Tänään saimme lukea päivän evankeliumista kertomuksen eräästä kohtaamisesta. Jeesus oli seurueineen kulkenut pitkän matkan, ja halusi nyt pysähtyä kaivolle lepäämään koska hän oli väsynyt ja janoissaan. Oli keskipäivä, päivän kuumin hetki. Paikalla ei ollut muita kuin Jeesus ja kaivolle sattunut nainen. Yleensä kukaan ei liikkunut päivän kuumimpaan aikaan, ja opetuslapsetkin olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa.
Tämä on yksi niitä kertomuksia, joissa tulee jälleen esiin inhimillinen Jeesus. Hän oli väsynyt ja janoinen. Saatan kuvitella, että Jeesus oli kenties myös ulkoiselta olemukseltaan reissussa rähjääntynyt ja pölyinen. Tämä kertomus avaa myös toisenlaista näkökulmaa ihmisen ja Jumalan väliseen suhteeseen, sellaista joka ehkä helposti unohtuu. Helposti ajattelemme kaikkea sitä, mitä me tarvitsemme Jumalalta: toivoa, rohkaisua, suojelusta… Mutta mitä Jumala tarvitsee meiltä?
Ensi alkuun kohtaaminen vaikuttaa mitä arkisimmalta, Jeesus tulee pyytämään juotavaa. Puhdas vesi on yksi elämän perustarpeista. Siksi se on myös hyvä vertauskuva hengelliseen keskusteluun, jonka Jeesus aloittaa. Päivän evankeliumissa olemme Sykarin kaivon äärellä. Kuivassa ilmastossa vesi ei ole itsestäänselvyys. Tuon kyseisen kaivon historia ulottui pitkälle. Jos jostakin löytyi hyvä paikka kaivolle, asutus muodostui luonnollisesti sen ympärille. Kaivo oli elämän edellytys koko yhteisölle. Jokaiselle tulee joskus jano.
Esimerkillään Jeesus opettaa myös meille, miten meidän tulisi kohdata lähimmäisemme. Meillä on tapana vältellä epämieluisien ihmisten kohtaamista. Emme halua kohdata vaikeita asioita tai hankalia ihmisiä, on helpompaa vältellä. Juutalaiset ja Samarialaiset eivät olleet yleensä toistensa kanssa missään tekemisissä, mutta Jeesus ei halunnut kierrellä. Hän oli palaamassa matkaltaan takaisin kotiseudulleen Galileaan. Suorin reitti kulki Samarian seudun halki. Välttelemisen lisäksi meidän ajassamme korostetaan entistä enemmän pärjäämisen kulttuuria, ei haluta pyytää apua, jokainen olkoon oman onnensa seppä. Usein myös turhan kova ulkokuori estää todellista kohtaamista tapahtumasta. Paljastaen uupumuksensa Jeesus pyysi kaivolle saapuneelta naiselta juotavaa. Hän tarvitsi apua, koska hänellä ei ollut itsellä mukana astiaa jolla nostaa vettä.
Keskustelun edetessä nainen huomaa, että Jeesus ei olekaan aivan tavallinen mies. Hän puhuttelee myös Jeesusta Profeetaksi. Jeesus jatkaa vertausta vedestä, jota juotuaan ei enää koskaan ole janoissaan. “Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Jumalan rakkaus saa aikaan sen, että sisimmässä puhkeaa lähde. Lukiessani päivän evankeliumia, mieleeni tulee kotikirkkomme ”Elämän lähde”-alttarifresko. Taiteilija Segerstrålen oman tulkinnan mukaan fresko kuvastaakin ihmisen sisäistä maailmaa, johon Kristus kuvastuu. Jos Jumalan rakkaudesta voisi piirtää jonkinlaisen kaavion, ristin muoto syntyy siitä, että Jumala rakastaa ihmistä (ylhäältä alas) ja me voimme jakaa tuota rakkautta myös ympärillemme (sivulta toiselle). Elävä vesi ja lähde kuvastavat myös evankeliumin sanomaa, jonka on tarkoitus levitä kaikkialle maailmaan. Se on myös annettu meille kaikille tehtäväksi. Sanoman kuulluksi tuleminen vaatii aitoa kohtaamista, sellaista johon Jeesus antaa meille esimerkin.
Tämän pyhäpäivän otsikkona on ”Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa”. Kohtaamisessa tuon naisen koko historia paljastuu. Evankeliumin lopussa myös Jeesus ilmaisee itse, kuka hän on. Jeesus sanoi: “Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.”
Tähän uskoen saamme nyt yhdessä nousta tunnustamaan kristillisen uskomme.