Hoosianna! Hoosianna on tunneladattu sana. Se on huuto ja kuiskaus. Se on ilon huudahdus ja sielun syövereistä kumpuava kuiskaus. Tätä se saa olla tänäänkin. Jokainen saa laulaa Hoosiannansa niillä tunteilla höystettyinä, jotka juuri nyt ovat totta; helpotuksen kuplina tai hiertävänä huolena.
Hoosianna huulillaan suuri ihmisjoukko tervehtii aasilla ratsastavaa Jeesusta 2000 vuotta sitten. Lapset hyppivät ja pomppivat; innostuivat aikuisten joukosta – poimivat sieltä tuttuja kasvoja ja ihmettelivät outojen matkaajien ulkoasua. Aikuiset puolestaan muodostivat kirjavan joukon ja liittyivät Hoosiannaa huutavaan kulkueeseen erilaisin motiivein. Jeesuksen lähiystävät tietenkin – mukana messissä, kun aavistivat jotenkin oleellista olevan ilmassa, tai ainakin tulollaan. Heille Jeesuksen seurassa kulkeminen oli jo tuttua. Mutta toisenlaisiakin kulkueesta tavoittaa – ujoina pysyttelevät etäämmällä, sitäkin toivoen, etteivät naapurit huomaisi, että täällä sitä minäkin. Siksi täällä, kun jokin kumma kaipuu kaihertaa, mieleen nousee Sakkeus. Arasti nousi Hoosianna-huuto – kuin toiveena jostakin polusta, joka veisi yksinäisyydestä ystävyyteen. Oli siellä heitäkin, joiden Hoosianna helisi kuin vuoripuro: tuo aasilla ratsastavan Jeesuksen kohtaaminen oli vedenjakaja – yksinäisyys oli vaihtunut tervetulleeksi toivottavaan yhteyteen; eilisen arvet oli hoitanut ehtoja asettamaton armo; muistoissa hiertävä häpeä oli sulanut anteeksiantamuksen helpotukseen.
Kaikenlaisia, monenlaisia, erilaisia kulki Jeesuksen vanavedessä. Hoosiannaa huutaen – siihen omimmat haavansa ja salaisetkin haaveensa silmukoiden.
Niin on tänäänkin. Me kaikki saamme ottaa itsellemme sopivan paikan tässä kulkueessa, tässä kirkossa. Täyttää oman Hoosiannamme kaikella sillä, mitä elämäämme nyt kaipaamme; myös kaikella sillä, mistä elämässämme kiitämme ja silläkin, mille ei ole sanoja eikä oikein edes tunnetta. Hoosianna on myös heidän huutonsa, jotka tuntevat itsensä mykiksi Jeesuksen tai Jeesuksen seuraajien lähellä. Hoosianna on myös heidän kuiskauksensa, joilla juuri ei ole nyt voimia lauluun eikä lauseisiin. Hoosianna on näet myös ihmisen huokauksen kokoinen.
Ystävät, tämä sunnuntai on sydänhuutojen sunnuntai. Täysi lupa sanoittaa sydämensä kyllyydestä oman elämänsä todellisuutta Jumalalle. Tässä täyden hyväksynnän ilmapiirissä me jaksamme käydä huomiseen luottavaisin mielin.
Ehkä me yhdessä huudamme, kukin omalla tavallaan, kolme kertaa ”Hoosianna”.
Nousemme nyt tunnustamaan ikiaikaisen uskomme, sen, jonka varassa esiäitimme ja esi-isämme jaksoivat luottaa elämään ja kulkea kohti omaa huomistaan.