1. adventtisunnuntai, Jes. 2:2–5, Sammeli Juntunen

Sammeli Juntunen
Rautjärven seurakunta

Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

Nouskaamme kuulemaan tämän juhlapäivän saarnatekstiä.

Loppiainen on vanhastaan ollut lähetystyön erityinen muistopäivä. Miksi on näin? – Siksi, että loppiaisena muistellaan niitä itämaan viisaita miehiä, jotka saapuivat tähden johtamina osoittamaan kunnioitustaan vastasyntyneelle Jeesus-lapselle.

Nämä miehet olivat idän uskontojen edustajia. Ehkä he olivat Intian buddhalaisia tai hinduja. Tai Mesopotamian tähtien ja horoskooppien tutkijoita. Joka tapauksessa nämä idän viisaat miehet ovat Luukkaan evankeliumin kertomuksessa edustamassa kaikkien maailman uskontojen elämänviisautta ja tietämystä. Kun he tulevat kumartamaan Jeesusta, se on ennakoiva vertauskuva kaikkien pakanauskontojen vapaaehtoisesta kumartamisesta Kristuksen edessä. Eri uskontojen edustajat tulevat tietäjien hahmossa vapaaehtoisesti tunnustamaan, että Jeesuksessa lahjoitetaan ihmiskunnalle kaikki se uskonnollinen hyvä, mitä heidän uskonnoissaan on etsitty, mutta mitä ei ole pystytty löytämään.

Ovatko kaikki muut uskonnot, kuin kristinusko pahoja? – Eivät. Niissä on paljon viisautta ja paljon hyvää pyrkimystä. Niinkuin apostoli Paavali sanoi Ateenan ei-kristityille filosofeille pitämässään puheessa: ”Jumala on luonut yhdestä ihmisestä koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä. Hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet. Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme.”

Maailman eri uskonnot ovat osoitusta tästä asiasta: kaikki kansat ovat Jumalan luomia. Jumala rakastaa niitä kaikkia ja on antanut niille niitten eri kulttuureissa paljon hyvää. Lisäksi Jumala on asettanut kaikkiin kansoihin kaipuun hänen yhteyteensä. Uskonnot ovat kansojen hapuilevaa yritystä löytää tuntematon Jumala, joka ei kuitenkaan ole kaukana yhdestäkään ihmisestä.

Uskonnot onnistuvat tehtävässään eri tavoin. Jotkut ovat vajonneet pelokkaaksi pahojen henkivaltojen palvelemiseksi. Toiset taas ovat täynnä viisautta ja jaloa pyrkimystä. Miten kauniisti esim. Zen-buddhalaisuudessa ihmetellään kaiken olemassaolon mysteeriä. Zen on pysähtymistä olemassaolon voiman, kauneuden ja pyhyyden äärelle. Se on pyrkimystä päästä omassa mielessään osalliseksi olemassaolon salatusta pyhyydestä. Tätä uskontoa tosissaan harjoittavat ovat kilometrien päässä meidän edellämme, mitä tulee mielen tyyneyteen tai kykyyn kunnioittaa Luojan viisautta kaikessa olevaisessa.

Tai ajatelkaa islaminuskoisten rakkautta jumalaansa kohtaan. Eikö se voisi opettaa kaikkia meitä kristittyjä? Vai kuka meistä varaa viisi kertaa päivässä aikaa polvirukoukseen, maahan kumartumiseen Pyhän edessä, niinkuin he tekevät?

Mutta hyvästä pyrkimyksestään huolimatta kaikki uskonnot joutuvat kumartumaan Kristuksen eteen ja tuomaan hänelle lahjaksi parhaat kykynsä, kullan, mirhamin ja suitsukkeen, niinkuin idän viisaat miehet kerran. Kaikki uskonnot, kaikki ihmisen viisaus joutuu sanomaan Kristukselle: ”Sinä olet se jota me tietämättämme etsimme. Mutta nyt me olemme löytäneet sinut, Herra Jeesus Kristus. Ota vastaan lahjamme, kaikki se hyvä, mitä me uskontomme perusteella tiedämme. Se on kaikki sinulta saatua, vaikka emme tieneet niin olevan; ota siis omasi takaisin, kiitokseksi siitä, että saimme löytää sinut.”

Näinhän tämän päivän VT:n tekstissä ennustetaan: ”Tulee vielä aika, jolloin Herran pyhäkön vuori seisoo lujana. Ylimpänä vuorista se kohoaa, korkeimpana kukkuloista, ja kansat virtaavat sinne. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, nouskaamme Jaakobin Jumalan pyhäkköön! Hän opastaa meitä tiellään, ja me, me tahdomme kulkea hänen polkujaan, sillä Siionista tulee Herran sana ja Jerusalemista kaikuu Jumalan puhe.”

Kaikkien eri kansojen ja uskontojen ihmiset tulevat siis vapaaehtoisesti tunnustamaan, että ainoa oikea Jumala on Jeesuksen Jumala; Hän, joka aloitti itsensä ilmoittamisen ihmiskunnalle pienen Juudan kansan uskonnossa. Kansat tulevat oivaltamaan, että hänen puhettaan kannattaa kuunnella verrattomasti enemmän, kuin kaikkien uskontojen hapuilevaa etsintää.

