Lehti: Hollanti äänestää rituaaliteurastuksen kieltämisestä

Hollannin parlamentti äänestää tiistaina lakiesityksestä, joka poistaisi juutalaisilta ja muslimeilta oikeuden eläinten uskonnolliseen teurastukseen. Toistaiseksi uskonnollinen rituaaliteurastus on ollut Hollannissa mahdollista, koska lakiin kirjattu poikkeus on sallinut teurastuksen ilman etukäteen tapahtuvaa tainnuttamista, kertoo
Financial Times
.

Sekä islam että juutalaisuus kieltävät tainnuttamisen ennen teurastusta.

Lakialoite on peräisin eläinten oikeuksia ajavalta puolueelta, jolla on Hollannin parlamentissa kaksi paikkaa. Aloite on saanut tukea vasemmistosta ja oikeistosta. Myös Geert Wildersin johtama populistinen Vapaus-puolue kannattaa sitä.

Juutalaisten ja muslimien etujärjestöjen lisäksi rituaaliteurastuksen kieltävää lakia vastustavat Kristillisdemokraatit ja pieni kalvinistinen SGP-puolue.

Eläin tapetaan juutalaisten ja islamilaisten sääntöjen mukaan niin, että siltä viilletään kaulavaltimo auki ilman tainnutusta.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliIrlannissa kokeiltiin virtuaalisia jumalanpalvelusavustajia
Seuraava artikkeliVatikaani avaa uutissivuston

Ei näytettäviä viestejä