Ilmari Käihkö kuvattuna Helsingissä Kasarmitorilla Talvisodan muistomerkin luona 25.4.2024. Taustalla Puolustusministeriö.
Erityisesti Ukrainan sodan suosittuna kommentoijana tunnettu sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö sai alkuvuonna uudella kirjallaan aikaan vähintään kohtalaisen kohun.
Sotilaan päiväkirja – kuinka rauhanturvaaminen muuttui kriisinhallinnaksi (Gaudeamus 2024) ei käsittele Ukrainaa, vaan Käihkön kokemuksia Tšadin kriisinhallintaoperaatiossa. Hän palveli vuonna 2009 alueella neljä kuukautta perusjääkärin tehtävissä.
Käihkö kuvaa muun muassa omiin päiväkirjoihinsa, 30 palvelustoverin haastatteluun ja lähdekirjallisuuteen perustuvassa kirjassaan operaatiota, joka miellettiin jo etukäteen haasteelliseksi. Juuri kenelläkään ei tuntunut olevan tietoa siitä, miksi suomalaisjoukko ylipäätään oli keskellä Afrikan mannerta.
Toimintakenttä olikin suomalaisille sotilaille ainutlaatuinen. He vastasivat yhdessä irlantilaiskollegoiden kanssa valtavasta sisäisten konfliktien leimaamasta alueesta. Siellä asui leireissä yhteensä noin 160 000 pakolaista.
Suomalaisten ylätason tehtävänä oli tuottaa paikallisille ja pakolaisille turvallisuutta muun muassa näyttämällä YK-joukkojen läsnäoloa.
– Jälkikäteen ajatellen olisimme voineet tehdä paljon enemmän yhteistyötä tšadilaisten viranomaisten ja kansainvälisten avustusjärjestöjen kanssa. Tämä vahvistettiin myös virallisessa toimihalueella kirjoitetussa raportissa, Käihkö kertoo.
VUONNA 1956 alkaneisiin suomalaisiin rauhanturvaoperaatioihin liittyy varsin paljon isänmaallista ihannointia. Viime vuosikymmeninä niiden tilalle on tullut erilaista kriisinhallintaa, jossa riskitkin ovat suuremmat.
Käihkön mukaan epäkohtia ja väärinkäytöksiä on tapahtunut aikaisemminkin, mutta niistä on aika pitkälti oltu hissukseen.
– On ollut tapana maailmankarttaan viitaten sanoa, että ”se mitä tapahtui alhaalla, jääköön alas”. Minusta epäkohtia on kuitenkin syytä käsitellä. Eihän mikään asia voi korjaantua, jos se vaietaan kuoliaaksi.
Käihkö tuo kirjassaan esille muun muassa prostituoitujen palveluiden käyttämisen sekä sovinismin naissotilaita kohtaan. Samoin rasismia esiintyi aivan avoimesti.
Suomalaisjoukon komentaja kielsi ”n-sanan” käytön heti rotaation alussa, mutta asia vesittyi, koska kieltoa ei mitenkään valvottu.
– Yksikössämme oli upseereitakin, jotka täysin avoimesti käyttivät tuota sanaa paikallisista. Ja mitä pystyt tavallisena jääkärinä tekemään, kun oma johto käyttää tällaista kieltä?
Toki on huomioitava, että Tšadissa palveli monenlaisia sotilaita.
Aikaisemmin Tansaniassa vapaaehtoistehtävissä työskennellyt Käihkö mieltää kuuluvansa niihin, joilla oli hyvän palkan ja seikkailun lisäksi motiivinaan myös halu tehdä edes hiukkasen hyvää.
– Omassa ryhmässäni oli kaksi muutakin, jotka olivat aikaisemmin asuneet Afrikassa. Me pystyimmekin vaikuttamaan oman ryhmämme kulttuuriin ja kielenkäyttöön.
Ilmari Käihkö ei päässyt Afrikasta eroon Tšadin keikan jälkeenkään. Hän teki väitöskirjaansa varten kenttätutkimusta Liberiassa selvittäen, miksi miehet, naiset ja lapset olivat ryhtyneet taistelijoiksi sisällissodassa. Kuva: Jukka Granström
PAHIMPINA YLILYÖNTEINÄ paikallisten kohtelussa Käihkö tuo esille kaksi eri tilannetta. Toisessa paikallisiin kerjääviin pikkulapsiin kyllästynyt suomalaissotilas juoksi heitä kohti huutaen ja metalliketjua heilutellen.
– Sotilaiden keskuudessa oli myös suunnitelma kyseisten lasten väijyttämiseksi, jolloin heitä olisi pahoinpidelty.
Komennuksen aikana Käihkö pääsi tapaamaan erimaalaisia sotilaita. Hänen mieleensä jäi erityisesti albanialainen erikoisjoukkojen jäsen, joka antoi tšadilaisille pullovettä.
– Meiltä se oli kielletty, ja sinällään hyvin perustein. Jos jollekin paikalliselle antaa vettä tai lahjoja, niin se voisi herättää heidän keskuudessaan ristiriitoja.
