Nykyinen kirkkojärjestyksemme antaa hyvin vähän hallinnollisia mahdollisuuksia kirkon maallikkojäsenten kaitsentaan. Tästä johtuen esikoislestadiolaisten hanke ottaa käyttöön omat maallikkojen suorittamat sakramentit uhkaa murentaa kirkkomme uskottavuutta. Vastaava kolahdus tosin tapahtui jo silloin kun Luther-säätiö ryhtyi kutsumaan Ruotsista omia pappejaan. Tuolloin päädyttiin kantaan, että missionsprovinsenin pastorien suorittamat kasteet ovat teologisesti päteviä mutta eivät hallinnollisesti kelvollisia. Lasta ei suoraan niiden perusteella liitetä seurakunnan jäseneksi. Sikäli kun kasteet ovat oikein toimitettuja, esikoislestadiolaisten osalta päädytään väistämättä samaan ratkaisuun.
Kirkon pappisvirassa olevien tulee suorittaa sakramentit kirkkokäsikirjan mukaan. Tuomiokapituleilla on mahdollisuus puuttua heidän tekemisiinsä. Sama mahdollisuutta tuomiokapituleilla ei ole, jos joku muodollisesti maallikkoasemassa oleva alkaa toimittaa sakramentteja kirkkomme jäsenten keskuudessa. Sakramenttien pätevyys ei riipu niiden toimittajasta, eikä asiaan tarvita öljyllä voideltuja sormia kuten roomalaiskatolisessa kirkossa. Kirkkomme järjestys kuitenkin määrää ketkä sakramentteja toimittaa.
Seikka, että kirkko ei muodollisesta voisi puuttua sakramenttien jatkuvaan kirkon järjestyksen vastaiseen toimittamiseen, olisi kirkon uskottavuudelle suurempi kolaus kuin esimerkiksi yksittäisen julki ateistin pääsy seurakunnan luottamustehtävään tai vaikkapa yksitäisen kerran saarnastuoliin. Viimemainittuja voisi luonnehtia vaikkapa ”työtapaturmaksi”.
Toisaalta voidaan pohtia kuinka uskottavaa kirkolle olisi ryhtyä voimallisesti kaitsemaan maalikkoja, kun se ei tätänykyä kovin innokkaasti kaitse pappejaankaan. Tässä tarkoitan nimenomaan pappisviran hoitoa, en sitä millaisia sotkuja itse kullakin on yksityiselämässään. Vuoden sisällä yksi pastori on menetänyt papisvirkansa ja jokunen muu saanut varotuksen, nämä siis Lähetyshiippakuntaan liittyen. Muden LHPK pappien osalta asia lienee pahasti kesken. Toisaalta ns. liberaalisiipeen ei ole kolahtanut sitäkään vähää.
Nykytila asettaa kirkollemme vahvan haasteen antaa saman aikaisesti kirkon sisällä tilaa monenlaisille ihmisille ja monenlaisille mielipiteille ja toisaalta pitää kirkko kaitsennallisesti eheänä kokonaisuutena joka päättää itse tekemisistään eikä ole eri suuntiin virtaavien virtojen vietävissä. Pitäisi olla selkeät pelisäännöt, että mielipiteitä saa olla monenlaisia, mutta toimitukset toimitetaan aina kuten on yhteisesti päätetty ja tämä koskekoon myös lestadiolaisia.
”Mielestäni on tosiasiaa, että kirkkomme ehtoollisen vietossa on niin useita kysymyksenalaisia vääriä käytäntöjä, että Ehtoollisen vieton luvanvaraisuus tulisi ehdottomasti purkaa. Aivan mahdotonta on raamatusta löytää puolusteluja nykyiseen tuomikapitulin ja kirkkoherran määräysvaltaan Ehtoollisen vietossa niin kuin se kirkkojärjestyksessä säädetään. Monet tämän päivän messujen vietot jo yksistään käytännössä kumoavat nämä säädökset. Siispä kristillisten järjestöjen tilaisuudet tulee sallia ilman erillistä luvanvaraisuutta.”
Kun nyt puhutaan ehtoollisen vertikaalisesta merkityksestä, niin eikö silloin kirkon järjestys ehtoollisen viettämisestä tähtää kirkon yhteyden säilymiseen eikä pirstomiseen. Minusta täysin vapautettua eli villiä ehtoollisen viettämistä ei tulisi sallia, koska se särkee pyhien yhteyttä. Ehtoollinen on myös siis yhteysateria, joka osoittaa paikallisseurakuntien yhteyttä jumalanpalveluksissa. Ehtoollisenvietot siellä täällä, monessa paikassa samalla alueella yhtä aikaa eivät sitä ole.