Suomen kansalle tämä oivallus on jo tapahtunut. Kalevalassa kerrotaan, kuinka suomalaisten viisas mies Väinämöinen poistui Suomesta, kun Marjatta-nimisen neitsyen pieni poika nuhtelee häntä.

”Siitä suuttui Väinömöinen / jopa suuttui ja häpesi. Itse läksi astumahan / Rannalle merelliselle/ … / Lauloi kerran viimeisensä: / Lauloi vaskisen venehen, / kuparisen umpipurren. / Itse istuvi perähän, / Läksi selvälle selälle.”
Väinämöinen ei itse halunnut uskoa Marjatan poikaan. Mutta itse, oman tietonsa nojalla, hän tajusi kohdanneensa itseään vahvemman. Siksi hän lähti ja jätti Suomen kansan Kristukselle.

Samoin myös itämaan viisaat, idän uskontojen edustajat, hekin tajusivat oman uskontonsa tiedon perusteella, että uusi tähti ennusti maailman Vapahtajan syntymän. Ehkä he tunsivat myös ”Timantti-sutra”-nimisen intialaisen tekstin ennustuksen, jossa Budha Sittharta Gautama ennustaa sanoen: ”Viisisataa vuotta minun kuolemani jälkeen ilmestyy oikea Budhien Budha, häntä kuulkaa.” Nämä idän viisaat olivat Väinämöistä viisaampia. He eivät paenneet Kristusta, vaan läksivät etsimään häntä ja toivat hänelle parhaat lahjansa kiitokseksi.

Päivän saarnateksti ennustaa, että näin käy kaikkien uskontojen joittenkin ihmisten kohdalla. Itse he tajuavat oman uskontonsa tietoon liittyen, että Jeesus Kristus on Jumalan Vapahtaja. ”Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, nouskaamme Jaakobin Jumalan pyhäkköön! Hän opastaa meitä tiellään, ja me, me tahdomme kulkea hänen polkujaan.”

Siksi lähetystyön ei tarvitse, eikä se saa olla väkivaltaista tai ylemmyydentuntoista. Lähetystyön pitää kunnioittaa vieraitten uskontojen tietoutta maailmasta tai sen Luojasta. Kaikissa uskonnoissa on tuntua jumaluuden mysteeristä. Sanoma Kristuksesta voi siksi liittyä tähän tietoon ja ryhtyä vuoropuheluun sen kanssa. Ja silloin, silloin voi käydä niinkuin kävi itämaan tietäjille. Kristuksesta ennen tietämätön ihminen tajuaa, että se, mitä hän on hapuillen etsinyt, se tarjotaan hänelle ilmaiseksi Kristuksessa. Hän saa ottaa vastaan. ”Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle! Hän opastaa meitä tiellään, ja me, me tahdomme kulkea hänen polkujaan.” Mutta ei hänen tarvitse luopua siitä hyvästä, minkä hän jo ennen kristityksi tulemistaan on omistanut kulttuurissaan ja uskonnossaan. Hän saa tajuta, että hänen kulttuurinsa on jo iät kaiket ollut osallinen Jumalan luomistyössään lahjoittamasta hyvyydestä. Sama Jumala, joka oli tuntemattomana Luojana lahjoittanut hänelle tuon hyvyyden, sama Jumala tulee hänelle Kristuksessa elämän valoksi ja Vapahtajaksi.

Mutta kukaan ei voi päästä perille siitä, että Jeesus Kristus on Jumalan lähettämä Vapahtaja, ellei hänelle kerrota sitä. Uskonnot ovat kaipauksen, nälän ilmauksia. Mutta eivät ne ole ruokaa. Ruoka on Jeesus Kristus.

Jotta ihminen tulisi Kristuksen ruokkimaksi, täytyy hänen saada kuulla hänestä. Siksi Kristuksella on lähetystyöntekijöitä, puhumassa hänestä, todistamassa hänestä, huokuttelemassa eri uskontojen edustajia hänen luokseen armahdettaviksi.

Meidän muitten kristittyjen tehtävä on antaa lähetystyöhön rahaa. Vielä tätäkin tärkeämpää on rukoilla lähetystyöntekijöitten puolesta, oikein hellittämättä ja määrätietoisesti.

Tähän meitä innostakoon loppiaisen toisen VT:n tekstin viimeiset sanat: ”Hänen opetustaan ikävöivät kaukaiset rannat.”

”Hänen opetustaan ikävöivät kaukaiset rannat”. – Ajattele, kuinka syvä sinunkin ikäväsi olisi, jos et olisi vielä saanut kuulla Kristuksesta. Jos eläisit sellaisessa kulttuurissa, jossa ei olisi mahdollisuutta kuulla opetusta hänestä, etkö ikävöisi, että joku tulisi kertomaan sinulle hänestä. Säälin ja myötätunnon pitäisi ajaa meitä edistämään lähetystyötä kaikin mahdollisin tavoin.