Hiljattain seurakuntayhtymämme teetti julkisuuskuvatutkimuksen. Monin kysymyksin selvitettiin sitä, mitä ihmiset tietävät seurakunnasta, kuinka hyvin tunnetaan rakennuksia ja työntekijöitä ja miten koetaan seurakuntaa. Mainitussa tutkimuksessa kävi mm. ilmi, että tänään täällä saarnaa Espoon tunnetuimpia pappeja, joka nimeltään ja kasvoiltaan tunnetaan laajalti yli seurakuntien rajojakin. Taidan olla oikea paikalliskuuluisuus, Don Camillon lailla. Ihmiset tietävät siis, että olen seurakunnan palvelija. Tietävätkö he, että olen Herran Jeesuksen palveluksessa ja että hän on kutsunut minut palvelukseensa ennen kuin seurakunta kutsui minut, se on jo toinen kysymys. Ei taideta tietää, että olen mieleltäni ihan yksinkertainen leipäpappi, joka pyrkii jakamaan sitä elämän leipää, sitä lauman perusruokaa, joka on Herra Jeesus Kristus.
Herramme Jeesus tämän päivän evankeliumissa tekee julkisuuskuvatutkimuksen, jonka tulokset harittavat hurjasti eri suuntiin. ”Kuka Ihmisen Poika on? mitä ihmiset hänestä sanovat?” Kysymys liittyy messiasodotukseen myöhäisessä juutalaisuudessa. Jeesus kysyy opetuslapsiltaan, ja nämä vastaavat kertoen yleisen mielipiteen eri näkökantoja. Läheisimmäksi tulee Jeesuksen serkku Johannes Kastaja, jonka juhlapäivää vietettiin eilen, muuten odotuksen kohdistuminen on aika epämääräistä.
Jeesus muuttaa kysymyksen. Ei kysytä enää messiasta eikä yleistä mielipidettä, vaan opetuslasten viestiä siitä, ketä he sanovat Jeesuksen olevan. Kyseessä ei ole siis ainoastaan mielikuva, kuten nykyinen Raamattumme kääntää, vaan kyseessä on opetuslasten julkilausuma Jeesuksen olemuksesta, sanatarkasti: ”Kenenkä te sanotte minun olevan?” (raamattukäännös vuodelta 1938). Jeesus siis kysyy opetuslasten julistusta itsestään. Tietenkin nämä olivat kertoneet ympäristölleen siitä, kenen kanssa he kulkevat ja miksi. Ja juuri sitä viestiä Jeesus kysyy heiltä. Kyseessä on siis perusviestintä Jeesuksen olemuksesta.
Pietarin vastauksessa ei ole epäilyn häivää. Varmana, jykevänä, selkeänä ja juutalaisuuden uskonnollisesta perinteestä nousevana Pietarin vastaus ei jätä epäilyksen sijaa: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.”
Tämä yksi lause alkaa sanoilla ”sinä olet”. Nämä kaksi pientä sanaa pitävät sisällään Jumalan nimen Jahve, jonka Herra ilmoitti Moosekselle palavassa pensaassa: ”Minä olen se, joka olen” (2. Moos. 3: 14 ) eli Jahve merkitsee ”hän on”. Tämä oleminen ei viita vain siihen ammoiseen hetkeen, vaan se oleminen on, riippumatta ajasta ja elämästä, hän on iankaikkisesta iankaikkiseen, muuttumatta ja antautumatta ajattelulle, aina yhtä vieras ja kuitenkin kaiken olevaisen takana ja olevaisen läpi. Pietari luonnehtii Jumalaa eläväksi. Vain elävä usko voi kokea ja käsittää Jumalan elävän. Elävää uskoa ei voi aikaansaada itse, vaan se on elävän Jumalan lahja. Jumalan oleminen ei antaudu elämän ehtoihin. Siksi Jumalan kokeminen elävänä ylittää tämän elämä rajalliset puitteet. Jumalan uskominen elävänä merkitsee pyhyyden kosketusta arkisen elämän keskellä. Silloin ihmisen elämä on otettu Jumalan iankaikkisen olemuksen sisälle, kätketty hänen olemiseen. Iankaikkisuus murtautuu sisälle niin kuin tämän ihanan kirkon alttariseinä taipuu sisälle ja leimaa tätä pyhää tilaa.
Jeesuksen vastaus Pietarille antaa oikeutuksen tälle tulkinnalle: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.” Pietari oli kuullut Jumalan sanaa ja Jumalan olemusta sanassa ja Jeesuksessa läsnä olevassa Jumalassa. Tämä sana oli saanut sijaa hänessä uskon kautta. Uskossa itse Jumala on läsnä. Sanassa ja uskossa läsnä oleva Jumala on se perusta, johon Herra rakentaa kirkkonsa. Tähän asti Pietarin nimi oli Simon, joka merkitsee ”Jumala on kuullut”, nyt nimi muuttuu Pietariksi eli kallioksi tai paadeksi. Hän oli kuullut Jumalan ikuista olemusta hänessä. Suunta siis muuttuu: tähän asti Jumala oli kuullut hänen äänensä ja sydämen huokausta rukouksessa. Nyt tosiaan Jumala edelleen kuulee häntä, mutta Jumalan olemus on avannut hänen sydämensä kuulemaan Jumalaa.
Kirkkoa ei rakenneta Pietarin henkilöön eikä hänen arvovaltaansa, vaan Kristustunnustukseen. ”Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita.” Kirkkoa ei rakenneta henkilöön eikä henkilön arvovallalle, vaan Jumalan sanan varaan. Kristustunnustusta eivät helvetin portit voita. Itse Pietariin sitä ei voitu rakentaa, sillä hetki aikaisemmin (Matt. 14: 29) Pietari oli hukkua, kun hänelle tuli uskon puutetta kävellessään vettä pitkin Jeesuksen luo, ja hetkiä myöhemmin (Matt. 16: 23) Jeesus joutui ankarasti nuhtelemaan, että ”väisty tieltäni, Saatana” ja sitten Jeesuksen vangitsemisen jälkeen Pietari kielsi Herraansa kolme kerta (Matt. 23: 6975). Kuitenkin tämä yksikin Kristustunnutuksen hetki voittaa kaiken, jopa niin, että Jeesus lupaa: ”Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu”.
Espoonlahden kirkko on rakennettu kalliolle. Tasauslouhinnassa kallio murskattiin ja tuotiin tänne takaisin itkumuuriksi, jonka juurella ihminen saa itkeä omaa rikkinäisyyttään ja tavoitella eheyttä. Pieninkin kivi näissä seinissä heijastaa kuuluvuutta samaan kallioon, joka kantaa koko kirkkon. Pieninkin Kristustunnustus hapuilevassa sydämessä tulee kantavaksi voimaksi, joka asettaa vaillinaisen, syntisen ja heikon ihmisen apostolin virkaan olemaan Kristuksen suuna ja kätenä juuri omalla paikallaan, omassa elämässään ja omalla ajallansa. Silloin on ihan saman tekevä, ollaanko suosittu Tanelipapin lailla vai ollaanko kaikkien hylkäämä niin kuin Herramme itse. Uskossa, toivossa ja rakkaudessa sinä olet yksi pietari, apostoli Herran palveluksessa Jumalasta Kristuksen kautta Pyhässä Hengessä.
1. adventtisunnuntai, Matt.16: 13-20, Hans-Christian Daniel
Hans-Christian Daniel
Espoonlahti