Sitä Käihkö ei kuitenkaan ymmärtänyt, että runsain vesimäärin liikkeellä olleet suomalaiset joskus nöyryyttivät tšadilaisia.
Kyseisellä alueella ei ollut kunnon kaivoja, ja ihmiset joivat kirjaimellisesti kuravettä.
– Sitten paikalle saapuu ajoneuvollaan suomalaisia, jotka kaatavat tarkoituksella vettä maahan paikallisten silmien alla. Mitä tämä kertoo ihmisarvon kunnioituksesta?
Ilmari Käihkö pitää suurimpana syynä tällaiseen toimintaan Suomessa saatua puutteellista koulutusta. Se loi joukkoon aivan vääränlaista asennetta.
– Valmiusjoukkokoulutus valmisti meitä hyvin perinteiseen sotaan, huonommin toimintaan hyvin monimutkaisen kriisin keskellä jossakin Tšadissa.
Suomalaisjoukon komentaja kielsi ”n-sanan” käytön, mutta asia vesittyi, koska kieltoa ei valvottu.
SOTILAAN PÄIVÄKIRJA käsittelee myös monilla tehtävillä kuormitettua yksikön sotilaspastoria.
Hengellisen puolen lisäksi sotilaspastori toimi muun muassa yksikön sosiaalikuraattorina, hyvinvointiupseerina sekä paikallisen kulttuurin, tapojen ja uskontojen asiantuntijana.
Ilmari Käihkö näkee sotilaspastorin toiminnassa sekä positiivisia että negatiivisia piirteitä.
– Rotaation alussa hän piti meille erinomaisen eettisen puheenvuoron siitä, miten meidän tulisi tehtävässämme olla ihmisiä toisille ihmisille. Ei etiikan pitäisi kuitenkaan rajoittua yhden henkilön toimenkuvaan, vaan läpäistä koko Puolustusvoimien organisaatio.
Käihkö pitää kuitenkin ongelmallisena sitä, että nimenomaan pappi on laitettu vastuuseen suomalaisten sotilaiden hyvinvoinnin koko kirjosta.
– Papin risti oli monille miehistä eräänlainen punainen vaate. Tämä alleviivaa sitä, että yhteiskuntamme on muuttunut. Ei uskonnon rooli ole enää sama kuin toisen maailmansodan aikana.
Jääkärijoukkueessa palvelleen Käihkön mukaan yksi haaste oli myös siinä, että aika epäsotilaallista sotilaspastoria ei oikein mielletty omaan joukkoon kuuluvaksi.
– Voisiko sotilaiden henkisestä tuesta huolehtia neutraalimpi taho, joka on saanut sotilas- ja kriisikoulutuksen? Hän kuuluisi esimerkiksi lääkintähenkilökuntaan.
Papin risti oli monille miehistä eräänlainen punainen vaate.
ILMARI KÄIHKÖ ihmettelee sitä, kuinka vähän ylipäätään psyykkisestä hyvinvoinnista valmiusjoukkolaisille puhuttiin. Koulutuksessa keskityttiin vain vahingonkorvausasioihin sen varalta, jos jotakin ikävää sattuisi.
Käihkö ja hänen palvelustoverinsa ovat myöhemmin miettineet, että oikeastaan kukaan ei kunnolla vastannut heidän hyvinvoinnistaan.
– Parikymppisiä lähetettiin maailmalle valmistamatta heitä kunnolla erilaisiin tilanteisiin. Toki uskon, että oman Tšadin keikkani jälkeen nämä asiat ovat kohentuneet.
Ukrainan sotaan syvällisesti perehtynyt Ilmari Käihkö näkee kyseisen sodan yhtenä opetuksena sen, kuinka vakavasti konfliktien aikoina syntyneisiin traumoihin tulee suhtautua.
– Ukrainasta palanneita suomalaisvapaaehtoisia kuvaavissa kirjoissakin korostuvat traumat ja niiden käsittely. Toivon, että heidän kokemuksistaan opittaisiin ja keskustelu tästä asiasta leviäsi laajasti.
Käihkö näkee, että Puolustusvoimien on organisaationa aina kannettava kokonaisvastuu sotilaistaan.
Esimiesten taholta pitäisi entistä enemmän tuoda esiin sitä, että stressaaviksi koetuista tilanteista on erittäin tärkeää puhua ääneen.
– Vaaratilanteiden jälkipuintiin on olemassa monenlaisia työkaluja, ja niitä tulisi aktiivisesti myös käyttää, Käihkö korostaa.
Kuka?
Ilmari Käihkö, sotatieteiden dosentti Koulutus: Valtiotieteiden maisteri, rauhan- ja konfliktintutkimuksen tohtori Työ: Sotatieteiden dosentti ja yliopistonlehtori Ruotsin Maanpuolustuskorkeakoulussa Kiinnostaa: Sodan poliittinen, yhteiskuntatieteellinen ja inhimillinen ulottuvuus
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
