Leppävaaran seurakunnan 50-vuotisjuhla
Ensimmäisenä adventtina olemme uuden kynnyksellä. Vanha kirkkovuosi on jäänyt taakse ja lähdemme jälleen kulkemaan alusta sitä kirkkovuoden viitoittamaa tietä, jossa Jumalan toiminta meidän ihmisten hyväksi tulee esille johdonmukaisesti ja syvällisesti. Kirkkovuoden varrella kohtaamme Herramme Jeesuksen lukuisissa erilaisissa tilanteissa erilaisten ihmisten seurassa. Saamme havaita, miten hän tuo Jumalan rakkauden tavallisen ihmisen elämään, jokaisen meidänkin ulottuville.
Vanhan päättyminen ja uuden alkaminen nostaa mieleen yhden kysymyksen yli muiden – olkoon kyse sitten mistä vanhasta ja mistä uudesta tahansa. Mitähän tulevaisuus tuo tullessaan? Sama kysymys voidaan esittää näinkin: Miltä huominen näyttää? Mikä muuttuu ja mihin pitäisi varautua? Uuden kynnyksellä monenlaiset tunteet kulkevat mielessä. Tulevan odottaminen voi pitää sisällään innostusta ja toiveikkuutta, joskus taas varautuneisuutta, jopa pelkoa. Niin mielellämme toivoisimme, että meillä olisi varma käsitys kaikesta siitä, mitä tuleman pitää. Silloin mielemme säilyisi levollisena eikä sen tarvitsisi kantaa huolta huomisesta. Mutta kokemuksesta tiedämme, että tulevaisuutta ei aina voi varmistaa – se pitää sisällän sellaista, mikä tulee vastaamme yllättäen ilman, että olisimme voineet siihen varautua.
Tulevaisuuden näkymät olivat lukuisten seurakuntalaisten mielessä 50 vuotta sitten, kun Leppävaaran seurakuntaa oltiin perustamassa. Valmistelut uuden koillisespoolaisen seurakunnan synnyttämiseksi olivat kestäneet aikansa ja vihdoin monen unelma oli toteutumassa. Voimme kuvitella, että noita tulevaisuuden näkymiä hallitsi innostus ja ehkä jopa malttamaton uuden odottaminen. 1960-luvun alkupuolella Leppävaaran alue näytti hyvin toisenlaiselta kuin tänään. Mutta miten viisaasti osattiinkaan tuolloin varautua väestön kasvuun ja alueen rakentamiseen. Oma seurakunta nähtiin parhaana tapana ja mahdollisuutena toteuttaa kirkon työtä tällä alueella. Ja nyt, vuosikymmenten jälkeen, voimme todeta, että Leppävaaran seurakunta toimii ympäristössä, joka on koko maammekin mittakaavassa yksi haastavimmista. Juuri nopea muutos on pitänyt huolen siitä, että Leppävaarassa kuten muuallakin pääkaupunkiseudulla kirkon työ on ollut jatkuvasti uuden edessä. Menneeseen ei ole ollut varaa jäädä.
Kun Jeesuksen opetuslapset lähestyivät Herransa seurassa Jerusalemia, heillä lienee ollut mielessään, mitähän tuleva tuo tullessaan. Heillä oli jo runsaan parin vuoden kokemus siitä, mitä Jeesuksen seuraaminen merkitsi. Kokemukset olivat epäilemättä olleet hyvin myönteisiä. Vaikuttava opettaja oli kutsunut heidät, tavalliset kansanmiehet, seuraansa kohtaamaan ihmisiä heidän elämänsä monenlaisten ilojen ja surujen, riemujen ja murheiden keskellä. Jeesuksen maine oli levinnyt nopeasti laajalle ja kaikki näytti erinomaisen nousujohteiselta. Ei ollut hassumpaa kulkea Jeesuksen seurassa ja saada osansa siitä suosiosta, jota ihmiset Mestarille antoivat. Tulevaisuus näytti suoraan sanoen hyvältä. Nyt oltiin matkalla valloittamaan pääkaupunki, Jerusalem.
Opetuslasten mielessä kysymys ”mitähän tuleva tuo tullessaan” piti siis epäilemättä sisällään hyvin myönteisiä sävyjä. He olivat tottuneet luottamaan Jeesukseen, joka oli pelastanut heidät myrskyn kourista kotipuolessa Galileassa ja jonka läsnäolo toi heille jatkuvasti turvallisuutta. Silloinkin, kun Jeesus pyysi heitä hakemaan aasinvarsan, he toimivat ohjeiden mukaan, vaikka he saattoivat ihmetellä, mihin Herra sitä tarvitsee. He olivat vakuuttuneita, että Jeesus tietää mitä tekee, ja siksi tulevan uskottiin pysyvän vahvasti hänen käsissään.
