Jeesus sanoo: ”Totisesti, totisesti, joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo, ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, että Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen.”
Rakkaat kristityt,
Kirkollamme ei mene oikein hyvin. Sen julkinen itsetunto on pohjalukemissa. Joittenkin kirkollisten linjanvetäjien mielestä kirkon ei enää pidä kuvitella olevansa Jumalalta tulevan totuuden julistaja. Heidän mielestään kirkon pitäisi olla keskustelufoorumi, jolle jokainen saa tuoda oman näkemyksensä henkisyydestä.
Silti ihmiset eroavat kirkosta. Eräässä TV -ohjelmassa pappi äänestettiin Suomen turhimmaksi ammatiksi.
Tätä taustaa vasten Jeesuksen sanat evankeliumitekstissä kuulostavat tosi radikaaleilta:
”Totisesti, totisesti, joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen ja vielä suurempiakin; sillä minä menen Isän luo.”
Outo väite. Jeesuksen lähimmistä apostoleista olisi ehkä mahdollista kuvitella, että he tekivät samanlaisia suuria tekoja kuin Jeesus. Hehän paransivathan sairaita ja rampoja.
Mutta Jeesus puhuu kaikista, jotka uskovat häneen. Että he tekevät sellaisia tekoja kuin hän, jopa suurempia tekoja. Miten Jeesukseen uskovien teot voisivat olla suurempia kuin hänen omansa?
En näe muuta selitystä kuin seuraavan: Jeesuksen omat maanpäälliset teot ulottuivat vain pieneen maailmankolkkaan, Palestiinaan. Ja hän teki niitä vain muutaman vuoden ajan.
Mutta Jeesukseen uskovat ovat tehneet työtään koko maailmassa. Yksinkertaiset kalastajat käännyttivät ensin Rooman väkivaltaisen imperiumin Jeesuksen uskoon. Sen jälkeen sanoma Jeesuksen nimessä saatavasta anteeksiantamuksesta ja Jumala -yhteydestä on levinnyt lähes kaikkialle maailmaan. Miljardit ihmiset ovat löytäneet Kristuksen apostolien opista uuden toivon elämäänsä.
Mutta eivätkö Jeesuksen sanat suurista teoista tarkoita ihmeparantumisia ja sen sellaista? Kyllä varmaan niitäkin. On kuitenkin otettava huomioon, mitä Jeesus itse piti kaikkein tärkeimpinä tekoinaan. Sitä, että Jumalan valtakunta oli hänessä tullut lähelle ihmisiä. Sitä, että häneen uskovasta tuli Jumalan lapsi. Sitä, että hän toi ylösnousemuksellaan Jumalan armon kaikille kansoille. Sitä että hän ilmoitti Jumalan ihmisille. Nämä ovat niitä Jeesuksen tekoja, joita hän itse piti tärkeimpinä. Ihmetekojakin hän kyllä teki. Mutta ne palvelivat sitä, että ihmiset uskoisivat häneen ja löytäisivät siten yhteyden Jumalaan.
Olen vilpittömästi sitä mieltä, että suurin Jeesukseen uskovien tekemä ihmeteko on seuraava: heidän opistaan myös uskonnon kadottanut nykyihminen voi löytää yhteyden elävään Jumalaan.
Omalla kohdallani tämän ihmeteon teki aikanaan minua rippikoulussa opettanut Savonlinnan seurakunnan nuorisopastori.
Olin jo hyvin nuorena menettänyt toivoni siihen, että elämällä olisi tarkoitus. Tuntemukseni olivat samanlaisia kuin mitä olen myöhemmin lukenut tunnettujen eksistentialistifilosofien kirjoista. Kuten Sartren tai Camus’n kirjoista (Inho, Rutto, Putoaminen). Tai Sören Kierkegaardin teoksista ”Sairaus kuolemaksi” ja ”Pelko ja vavistus”.
Heidän teoksissaan on kuvattu sitä modernin ihmisen eksistentiaalista tyhjyyttä, jonka myös minä tunsin. Varsinkin se tuntui minusta täysin mahdottomalta, että Jumala olisi tunnettavissa. Onhan Jumala aivan liian suuri ja korkea ihmisen tajuttavaksi.
