Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?”
Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi:
”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”
Kyllä osui painava evankeliumiteksti ensimmäiselle saarnavuorolle täällä Aurinkorannikolla! Yhdessä tekstissä kolme isoa asiaa: Jeesuksen suhtautuminen lapsiin, taivaan enkelit ja Jeesuksen opetus kristillisen elämän ytimestä. Onneksi Jeesuksen kehotus: ”Tulkaa lapsenkaltaiseksi” tarjoaa mahdollisuuden yhdistää nämä isot teemat.
Lapsenkaltaiseksi tulemisen kehotus oikeuttaa nimittäin kysymään miksi-kysymyksiä tältä Raamatun tekstiltä. Aloitan yleisihmettelyllä: miksi luterilainen kirkko viettää samana sunnuntaina lasten ja enkelien päivää. Miksi lapset ja enkelit niputetaan samaan sunnuntaihin? Aikuiselle tulee siitä helposti vähän ulkopuolinen olo. Vähän sellainen, että tämä sunnuntai on tarkoitettu vain pehmoisille ja untuvaisille, mihinkäs me elämän kolhimat ja huolten rypistämät sitten tänä sunnuntaina mahdutaan? Mitä tämän sunnuntain evankeliumiteksti tähän miksi-kysymykseen vastaa?
Kyllä lapsille tietenkin tilaa pitää antaa, ei kysymys siihen tähtää. Itse asiassa Jeesus juuri osoittaa miten paljon tilaa lapsille on annettava. Sanoillaan ja teoillaan Jeesus näyttää, että lapset ovat keskellä. Niistä, jotka tarvitsevat enemmän huolenpitoa, on kerta kaikkiaan pidettävä huoli. Heille on annettava tärkein paikka, Jeesus osoittaa ja jatkaa painokkaasti puheillaan myllynkivistä ja meren syvyyksistä.
Ihan pelkkiä pehmoisia lapsia ei Jeesus tässä tarkoita, vaan käyttää myös sanaa: vähäiset. Ne, jotka ovat lapsen kaltaisia, ne, joilla on vähän: vähän valtaa, vähän voimia, vähän mahdollisuuksia huolehtia omasta elannostaan. Vähäisyyttä on myös toivon vähäisyys, ilon vähäisyys tai rauhan vähäisyys. Kristillisen elämän keskelle Jeesus nostaa tarvitsevista huolehtimisen. Sitä tarkoittaa lapsenkaltaisuus: pehmoiset ja eri tavoin elämän kolhimat tarvitsevat toistensa tukea. Meidän kristittyjen tehtävä on antaa ja saada apua toinen toisiltamme. Sinne me elämänkolhimat ja huolten rypistämät mahdumme lapsenkaltaisuudessamme.
Miksi lapset ja enkelit niputetaan yhteen sunnuntaihin, oli kysymykseni, miksi enkelit ja lapset? Ovatko enkelit vain lasten juttu, niin kuin vaikka kiiltokuvaenkelien kuvasto antaa olettaa? Elämänkolhiman on vaikea uskoa valkosiipisiin ja pitkäkaapuisiin enkelihahmoihin, sillä kolhut näyttävät, ettei elämässä aina ole vastassa untuvainen siipi ja pastellinsävyinen enkelin syli.
Päivän evankeliumiteksti vastaa tähän miksi-kysymykseen haasteella: olisiko aika päivittää enkelikuvastot vähän kiiltokuvia laajemmaksi? Jeesus ei nimittäin puhu pehmoisuudesta mitään vaan sanoo ”heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”
Jeesus puhuu läheisestä yhteydestä. Lasten ja vähäisten enkelit kommunikoivat kasvoista kasvoihin Jumalan kanssa. Ihmisiä rakastava Jumala pitää huolta meistä kaikista, mutta tarvitsevat ovat tarvitsevista hän pitää erityistä huolta. Huolenpito ei ole pehmoilua eikä säästä kaikilta kolhuilta. Jumalan sanansaattajien viesti on usein ”älä pelkää”. Sitä viestiä he ovat Raamatuntekstien mukaan valmiit puolustamaan. Enkelit ovat myös Jumalan taivaallinen sotajoukko. Miekka kädessään ylienkeli Mikael taistelee pahaa vastaan, hyvän puolesta. Kun me tehtävämme mukaan tuemme tarvitsevia, emme tee sitä yksin vaan apunamme on Jumalan näkymätön maailma enkeleineen.
Enkelit eivät ole vain turvaa, viestejä tai hyvän puolesta taistelemista varten. Enkeleitä, lapsia ja lapsenkaltaisia yhdistää kiitollisuus. Ruokaa, unta ja välittää huomioita saatuaan lapsi on tyytyväinen. Hän ei havittele lisää. Lapsenkaltainen ei tavoittele koko ajan lisää. Hän kiittää Jumalaa elämän lahjasta, syömisestä ja ystävyydestä. Sitä lapset ja lapsenkaltaiset tekevät yhdessä enkelien kanssa. Kun kohta laulamme pyhähymniä, ylistämme ja kiitämme Jumalaa yhdessä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa.