Ensimmäisen adventtisunnuntain evankeliumi kertoo ajasta, jolloin Jeesus aloitti julkisen toimintansa. Hän opetti synagogissa. Monet uskoivat häneen, mutta monet loukkaantuivat hänen halpaan muotoonsa.
Jeesus opettaa riemuvuodesta. Voimme kutsua riemuvuodeksi merkkivuotta tai vaivan päättymisen aikaa tai uutta, hyvää vaihetta omassa tai yhteisessä elämässä. Mutta voisiko puutteiden tai kärsimysten keskelläkin iloita? Kirjoittaahan Paavali: ”Iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin joudun Kristuksen tähden. Juuri heikkona olen voimakas” (2.Kor.12:10).
Vanhassa testamentissa puhutaan riemuvuodesta, jota vietetään joka 50. vuosi. Riemuvuonna on annettava velkoja anteeksi, vapautettava orjia ja palautettava perintömaita. Riemuvuonna piti maan levätä eikä sitä saanut viljellä.
Riemuvuonna ilmoitetaan hyvä sanoma köyhille, julistetaan vangituille vapautusta ja sokeille näön saamista, päästetään sorretut vapauteen. Riemullisia asioita, eikö totta? Jeesus sanoo, että hän itse tuo riemuvuoden. Sitä varten Isä Jumala lähetti hänet maailmaan. Vanhan testamentin säädöksiinkin on kätketty ennustus Jeesuksesta ja hänen tehtävästään.
Miten riemuvuosi liittyy Jeesuksen tehtävään? Me tunnustamme hänet syntisten Vapahtajaksi. Riemuvuodessa on kysymys siitä, mitä hän saa aikaan meissä. Kysymys ei ole vain yhdestä vuodesta, vaan koko elämästä.
Millä tavoin? Miten hyvää sanomaa ilmoitetaan köyhille? Ruoka, vaatteet, asunto, terveydenhoito ja muu sellainen apu on köyhälle hyvä lahja. Se saa aikaan kiitosta. Mutta tässä on lopulta kyse hengellisestä köyhyydestä, katumuksesta, murheesta oman pahuuden vuoksi. Hengellisesti köyhä sanoo: ”Ei minussa ole mitään hyvää. En kelpaa Jumalalle omin voimin”.
Mutta juuri sellaisina voimme kuulla ja vastaanottaa hyvän sanoman. Se on ilmoitettu Raamatussa: ”Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, että hänet haudattiin, että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä” (1.Kor.15:3-4). ”Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi” (Ap.t. 10:43). ”Sillä, joka uskoo, on ikuinen elämä” (Joh.6:47).
Millä tavalla Jeesus julistaa vangituille vapautusta? Eivät varmaan vankiloiden ovet aukea, kun vain Jeesus tulee sinne. Ei Jeesus tullut lopettamaan kaikkea sortoa mitä yhteiskunnassa on. Mutta Jeesus avaa kaikkein pimeimmät vankityrmät – kahleet, joita ei kukaan muu voi avata omin voimin. Hän nostaa ihmisen oman synnin sorron alta. Hän vapauttaa synnin ja kuoleman vallasta. ”Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todellisesti vapaita” (Joh.8:36). ”Minä olen ylösnousemus ja elämä” (Joh.11:25). Tässä tarkoitetaan syntien anteeksiantoa ja vapautusta haudan kahleista, ylösnousemuksessa. Samalla Jeesus vapauttaa meidät palvelemaan toinen toisiamme vapain ja iloisin sydämin, ilman pakkoa tai ansion pyyntöä.
Millainen ihminen on todella sokea? Ei se, joka ei näe mitään silmillään. Sokea voi nähdä paljon enemmän kuin näkevä. Todella sokea on se, joka ei näe uskon silmillä. Uskon silmät Jeesus on tullut avaamaan.
”Uskon silmä kiinnitä aina kohti ristiä” (virsi301:1). Ristiinnaulittu, ylösnoussut Jeesus on uskomme kohde, kiintopiste ja keskus. USKOn silmä katsoo ristiin. Mutta ristiltä näemme uskon silmin Jumalan näkymättömään, ikuiseen todellisuuteen.
Silmälaseissa on kaksi osaa: toinen kauas, toinen lähelle katsomista varten. Uskon kaukonäköä kutsutaan TOIVOksi. ”Niinpä uskon silmä kantaa, yli matkan myrskyisen. Katsellessa rauhan rantaa kaipuu täyttää sydämen” (virsi 301:5). Uskon silmillä on myös lähinäkö: RAKKAUS. Uskon silmin huomaamme apua tarvitsevan lähimmäisen ja autamme häntä.
Ruumiin silmillä Jeesuksen ajan ihmiset näkivät ihmisen, Jeesus Nasaretilaisen. Mutta uskon silmillä he näkivät tässä miehessä Jumalan Pojan, profeettojen ennustaman Messiaan, Kristuksen.
Jeesus syntyi Isästä ikuisessa alussa. Hänellä oli ja on Jumalan kirkkaus, kunnia ja voima. Mutta hän syntyi avuttomaksi ihmislapseksi eläinten suojaan ja tarvitsi Marian ja Joosefin huolenpitoa. Jeesus otti maan päällä osakseen ihmisen heikkouden, kurjuuden ja vaivan. Vain välähdyksen omaisesti hän osoitti jumalallisen voimansa: hän teki ihmetekoja, opetti vaikuttavalla tavalla ja antoi syntejä anteeksi. Ristille naulittuna hänen heikkoutensa oli syvimmillään. Hän, joka ei itse tehnyt mitään väärää, kantoi rangaistuksen koko ihmiskunnan synneistä.
Mutta juuri tähän heikkouteen on kätkettynä voimista suurin. Jeesus nousi kuolleista, astui taivaan Isän luo ja on sieltä tuleva kunniassa ja kirkkaudessa, tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Mutta vain uskossa käsitämme, että heikkouteen on kätketty voima ja kuolemaan on kätketty uusi elämä.
Ja tämä heikkouteen kätketty voima on valmistettu meillekin. Kaikki tapahtui Jumalan suuresta rakkaudesta meitä kohtaan. Emme ansaitse Jumalan edessä muuta kuin vihan ja rangaistuksen. Mutta Jeesus sovitti syntimme. Tähän perustuen meille julistetaan tänäänkin Jumalan anteeksiantoa. ”Ristillä on synnit kannettu, tänään kaikki anteeks’ annettu”. Ja anteeksiannon myötä saamme uutta rauhaa, iloa ja rakkautta. ”Elämä, kun menee pilalle, Jeesus antaa uutta tilalle”. Uskon kautta on katumuksen murheeseen kätketty uuden elämän ilo ja voima ja kerran korotus kunniaan. ”Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan” (Luuk.18:14).
Ne, jotka uskoivat Jeesukseen, ”kiittelivät häntä ja ihmettelivät niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti” (Luuk.4:22). Mutta he myös ihmettelivät: ”eikö tuo ole Joosefin poika?” (Luuk.4:22). Millaista Jeesusta Sinä odotat? Vahvaa Jeesusta, joka tekee Sinutkin vahvaksi, kauniiksi ja terveeksi? Vai syntisten Vapahtajaa, joka tulee elämäsi syvimpiin syvyyksiin? Silloin saat löytää sellaista rauhaa, iloa ja rakkautta, jota tämä maailma ei voi tarjota – ja kerran ikuisen elämän. Tässä on Riemuvuosi. Jeesus sanoo: ”Poikani / tyttäreni, ole turvallisella mielellä, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi” (Matt.9:2, KR38). Jää Herran rauhaan!