Ja kuitenkin tuon ihan normaalin nuorisopastorin ihan normaali rippikouluopetus pysäytti minut. Hänen puheensa Jumalan inkarnaatiosta eli ihmiseksi tulemisesta Jeesus Nasaretilaisessa ravisteli minua. Se mullisti elämäni juuriaan myöten, mutta positiivisella tavalla. Se antoi minulle toivon, jonka varassa olen elänyt tähän asti. Olen aivan varma, että samasta Kristuksen opista riittää minulle sielun ruokaa elämäni loppuun asti.
Jeesus sanoi:
Totisesti, totisesti, joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen ja vielä suurempiakin.
On todellakin suuri teko julistaa sellaista oppia, joka tuo vastauksen nykyihmisen eksistentiaaliseen hätään. Siihen ei auta mikään kevyt kenttä-lööperi ”arvokeskustelun” tarpeellisuudesta ja sen sellaisesta. Siihen auttaa vain se, että kristinuskon ydinsanoma on totta: Jumalan Logos on tullut lihaksi Jeesuksessa. Todellisuuden perimmäinen mielekkyys on tullut ihmiseksi ihmisen tasolle, meidän tavoitettavaksemme. Iankaikkisuus ja aika ovat kohdanneet. Ikuinen Jumalan Poika syntyi ihmiseksi ajallisesta neitsyt Mariasta.
Sanomaa on toki mahdollista ja tarpeellista yrittää tehdä ymmärrettäväksi nykyihmisen kielelle ja kokemukselle, esimerkiksi juuri mainitsemani eksistentialismin avulla. Olennaisinta on kuitenkin se, että normaali evankeliumi Jeesuksesta sisältää hengellisen voiman. Se tuo ihmiselle sen, mitä maallistunut filosofia turhaan etsii. Siksi tavallinen Jeesukseen uskova ihminen voi tehdä äärettömän paljon parempaa kuin sellaiset suuret nimet kuin Sartre, Camus tai Heidegger. Tai kaikki 2000 -luvun ranskalaiset postmodernistit yhteensä.
Sellaista tapahtuu koko ajan, kaikkialla maailmassa. – Miksi se on mahdollista? Miksi Jeesuksen apostolien oppi voi tuoda elämän tarkoituksen yhä uusille ja hyvin erilaisille ihmisille?
Tästä Jeesus sanoi: ”Sillä minä menen Isän luo.” – Sillä minä menen Isän luo.
Hän tarkoitti kuolemaansa ristillä ja ylösnousemustaan ja taivaaseen astumistaan. Niiden kautta hän otti pois ihmiskunnan syyllisyyden. Hän nousi kuolleista ja voitti kaiken sen, mikä erottaa meidät Jumalasta. Hän astui taivaaseen ja perusti hengellisen valtakuntansa. Siinä valtakunnassa hän itse vaikuttaa Pyhällä Hengellään. Siksi hänestä kertova sanoma voi tuoda elämän tarkoituksen myös nykyihmisen eksistentiaaliseen kamppailuun.
Kirkolla ei siis ole aihetta huonoon itsetuntoon. Jos kirkko uskoo Jeesukseen, se on hänen ruumiinsa. Jos kirkko uskoo Jeesukseen, se on hänen silmäteränsä. Se on hänen käsivartensa, jonka avulla hän nostaa yhä uusia ihmisiä epätoivon yöstä Jumalan lasten toivoon.
Mutta uskaltaako kirkkomme olla sitä? Sellainen vaatii nimittäin uskoa Jeesukseen Jumalan ainoana Poikana. Sellainen vaatii uskoa Jeesukseen Jumalan lopullisena ilmoituksena. Sellaista oppia maallistunut yleinen mielipide ei ehkä enää sulata. Maallistunut yleinen mielipide vaatii, että jokaisen ihmisen itsensä on saatava muovata käsityksensä jumaluudesta. Jos kirkko alkaa seurata yleistä mielipidettä, se ei enää usko Jeesukseen. Eikä se silloin voi enää tehdä hänen tekojaankaan.
Älköön niin kuitenkaan tapahtuko. Nouskaamme tunnustamaan yhteinen kristillinen uskomme: Minä uskon …