Kuluneella viikolla on uutisoitu Helsingin Kallion kirkon tilaisuuksista. Niissä on väkeä ollut liikkeellä kuin joulunaikaan konsanaan. Kirkko on täyttynyt ensin mediapersoona Jari Sarasvuon mukana. Toisen kerran väkeä tulvi presidentti Tarja Halosta kuulemaan.
Molemmat pitivät saarnan. Lehtittietojen mukaan Sarasvuon saarna kesti melkein tunnin. Teemana oli Tuhlaajapoika -vertaus. Pres. Halosen saarna ponnisti puolestaan Matteuksen evankeliumista.
Varmasti vaikuttavia tilaisuuksia nuo Kallion saarnaillat. Mutta mepä pistimme niitä paremmaksi. Juice-kirkossa toissa viikolla oli yli kaksi tuhatta henkeä eivätkä kaikki edes mahtuneet kirkkoon. Juice joka aikanaan asui lähellä Tuomiokirkkoamme, oli paikalla laulujensa kautta. Ehkä hän katseli menoa hyväntahtoinen virne kasvoillaan tuolta pilven päältä.
Joka tapauksessa tilaisuus oli vaikuttava ja puhutteleva vaikka kukaan julkkis ei pitänyt saarnaa. Raamatuntekstit ja rukoukset vuorottelivat Juicen laulujen kanssa. Tunnelma oli harras. Väkeä oli nuorista vanhoihin.
Sarasvuo, Halonen Juice – kaikki vaikuttavia persoonia jotka ovat tutkineet Raamattuaan ja joilla on sanottavaa elämän menoon. Ihmekös tuo että he täyttävät kirkon. Ja väki jaksaa kuunnella saarnat alusta loppuun.
Itse en aio yrittää samaa kuin Sarasvuo, saarnata tuntia. Voi olla että saarnan lopussa kirkon penkit olisivat tyhjät. Toiset kun näyttävät saarnaavan kirkon täyteen, toiset taas sen tyhjäksi.
Aikanaan väki tungeksi Jerusalemissa Jeesuksen luo. Hän oli tuon ajan vaikuttava persoona. Ihmiset halusivat nähdä suosikkinsa läheltä, face-to-face, kuten sanotaan. Ihmiset kulkivat Jeesuksen perässä. He olivat innoissaan kun hän ratsasti aasilla kuninkaan kaupunkiin.
Ihmiset huusivat: ”Hoosianna. Siunattu isämme Daavidin valtakunta. joka nyt tulee!”
Mitä tämä tarkoitti? Mikä oli se valtakunta jota ihmiset odottivat tulevaksi? Millainen oli Daavidin valta?
Tämän ratsastuskuvauksen edellä on kertomus sokean miehen ja Jeesuksen kohtaamisesta. Sokea ei nähnyt Jeesusta mutta hän kuuli muilta että tämä on tulossa. Hän huusi: ”Jeesus, Daavidin poika, armahda minua.” Jeesus kuitenkin jatkoi matkaansa kuin ei olisi kuullut miestä.
Sokea alkoi huutaa yhä lujemmin. Silloin Jeesus pysähtyi ja kysyi mieheltä: ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?” Tämä vastasi: ”Anna minulle näköni.” Jeesus sanoi hänelle: ”Mene, uskosi on parantanut sinut.” Markus kertoo: ”Samassa mies sai näkönsä takaisin, ja hän lähti kulkemaan Jeesuksen mukana.”
Sokea sai näkönsä kohdattuaan Jeesuksen. Hän liittyi kiittäen Hoosianna -kulkueeseen.
Tätä tarkoitti Daavidin valtakunnan tuleminen. Sokeat saivat näkönsä, rammat kävelivät, kuurot kuulivat, kuolleet herätettiin elämään ja köyhille julistettiin ilosanoma. Näin Markuksen kollega Luukas kuvaa valtakunnan tulemista.
Kun uusi valtakunta oli läsnä, elämässä oli toivoa. Kenenkään elämä ei ollut tuomittu pimeään eikä toivottomuuteen. Usko parempaan ja Jeesuksen tuoma toivo olivat ihmisten mielessä kun he huusivat: ”Siunattu isämme Daavidin valtakunta, joka nyt tulee!” Hoosianna oli avuttomien huokaus ylöspäin, Jumalan puoleen.
