenvertaisuusvaltuutettu on edistänyt sovintoa tapauksessa, jossa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä kieltäytyi tarjoamasta vuokra-asuntoa aviopuolisoille, joista toinen on Suomen kansalainen ja toinen on Irakista. Suomalainen...

Piispa Matti Repo: Kirkon sanoma on rajoittunut korona-aikana liikaakin viran­omaisten tahtoon

Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo pohti tänään keskiviikkona Radio Dein ja Kotimaan Piispan kyselytunnilla, onko kirkko mennyt koronapandemian keskellä liikaa ”virkamieskylki edellä”. Hänen mukaansa seurakunnissa...

Paavi moitti EU:n esitystä, jossa joulusta puhuminen olisi korvattu loma-ajoilla – vertasi diktatuurien pyrkimyksiin

Paavi Franciscus on arvostellut Euroopan komission sisäiseen viestintään tarkoitettua ja sittemmin peruttua ohjetta. Tavoitteena oli, että komission kielenkäyttö olisi entistä inklusiivisempaa – siis kieltä,...

Tampereen piispa Matti Repo vieraana Kotimaan ja Radio Dein Piispan kysely­­tunnilla

Radio Dein ja Kotimaan Piispan kyselytunti -ohjelmaan saapuu 8.12. vieraaksi Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo. Keskiviikkoaamun radiolähetyksessä Repoa haastattelevat Yleisradion toimittaja Hanna Visala, STT:n toimittaja...

Espoon, Helsingin ja Porvoon hiippakuntiin uudet koronaohjeet: Kirkkoihin kolmasosa sallitusta väkimäärästä, koronapassien käytöstä päättää seurakunta

Espoon, Helsingin ja Porvoon hiippakunnat ovat 2.12. antaneet seurakunnille uudet koronaohjeet. Niiden mukaan sisätiloissa järjestettäviin tilaisuuksiin, jotka ovat julkista uskonnonharjoittamista, voidaan ottaa enintään yksi...

Itsenäisyyspäivän ekumeeninen juhlajumalanpalvelus toimitetaan ilman läsnäolevaa seurakuntaa

Itsenäisyyspäivän ekumeeninen juhlajumalanpalvelus Helsingin tuomiokirkosta televisioidaan 6.12. suorana lähetyksenä Yle TV1:ssä klo 11.55–13.00 ja radioidaan Yle Radio 1:ssä klo 12.00–13.00. Jumalanpalveluksessa saarnaa Mikkelin hiippakunnan...

Herättäjä-Yhdistys julkaisee verkossa 1 400 kuvaa 1900-luvun herättäjä­juhlilta

Herännäisyyden eli körttiläisyyden herättäjäjuhlat ovat olleet kirkollinen suurtapahtuma 1890-luvulta alkaen. Juhlilla on myös otettu valokuvia, joita Herättäjä-Yhdistys on nyt tuonut verkkoon 1 400 kappaletta vapaasti...

Tulkaa kaikki -liike ottaa käyttöön uuden logon: kala kynttilänliekkinä

Vuodesta 2005 toiminut valtakunnallinen kirkkopoliittinen Tulkaa kaikki -liike ottaa käyttöön uuden logon, joka muodostuu kynttilästä ja kristittyjen ikhthys (kala-) -symbolista. – Liikkeen alusta lähtien mukana...

SRK: Vanhoillis­lestadiolaiset voivat ottaa korona­passin käyttöön rauhan­yhdistysten seuroissa

Vanhoillislestadiolaisten kattojärjestö Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys (SRK) tiedottaa, että rauhanyhdistykset voivat ottaa seuroissaan käyttöön koronapassin. Päätös perustuu aluehallintovirastojen näkemykseen, josta SRK kertoi torstaina. Aluehallintovirastojen mukaan eri...

Anna-Maija Viljanen-Pihkala pappis­asessoriksi Helsingin tuomio­kapituliin

Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin pappisasessoriksi on valittu Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntapastori Anna-Maija Viljanen-Pihkala. Hän sai keskiviikkona 1.12. rovastikunnittain toimitetussa vaalissa eniten kannatusta, alustavan tuloksen mukaan 70...