”Levolle lasken Luojani, armias ole suojani. Vuoteeltain jos en nousisi, taivaaseen ota tykösi.” Tämän iltarukouksen äitini opetti minulle. Hän istui sänkyni vierellä, silitti päätäni, joskus lauloi, mutta aina lausuttiin tämä rukous. Silloin elämä tuntui olevan paikoillaan, olo oli turvallinen ja oli hyvä nukahtaa. Myöhemmin rukoilin sen yksin, kun ison pojan vieressä ei enää tarvittu äitiä.
Vaikka rukous sittemmin on muuttunut, edelleen jokainen päiväni päättyy iltarukoukseen. Yhä se tuo kokemuksen siitä, että suuri maailma ja minun ja rakkaitteni pieni elämä ovat suuremmissa käsissä, hyvän Jumalan hoidossa.
Päivän evankeliumitekstissä ovat sanat: ”Minä rukoilen heidän puolestaan.” Tänään äitienpäivänä muistan edesmennyttä äitiäni. Olen kiitollinen siitä, että hän opetti minut rukoilemaan ja rukoili minun puolestani. Lastensa ja lastenlastensa puolesta rukoilevat vanhemmat ja isovanhemmat ovat suuri lahja, merkittävämpi kuin ymmärrämmekään.
Lauri Viita osuu oikeaan tunnetussa runossaan: ”Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät. Heille on annettu voima ja valta kohota unessa pilvien alta ja katsella korkeammalta.” Kiitos äideille rakkaudesta ja huolenpidosta, kiitos rukouksista, kiitos kaikesta hyvästä, jota olemme saaneet.
”Minä rukoilen heidän puolestaan.” Evankeliumitekstin lyhyt maininta korostaa rukouksen merkitystä. Erityisesti erilaisten käännekohtien ja kriisien aikana rukous on tärkeä voimavara. Viime kuukausina koronavirusepidemia on saanut ihmiset rukoilemaan. Muutama viikko sitten oli julkisuudessa Kööpenhaminan yliopiston taloustieteen apulaisprofessorin Jeanet Bentzenin havainto. Hänen tutkimuksensa mukaan koronaviruksen aiheuttaman pandemian levitessä ympäri maailmaa rukoilemiseen liittyvien sanojen Google-haut nousivat reilusti. Rukoukseen liittyvien Google-hakujen määrä kaksinkertaistui keskimäärin 80 000 uuden koronavirustartunnan myötä.
Tavallisessa ja turvallisessa arjessa käy helposti niin, että monet tärkeät asiat, tämä maailma ja aika kietovat meitä pauloihinsa. Kaikkein tärkein, yhteys Jumalaan, jää taka-alalle. Elämän epävarmuus ja huoli tulevaisuudesta paljastavat lopulta sen, mikä on elämässä kestävää. Hätä kääntää katseemme Jumalaan ja opettaa turvautumaan häneen. Rukous on voimanlähde.
Viime viikkojen aikana on tiedotusvälineissä annettu hyviä neuvoja jaksamiseen tilanteessa, jossa sosiaaliset kontaktit toisiin ihmisiin ovat minimissä ja fyysistä kohtaamista on vältettävä. Ohjeet ovat viisaita. On huolehdittava toinen toisestamme, käytettävä puhelinta ja muita teknisiä välineitä yhteydenpitoon. Arjen rutiinit, säännöllinen ruokailu, lepo ja ulkoilu auttavat. Lohtua tuovat luonto ja kevään merkit ja tietoisuus, ettei kukaan ole tässä kriisissä yksin. Tärkeä on säilyttää toivo ja luottamus elämään.
Kaikkien hyvien neuvojen ja viisaitten ohjeiden lisäksi kristityillä on rukous. Se on meille etuoikeus. Monille on rippikoulusta tuttu ”Jumalan puhelinnumero”, psalmi 50:15: ”Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua.” Emmehän unohda tätä lupausta!
”Minä rukoilen heidän puolestaan.” Tämän voi lukea myös tehtäväksi antona. Äitimme ja isämme ovat rukoilleet meidän puolestamme. Meidän tehtävämme on opettaa uutta sukupolvea rukoilemaan ja rukoilla heidän puolestaan.
Esirukouksella on voima, koska siinä käännytään Jumalan puoleen ja koska Herra Jeesus itse kehottaa useaan otteeseen evankeliumeissa meitä rukoilemaan. Vanha kristittyjen sanonta kuuluu: Rukous liikuttaa sitä kättä, joka liikuttaa maailmaa.
”Minä rukoilen heidän puolestaan.” Nämä ovat Jeesuksen sanat. Hän sanoo rukoilevansa omiensa puolesta: ”Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle.”
Tämä Jeesuksen lupaus on tullut itselleni hyvin tärkeäksi. Ensimmäisessä virkapaikassani Imatralla joku edeltäjäni oli jättänyt pappilan kellarikomeroon pölyisen ja hiukan nuhraantuneen vanhan painokuvan. Vein kuvan kehystettäväksi ja ripustin sen työpöytäni yläpuolelle. Vähitellen tuosta painokuvasta on tullut oikeastaan alttaritauluni. Tätäkin saarnaa valmistaessani katseeni osui usein seinällä olevaan kuvaan.
Taulu kertoo Jeesuksen rukouskamppailusta Getsemanessa. Minulle se muistuttaa myös hänen omasta lupauksestaan: ”Minä rukoilen heidän puolestaan.” Tämä lupaus kantaa silloin, kun en itse jaksa, osaa tai ymmärrä rukoilla.
Jeesus rukoilee minun puolestani! Sinulla ja minulla on taivaallinen esirukoilija. Se ei tee tyhjäksi omaa rukouselämäämme tai poista vastuuta rukoilla toisten puolesta. Mutta se tuo esille sen vapauttavan näköalan, että emme ole omien voimiemme varassa. Jeesus rukoilee meidän puolestamme!
Jeesuksen lupaus rukoilla omiensa puolesta kertoo, kuinka tärkeä Vapahtajallemme on hänen oma laumansa. Hän paitsi antaa henkensä meidän ja koko maailman tähden, myös muistaa meitä esirukouksin. Me olemme hänelle rakkaita.
Hyvät seurakuntalaiset. Tänä kirkkovuoden pyhäpäivänä puhutaan kahden maailman kansalaisuudesta. Kristittyinä elämme tämän maailman realiteettien keskellä. Koronavirusepidemia on tästä konkreettinen muistutus. Elämä ei ole pohjimmiltaan meidän hallinnassamme tai päätettävissämme. Tässä maailmassa meillä on mahdollisuus kääntyä Jumalan puoleen. Meillä on etuoikeus rukoilla itsemme ja toistemme puolesta.
Kristittyinä olemme myös taivaan kansalaisia. Se tuo elämän todellisuuden keskelle toivon ja tulevaisuuden näköalan. Jumala ei jätä meitä yksin. Hän on kanssamme kaikissa elämän vaiheissa. Hän vie omansa lopulta taivaan kotiin. Meitä kantaa tietoisuus siitä, että Jeesus rukoilee meidän puolestamme.