Toinen asia on kirkon paimenten irtautuminen kristinuskosta ja sen opeista. Kirkon hajoaminen on heidän vastuullaan, jos he eivät huolehdi paimenvirastaan suhteessa seurakuntalaisiin. Mikäli seurakunta jää ilman paimenta, ruokintaa ja kaitsentaa seurakunnan on järjestettävä asia muulla tavalla. Tämänkään ei pidä tarkoittaa sitä, että jokainen joukko järjestelee itselleen seurakuntia vaan sitä, että herätysliikkeet kokoontuvat yhdessä rakentamaan yhteyttä ja kirkkoa, johon uskovat voivat kokoontua, jakamaan ja vastaanottaan Kristuksen sakramentit.
Kommenttikirjoituksia lainattaessa olisi selkeintä kirjoittaa myös kenen tekstiä lainataan. Edellä Janne Aikio lainaa Jukka Teinisen kommenttikirjoitusta 25.10.2014 klo 13:29.
Olen pitkälit samaa mieltä Janne Aikion kanssa. Uskontunnustuksemme mukaan kirkon pitäisi olla yksi.
Voisi myös pohtia mihin teologisesti kansankirkkoomme sitoutuneet herätysliikkeet edes tarvitsevat ”vapaata” ehtoollisen vietto-oikeutta. Oikeus viettää ehtoollista paikallisen kirkkoherran luvalla ja piispallisessa kaitsennassa ne toki tarvitsevat.
Teologisesti kokonaan kirkon ulkopuolelle asetuville liikkeille luvan kysyminen vieraasta kirkkokunnasta ei toki sovi, mutta silloin tämä ulkopuolelle asettautuminen on syytä ilmetä jo rakenteellisesti. Uskonnonvapauslaki sallii uuden kirkkokunnan perustamisen 20 jäsenellä.
On tietysti selvää, ettei kirkossa sallita sellaista messutoimintaa, jonka tarkoituksena on korvata paikallisten seurakuntien messut. Sitä vastoin kirkossamme tulisi sallia sellainen messutoiminta, jonka tarkoitus on täydentää paikallisten seurakuntien messutoimintaa. Viime mainitusta on kyse esimerkiksi silloin, kuin paikallisen seurakunnan hoitamia sakramentteja täysin pätevänä pitävä pastori toimittaa messun niille seurakuntalaisille, joille osallistuminen paikallisseurakunnan messuun on vaikeaa.
”Uskonnonvapauslaki sallii uuden kirkkokunnan perustamisen 20 jäsenellä.”
Uskonnonvapauslaissa sanaa kirkkokunta käytetään vain ortodoksisesta kirkosta. Uskonnonvapauslain nojalla perustettavat ”kirkkokunnat” ovat rekisteröityjä uskonnollisia yhdyskuntia. Laki sallii sellaisen perustamisen mutta ei edellytä sitä.
”Kurittomat sakramentit murtaa kirkon uskottavuuden”
– Eiköhän sen uskottavuuden ole ihan muut asat murtanut.
Matti Pulkkinen kirjoitti 26.10.2014 klo 19:23
”Ajatus siitä, että syntisen papin toimittama sakramentti olisi mitätön on jumalanpilkkaa ja harhaoppia, koska se väittää itse asiassa että synnin voima voisi olla voimakkaampi kuin Pyhän Hengen, joka on Jumalan persoona. On Jumalan kaikkivaltiuden kieltämistä, siis tiukalta kannalta katsottuna jumalanpilkkaa, jos kelvottoman papin ajatellaan voivan estää Pyhän Hengen vaikutus. Siksi mm. Augustinus piti donatismia sekä harhaoppina että jumalanpilkkana. ”
Tämä on tärkeä näkokulma asiaan. Toisaalta keskustelussa on niin ikään jäänyt epäselväksi, onko tämä se varsinainen syy, miksi esikoislestadiolaiset ovat ottamassa sakramentit omiin käsiin.
Ei se ole se syy, mutta kirkon liberalisoituminen uskon tappioksi,
vastoin selvää Raamatun sanaa oleva parisuhdeasia,
virkakysymys vastoin selvää lupausta ja pontta, vanhauskoisten pappien suistaminen, vanhauskoisten huono kohtelu, sateenkaarimessut, kaikki nämä vaikuttavat etenkin niissä, jotka eivät ymmärrä sitä, miksi kaikki pitää kääntää päälaelleen.
Tässä on syntynyt veljet ja sisaret suuri ongelma. Nimittäin armo ei koske asiaa, jota ei pidetä syntinä. Jos joku ottaa ulos raamatusta asian ja päättää tämä ei ole syntiä, joutuu suurella todennäköisyydellä vastaamaan itse asiastaan. Armo koskee vain niitä asioita, jotka olivat Jeesuksen kanssa ristillä, kun Hänet tehtiin synniksi.
Tässä osut Lauri Lahtinen suoraan viittaamasi asian ytimeen.