1. adventtisunnuntai, Lk. 4: 16 – 22, Esko Väyrynen

Adventti aloittaa uuden kirkkovuoden. Se poikkeaa rytmiltään ja sisällöltään kalenterivuodesta. Kalenterivuosi alkaa n. kuukautta myöhemmin kuin kirkkovuosi. Kalenterivuosi mittaa aikaa. Mennyt aika ei koskaan palaa takaisin. Kirkkovuosi alkaa aina vuoden päästä saman asian alusta. Kirkkovuosi kertoo Jumalan pelastustyöstä. Jumala aloittaa aina uudelleen kuuluttaa kutsua iankaikkiseen elämään. Poikani, tyttäreni! Jos et viime vuonna kuullut kutsua Herrasi, niin sinulla on tänä vuonna uusi tilaisuus.
Ensi silmäyksellä saattaa tuntua tai näyttää, että kirkkovuosi kiertää jossakin, elämästä sivussa ja kalenterivuosi kulkee meidän elämämme mukana.
Tämän vuoksi on syytä pysähtyä jo sanaan adventti. Suomennettuna se tarkoittaa lähelle tulemista. Ihmisen lähelle, ihmisen elämään, tähän päivään, irti menneisyydestä tai historiasta. Adventti on kahdella tavalla ihmisen lähelle tulemista. Pyhän Jumalan tulemista, yksityisen pienen ihmisen elämään tulemista.
Ensiksi adventista alkaa joulun odotus, valmistautuminen jouluun. Adventti aloittaa joulupaaston eli pienen paaston. se on valmistautumista Vapahtajamme syntymäjuhlaan. Se muistuttaa meille yhä herpaantumattomalla kärsivällisyydellä siitä, että Jumala syntyi Jeesuksessa ihmiseksi. Jumala tuli Pojassaan veljeksemme ja Vapahtajaksemme. Hän syntyi köyhäksi, ettei mielestään halvinkaan pelästyisi häntä.
Me saatamme kuvitella, että meidän olisi helpompi uskoa Jeesuksen jumaluuteen, jos olisimme saaneet itse nähdä hänen tunnustekonsa ja kuulla hänen opetustaan. Tämän päivän evankeliumi on oiva esimerkki aikalaisten vaikeudesta. ”Kaikki kiittelivät häntä ja ihmettelivät niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti.” Kuulijat siis uskoivat profeetta Jesajan ennustuksen tarkoittavan Jeesusta: ”Herran henki on minun ylläni.”
Mutta Jeesuksen aikalaisille tuli ongelmaksi hänen alhainen syntyperänsä. Kuulemastaan huolimatta he kysyivät: ”Eikö tuo ole Joosefin poika?” Jumalan tutkimattoman viisauden mukaan Jumala antoi ainoan Poikansa syntyä ihmiseksi, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen. Jumala antoi ainoan Poikansa kaikkein kurjimmankin, kaikkein suurimmankin syntisen puolesta kuolemaan, jotta hänellä olisi iankaikkinen elämä. Jeesuksen alhainen syntyperä voi olla yhtä suuri uskon este kuin omat syntimme. Sielunvihollinen on kekseliäs panemaan esteitä uskomme eteen, jotta torjuisimme Jeesuksen henkilökohtaisena Vapahtajana-
Toiseksi, joulun odotuksen ohella, adventti julistaa lopun aikaa. Kristua saapuu ylösnousseena, kuoleman voittaneena kaikkeuden Herrana. Raamatun kuvauksen mukaan silloin kaikki maan mahtavatkin ymmärtävät kumartaa häntä kunnioittamaan, Ilm. 6: 15.
Lopunaika tunkeutuu tähän päivään. Meille on opetettu n. kolmesataa vuotta ihmisen valistamisen merkitystä: järki ratkaisee kaikki ongelmay. Pari esimerkkiä järjen voittamattomuudesta. Ihmisen aiheuttama otsonikato ja siitä seuraava kasvihuoneilmiö. Siitä seuraa merenpinnan kohoaminen. Sen aiheuttamat valtavat tulvat. Tai vesien saastumisesta johtuva juomaveden puute tai väestön räjähdysmäinen kasvu ja siitä aiheutuvat ravinn on puute ja kansojen rauhattomuus.
Kirkkovuosi pyrkii pureutumaan adventissa nimensä mukaisesti meidän jokaisen sydämeen, niin että Kristuksen kirkkauden ilmestyessä saisimme ihmisjoukon mukana huutaa: ”Hoosianna, Daavidin Poika! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!” Kristuksen lähelle tulo toteutuu messussa. Pyhässä Ehtoollisessa me saamme kohdata Kristuksen leivässä ja viinissä syntiemme sovitukseksi. Jeesus sanoo: ”Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että hän antaa henkensä ystäviensä puolesta.” Jh. 15: 13. Jeesuksen tulo lähelle on näin täydellistä.
Nousemme nyt tunnustamaan yhteisen uskomme Nikean uskontunnustuksen sanoin.