Juicekirkossa ei laulettu Hoosiannaa mutta tuo pyyntö, auta, pelasta. oli vahvasti läsnä. Kokemus siitä ettei elämästä selviä yksin liitti kuulijat toisiinsa. Juicen Syksyn sävelen sanoin: ”Katu täyttyy askelista. Elämä on kuolemista, pane käsi käteen.” Juice jatkoi että ollaan hiljaa. Mutta Jeesukesen mukana riemullinen vapautuminen puhkesi lauluksi: ”Hoosianna Daavidin Poika.”
Elämä kohtelee joskus kovalla kädellä. Sen tietävät ne jotka nyt joutuvat taloustaantuman kolhimiksi, menettävät työn ja tulevaisuuden. Tai he joiden ihissuhteet hajoavat sirpaleiksi. Tai he joita sairaus runtelee. Tietä ei näe eteenpäin. Se on pimeä ja synkkä.
Miten Daavidin pojan valtakunta voisi tulla meidän luoksemme? Eiväthän sokeat näe, kuurot kuule tai rammat kävele. Paitsi jos toinen tarttuu käteen ja auttaa ylös. Voimme olla toisen silmät tai korvat? Voisimmeko olla toisen jalat? Voisimmeko jakaa toistemme kanssa rohkeutemme ja uskomme? Ja myös pelkomme ja arkuutemme?
Kun kirkko täyttyi Kalliossa tai täällä, oliko sittenkään tärkeintä julkkikset? Eikö tärkeää ole se että joku välittää luottamusta ja elämänuskoa? Puheella tai laululla. Sarasvuo kertoi Tuhlaajapojasta, Halonen tulkitsi Matteuksen evankeliumia tähän aikaan. Juice muotoili uskonsa: ”Jumala on – vaikkei uskoisi.”
Haluamme kuulla toistemme uskosta vaikka pidämme sitä yksityisasiana. Haluamme liittyä joukkoon jossa voimme jakaa elämän syvimpiä kysymyksiä ja jossa niitä ei tarvitse vaieta kuoliaaksi. Mekin tahdomme Hoosianna -kulkueeseen. Siihen on helpompi liittyä kun mukana on tuttuja kasvoja jotka kaipaavat yhdessä meidän kanssamme Jumalan valtakuntaa.
Tämän päivän Psalmissa 24 todetaan:
”Tässä me olemme. Kansa joka pyrkii luoksesi joka etsii kasvojasi, Jaakobin Jumala.”
Tässä me olemme ja etsimme Jumalan kasvoja. Luulen että ensimmäisessä Hoosianna -kulkueessa oli paljon niitä joilla oli kokemus nähdyksi ja hyväksytyksi tulemisesta. Joku oli parantunut, toinen saanut syntinsä anteeksi, kolmas vedetty sokeudesta ja yksinäisyydestä joukkoon mukaan.
Jeesus oli kulkenut ihmisten keskellä. Jaakobin Jumala oli hähnyt kansansa ja ollut sille armollinen.
Ihminen tulee ihmiseksi toisen ihmisen katseessa. Ja viimeisenä kuoleman rajalla me vielä toivomme että joku olisi vierellämme, pitäisi kädestä ja näkisi meidät. Siksi me läpi elämän pyydämme: ”Jaakobin Jumala. Katso meihin. Pelasta meidät.”
Hoosianna kulkueeseen on hyvä liittyä ja jatkaa siinä aasilla ratsastavan kuninkaan katseen alla elämän matkaa.
Siksi:
Jumala kulkekoon edellänne ja näyttäköön teille oikean tien.
Jumala kulkekoon vierellänne sulkien teidät syliinsä suojellen teitä.
Jumala kulkekoon takananne varjellen teitä ihmisten pahoilta ajatuksilta.
Jumala olkoon matkallanne siunaten teitä.
Hoosianna. Auta, Herra Jeesus. pelasta meidät. Aamen.