Opetuslasten itsetuntoa aivan varmasti myös hiveli, kun aasivarsalla ratsastavaa Jeesusta tervehdittiin Hoosianna-huudoilla, tuolla kuninkaille osoitetulla huudahduksella, jossa pyydettiin apua ja armollisuutta. Tulevaisuus Jerusalemissa näytti siis hyvältä: Jeesus oli suosittu, suorastaan kuninkaallisen kohtelun arvoinen. Väkeä riitti kadunvarsilla. Tervetulotoivotus ei olisi voinut lämpimämpi olla. Oltiin uuden kynnyksellä ja opetuslasten näkökulmasta kaikki näytti nyt jopa uskomattoman hyvältä. Ei ollut vielä tietoakaan Golgatan murheesta eikä tyhjän haudan hämmennyksestä. Käsillä oli tämä hetki, suuri suosio ja mielessä kysymys, mitä kaikkea tulevaisuus tuokaan vielä mukanaan.
Mitä kaikkea tuleva tuokaan mukanaan? Oman kirkkomme tilanne tämän päivän Suomessa herättää saman kysymyksen. Miltä kirkkomme näyttää vaikkapa viidenkymmenen vuoden kuluttua. Ja edelleen: mitähän huominen tuo tullessaan Leppävaaran seurakunnalle? Miten paljon väestö seurakunnan alueella kasvaa? Mitä seurakuntalaiset ajattelevat seurakunnastaan? Miten pystytään vastaamaan kaikkiin haasteisiin? Miten kirkon työn käy täällä, jossa se kohtaa yhden vaikeimmista maastoistaan koko maatammekin ajatellen? Kun näitä kysymyksiä miettii, ei ihme, jos huolestuminenkin hiipii mieleen. Muutosvauhti on käsittämättömän nopea. Joka tapauksessa tulevaisuus on tässäkin suhteessa suuri kysymysmerkki, koska siinä on paljon epävarmuutta. Jeesuksen seurassa Jerusalemiin matkanneet opetuslapset eivät tienneet mitä tuleman piti. Vastaanotosta päätellen jotakin hienoa oli luvassa. He eivät tienneet vielä mitään Golgatasta tai tyhjästä haudasta, joiden me tiedämme heitä Jerusalemissa odottaneet. Oleellista olikin, että juuri tuossa hetkessä he luottivat täysin Herraansa.
Ajatellessamme tulevaa, niin oman elämämme, Leppävaaran seurakunnan kuin koko kirkkomme elämän tulevaisuutta, mekään emme tiedä siitä sen enempää saatikka mitään varmaa. Mutta juuri nyt meitä kutsutaan luottamaan Jeesukseen, kirkon Herraan, luottamaan siihen, että hän kyllä tietää, mitä tekee. Jeesus kutsuu meitä seuraamaan itseään kaikenlaisten epävarmuuksien ja avointen kysymyksien keskelle. Hänen seurassaan ei kenties suosio ole aina taattu mutta hänen rakkautensa on. Niin monet asiat voivat herättää huolestuneita kysymyksiä tulevaisuuden suhteen, mutta Herramme kehottaa meitä katsomaan niiden yli. Jerusalemin matkalla Golgata ei ollut päätepiste – sen sijaan varsinainen uusi alku, koko tulevaisuutta mullistanut tapahtuma oli tyhjän haudan ihme.
Hyvä Leppävaaran seurakunta. Kuten seurakunnan puuhanaiset ja -miehet 50 vuotta sitten pyrkivät Jumalaan luottaen katsomaan tulevaisuuteen valoisasti ja luottavasti uutta seurakuntaa käynnistäessään, samoin on hyvä meidänkin tehdä. Muutos, vanhan katoaminen ja uuden tuleminen, ei ole kristilliselle kirkolle vaarallinen asia, jos jaksamme nähdä siinä Jumalan hyvän tahdon. Oleellista seurakunnalle ja sen jäsenille monenlaisten muutosten keskellä on seurata kirkon Herraa, Jeesusta Kristusta. Häntä me tänään tervehdimme Hoosiannaa laulaen. Tervetuloa, Herramme Jeesus! Tervetuloa, uusi kirkkovuosi! Tervetuloa, tulevaisuus!