Mistä on piispa Häkkisen keittiön räsymatto tehty?

HkkistenMatto420iso

Kierrätystä ja uusiokäyttöä voi harrastaa eri tavoin. Mikkelin piispa Seppo Häkkinen ja hänen vaimonsa Maria Häkkinen paljastavat Kotimaa24:lle, mistä on tehty Häkkisten kodin keittiön matto.

Räsymaton tehnyt, käsitöitä harrastava lastentarhanopettaja Maria Häkkinen on käyttänyt mattoon piispaksi vuonna 2009 vihityn Häkkisen vanhoja papinpaitoja, mutta myös yöasuja.

Papinpaitojen kohtalosta voitaneen päätellä, ettei Häkkinen suunnittele paluuta papiksi – toisin kuin on kertonut Porvoon piispa Björn Vikström, joka ei aio jatkaa piispana eläkeikään asti.

Papin paidan väri on musta, piispalla violetti. Maton violetin tai vanhan roosan värit eivät kuitenkaan ole piispan paidasta. Ne ovat peräisin Häkkisen edesmenneen äidin vanhoista lakanoista.

Hkkistenmatto205

– Vanhoihin räsymattoihin liittyy aina elämän inventaariota, Maria Häkkinen toteaa.

Hänen mukaansa mattoon kudotut papinpaidat kertovat elämän kirjosta syntymästä kuolemaan.

Kun Häkkisten kotona käy vieraita, matto on toiminut hyvänä aasinsiltana tärkeille keskusteluille.

Mikkelin piispa on perehtynyt uusiokäytön ohella myös kierrätykseen, sillä hän ajaa arkkipiispan paikalta hiljattain eläköityneen Jukka Paarman vanhaa virka-autoa.

Häkkisen kaulassa roikkuva piispanristi on puolestaan periytynyt hänelle 1800-luvun alkupuolelta, jolloin kuningas Kustaa IV Aadolf lahjoitti ristit silloisille Ruotsin piispoille.

(Kuvat: Ouri Mattila)

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliUimonen: Media toiminut kuten kuuluukin MM-juhlien uutisoinnissa
Seuraava artikkeliHaaparannan kirkkoherra laittoi lestadiolaisjohtajan ”lepäämään”

Ei näytettäviä viestejä