Kirkon keskusrahaston on tasapainotettava taloutensa – säästöt vaativat noin 20 henkilötyövuoden vähentämistä
Kirkon keskusrahasto joutuu tasapainottamaan taloutensa vuoteen 2023 mennessä. Kirkolliskokous edellyttää, että säästöä on siihen mennessä saatava aikaiseksi kolme miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa myös noin...
Kirkolliskokous hyväksyi uuden kirkkolainsäädännön – seuraavaksi kuullaan taas eduskunnan kanta
Kirkolliskokouksessa oli torstaina vuorossa merkittävä äänestys, jossa edustajat hyväksyivät kirkkolainsäädännön kokonaisuudistuksen. Eduskunnan kertaalleen kirkolle uuteen valmisteluun palauttama lakipaketti palaa seuraavaksi valtioneuvostolle ja jälleen eduskuntaan.
Keskustelua...
Suomalaiset lähetysjärjestöt evakuoivat työntekijöitään Etiopiasta – huoli paikallisista yhteistyökumppaneista on kova
Koko Etiopiaan julistettiin tämän kuun alussa puolen vuoden hätätila Pohjois-Etiopiassa riehuvan aseellisen konfliktin vuoksi. Taistelut ovat edenneet Pohjois-Etiopian Tigraysta kohti etelää ja pääkaupunkia Addis...
Kirkolliskokoukselta vakavia moitteita – Kirkon talon remonttihanke ylitti budjetin 1,1 miljoonalla, kuluja ei seurattu
Kirkkohallituksen Uusi tila -hanke on ylittänyt budjettinsa 1,1 miljoonalla eurolla. Kokonaisuudessaan hankkeen kustannukset olivat 3,4 miljoonaa euroa.
Kirkkohallituksen talousosastoa johtava kirkkoneuvos Juha Tuohimäki antoi Uusi...
Seurakunta rakentaa Siuntiossa kirkon näköisen saunan, jota kuljetetaan peräkärryssä
Siuntion suomalaisessa seurakunnassa läntisellä Uudellamaalla rakennetaan peräkärryssä kulkevaa saunaa. Se on osa hanketta, johon kirkkohallitus myönsi viime kesänä rahaa. Rakennusprojektia varten seurakunta on työllistänyt...
”Messu ei ole seurakunnan elämän keskus” – Elina Perttilä Helsingin Malmin kirkkoherraksi
Malmin seurakuntaneuvosto on valinnut Helsingin Malmin seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi oman seurakunnan hallintopapin ja eteläisen alueen johtavan papin Elina Perttilän.
Neuvosto valitsi Perttilän kirkkoherraksi ensimmäisellä äänestyskierroksella kokouksessaan...
Kirkolliskokous päätti jättää tunnustuspykälän uuteen kirkkolakiin, vaikka eduskunnan mielestä tunnustus kuuluisi kirkkojärjestykseen
Tunnustuspykälän sisällyttämisestä uuteen kirkkolakiin taitettiin peistä kirkolliskokouksessa Turussa tänään tiistaina. Ensimmäisen käsittelyn lopputuloksena tunnustuspykälä päätettiin sisällyttää kirkkolakiin lakivaliokunnan mietinnön mukaisesti äänin 57–49.
Kotimaa kertoi aiemmin,...
Virkatodistukset viipyvät, pääkaupunkiseudun seurakunnilta tiukka vetoomus kirkon päättäjille – ”Palaute on musertavaa”
Kirkon virkatodistuspalveluissa on ollut viime keväästä lähtien ruuhkaa, joka on kesän ja syksyn mittaan pahentunut. Syynä on keväällä tehty muutos, jonka myötä sukuselvitykset alettiin...
Kirkolliskokous vääntää tällä viikolla taas siitä, määritelläänkö kirkon tunnustus laissa – mietinnön tehnyt lakivaliokunta jakautui
Täksi viikoksi Turun kristilliselle opistolle kokoontuneen kirkolliskokouksen isoimmaksi aiheeksi noussee jälleen kerran uusi kirkkolaki ja niin sanotun tunnustuspykälän paikka.
Kirkkohallituksen esitys uudeksi kirkkolaiksi ja siihen...
Nostalgia on halvaannuttavaa, Luterilaisen maailmanliiton pääsihteerinä lopettanut Martin Junge sanoi kirkolliskokoukselle
Luterilaisen maailmanliiton pääsihteerinä lokakuun loppuun saakka toiminut Martin Junge piti marraskuun kirkolliskokouksen avajaispuheen Turussa maanantaina 8.11. Puheessaan hän otti kantaa globaaliin murrokseen, joka särkee...