Olemme aloittamassa tänään uutta kirkkovuotta. Siispä tahdon toivottaa meille kaikille hyvää ja onnellista uutta vuotta! Miten kirkkovuosi eroaa kalenterivuodesta? Ne alkavat eri aikaan. Se on yksi ero. Toinen voisi olla se, että vuodesta 2007 ja sen tapahtumista emme vielä tiedä varmuudella yhtään mitään. Kirkkovuoden tapahtumat me sen sijaan tiedämme varmasti, ja opimme me vuosi vuodelta yhä paremmin ne tuntemaan.
Tämä adventtiaika on jouluun valmistautumisen aikaa. Kirkossa tällaista valmistautumisaikaa kutsutaan paastoksi. Emme kuitenkaan paastoa siksi, että voisimme syödä jouluherkkuja vatsan täyteen, vaan siksi, että voisimme viettää Vapahtajamme Jeesuksen syntymäjuhlaa hyvin, vapain ja iloisin mielin. Adventtiaika oikein korostamalla korostaa, että Jeesus on Vapahtaja. Emme siis usko ikuiseen seimen lapseen, vaan uskomme Jumalan iankaikkiseen Sanaan, joka kerran tuli lihaksi. Jeesus on Vapahtaja. Siitä kertoo jo hänen nimensäkin, joka oli tiedossa kauan ennen Jeesuksen syntymää. Nimi ”Jeesus” merkitsee: ”hän pelastaa kansansa sen synneistä”. Kun me tänään lauloimme tuttua Hoosianna-hymniä, me tervehdimme Jeesusta todellisena auttajana ja pelastajana. ”Hoosianna” merkitsee: auta, pelasta.
Kirkkovuosi alkaa ja päättyy odotuksella. Itse asiassa odotus on tärkeä osa uskoa. Me odotamme kenties uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee. Tai me odotamme Jumalalta kaikkea hyvyyttä, rakkautta ja uskollisuutta. Tai sitten me odotamme, että Jumala vastaisi meidän rukouksiimme. Tai voimmehan me odottaa vaikka parempaa huomista. Adventtiajassa me odotamme Jeesuksen syntymää, sitä että Sana tulee lihaksi, Jumala ihmiseksi. Jeesukselle annettiin toinenkin nimi jo hyvissä ajoissa, nimittäin Immanuel, joka merkitsee, ”Jumala on meidän kanssamme.” (Matt. 1:23) Kun kumarrumme seimen ääreen, emme kohtaa lasta, vaan ainosyntyisen – ja koska tietokoneen tekstinkäsittelyohjelman oikolukutoiminto ei tätä tunnistanut, vaan tarjosi muuta, niin sanottakoon nyt aivan sopivasti – aitosyntyisen Jumalan Pojan.
Kirkkovuoden päättyessäkin puhutaan odotuksesta, että Jeesus tulisi keskuuteemme, mutta viimeisenä päivänä ja kaikkeuden Herrana. Tästä puhuu itse asiassa myös toinen adventtisunnuntai, jota on vanhastaan kutsuttu Kristuksen kunniallisen tulemisen adventiksi. Kolmantena adventtisunnuntaina keskeisiksi nousevat sana ja sakramentit, eli Kristuksen todellinen läsnäolo seurakuntansa keskellä Pyhän Hengen voimassa. Adventti korostaa lopulta myös koko kirkkovuoden pääsiäiskeskeisyyttä. Jeesus on Vapahtaja kuolemansa ja ylösnousemuksensa tähden. Siunatkoon pyhä Jumala, pyhä Väkevä ja pyhä Kuolematon adventin meille kaikille.