Mooseksen kanssa Pielisen rannalla

Muutamia vuosia sitten oli kaunis, syksyinen päivä kuten nytkin. Olin vaeltelemassa Enossa Ahvenisen suunnalla ja päädyin siellä Pielisen rannalla juttelemaan toisen vaeltajan kanssa. Aikamme ilmoista ja muista yleisistä juteltuamme keskustelukumppanini tunnisti minut: ”Sinä taidat olla se, josta puhuimme, että kysyisimme sinua raamattupiirimme uudeksi vetäjäksi!”. Edellinen vetäjä oli kuulemma muuttanut Etelä-Suomeen.  Keskustelukumppani koetti kovin markkinoida tuota tehtävää. Sanoi muun muassa, että ovat tilanneet opiskeluun kirjaset jostain, muistaakseni Kristillisestä Opintokeskuksesta, ja ”ohjaajallekin on materiaalipaketti tilattuna. Siinä on valmiina kysymykset ja niihin kaikki vastaukset”.

Keskustelukumppanini ei siis todellakaan tuntenut minua. Ei voisi vähempää kiinnostaa tuollaisen piirin vetäminen, jossa kaikki on valmiina ja omat aivot saa laittaa narikkaan. Jos olisi tuntenut minut ja todella halunnut piirilleen vetäjän, olisi koettanut motivoida sanomalla ”saatte vapaasti valita aiheet ja itse valita käsittelytavat”.

Tuli tämä episodi mieleeni lukiessani Kari Kuulan blogista kommentteja Heikki Räisästä koskevaan kirjoitukseen. Itsekin kommentointiin syyllistyin ja sain vastakysymyksiä, joihin koetan tässä vastailla.

En siis pidä valmiista malleista tai helpoista ratkaisuista. Siksi olen ihastunut, viehtynyt ja mielelläni aikaani viettänyt Raamatun tieteellisen tutkimuksen parissa. Tietenkään tieteellinen tutkimus ei ole totuus, ei ainakaan ainoa sellainen. Se on yritys haarukoida totuutta tiettyjen ehtojen kautta. Ei Heikki Räisäsellä, ei Kari Kuulalla tai kenelläkään muullakaan eksegetiikasta väitelleellä ole lopullista totuutta vaikkapa ylösnousemuksesta. Heillä on johtopäätöksiä lähdetekstin ja muiden sitä sivuavien tutkimusten perusteella.

Osa ihmisistä ilahtuu ja hakee ratkaisuja, joita keskustelukumppanini siellä rannalla tarjosi. Sellaista, missä on materiaali valmiina, missä on valmiit kysymykset ja vastaukset. He lukevat Raamattua näin ja saavat siitä ravintoa, lohtua, neuvoja ja rohkaisua. Heillä ei ole mitään syytä epäillä vaikkapa Exodus-tarinaa: Mooses on heille historiallinen henkilö ja israelilaisten matka Egyptistä luvattuun maahan on tapahtunut juuri Mooseksen kirjoissa kuvatulla tavalla. Onpa keskuudessamme vielä niitäkin, jotka pitävät Pentateukkia sanasta sanaan Mooseksen itsensä kirjoittamana.

Tutkijoissakin on edustettuina tähän kysymykseen ääripäiden vastauksiin päätyneitä. On niitä, jotka pitävät kertomusta puhtaana fiktiona, vähän Sammon ryöstön tarinaan verrattavana folklorena. On toisaalta niitäkin, jotka pitävät sitä historiallisena tosiasiana. Joosuan ja Tuomarien kirjojen valloitussotia ei taideta samassa määrin pitää yksinomaisena faktana – sen verran vakuuttavia ovat arkeologiset löydöt maan asuttamisesta rauhanomaisen rinnakkaisasutuksen keinoin. Sodat eivät olleet niin suurimerkityksisiä kuin mitä pelkkää Raamattua lukemalla voisi olettaa. Voisi muuten olla hyvä nykytilanteessa siellä kärvisteleviä tästä muistuttaa.

Ehkä totuus Mooseksen ja erämaavaelluksen historiallisuudesta on jossain siellä puolivälin keskipaikkeilla. On aika varmaa, että pienistä heimoista suuren valtakunnan lähellä on käyty niin vapaaehtoisesti kuin sotasaalisorjinakin työssä. On varmasti myös lähdetty erilaisista syistä ja erikokoisina ryhminä. Varmasti on lähdetty myös pakoon epäinhimillistä kohtelua vastoin työnantajatahon suostumusta. Eikä ole mitään syytä epäillä sitäkään, ettei tällaisilla lähtijöillä olisi ollut mukana oma Mooses, matkanjohtaja.

Mihin siis jotkut tarvitsevat tietoa erämaavaelluksen historiallisuudesta tai laajemminkin Raamatun tekstien kaikkinaisesta paikkansapitävyydestä geologian, esihistorian, parisuhdepolitiikan tai ylipäänsä minkä tahansa elämän osa-alueen kohdalla? Hakevatko he sitä, mitä keskustelukumppani Pielisen rannalla koetti tarjota, ”siinä on valmiina kysymykset ja niihin kaikki vastaukset”? Onko Jumala kenties antanut meille muitakin keinoja lähestyä maailmamme todellisuutta? Vai pelottaako maailman monimutkaisuus ja vaikeaselkoisuus niin paljon, että on yksinkertaisesti helpompi tyytyä Raamatun vastauksiin ja siirtyä siilipuolustukseen evoluutiota, sosiologiaa, neurologiaa tai muita Raamatun kirjaimellisen tulkinnan kumoavia tieteenaloja vastaan?

Haluaisin uskoa, että kyseessä ei ole ihmistyypin yksinkertaisuus. Haluaisin ajatella, että meitä on monenlaisilla aivorakenteilla varustettuja ihmisiä – ja hyvästä syystä – täällä omaa elämäntehtäväämme miettimässä, jotta maailmankuvasta tulisi moniulotteinen ja harmonisesti tarkoituksenmukainen. Toiset haluavat opeoppaan, jossa on valmiina kysymykset ja niihin vastaukset. Sitten on meitä hankalia kyselijöitä. Muistaakseni eräs semmoinen naulasi joitain teesejäkin erääseen oveen puolustaakseen kantaansa. Tunnetuin seurauksin.