Saarna Medelplanin puuaapisen 300-vuotisjuhlamessussa Pälkäneen rauniokirkossa
Jeesus sanoi:
”SIllä minä sanon teille: ellei teidän wanhurscaudenne ole paljon enämbi cuin kirjanoppenuitten ja Phariseusten/ nijn et te tule taiwan waldacundan. TE cuulitta mitä sanottu oli wanhoille: ei sinun pidä tappaman: mutta jocainen joca tappa/ hänen pitä duomiohon wicapää oleman. Waan minä sanon teille: että jocainen joca wihastu weljellens/ hänen pitä duomiohon wicapää oleman. Ja jocainen cuin sano weljellens Racha/ hänen pitä neuwon ala wicapää oleman. Ja jocainen joca sano: sinä tyhmä/ hänen pitä helwetin tuleen wicapää oleman.
Jos sinä uhrat lahjas Altarille/ ja siellä muistat/ että weljelläs on jotakin sinua wastan: Nijn jätä lahjas Altarin eteen/ ja mene ensin sopiman weljes cansa/ ja tule sijtte lahjas uhraman. Sowi nopiast rijtaweljes cansa/ coscas wielä hänen cansans tiellä olet/ ettei rijtaweljes sinua anna joscus Duomarille/ ja Duomari anna sinun palwelialle/ ja sinä heitetän tornijn. Totisest sanon minä sinulle: et sinä pääse sieldä ulos/ sijhenasti cuins maxat wijmeisen ropoin.
TE cuulitta sanotuxi wanhoille: ei sinun pidä huorin tekemän. Mutta minä sanon teille: jocainen joca cadzo waimon päälle himoitaxens händä/ nijn hän teki jo huorin hänen cansans sydämesäns. Jos sinun oikia silmäs pahenda sinun/ nijn puhcaise se ulos/ ja heitä pois tykös: sillä parambi on sinulle/ että yxi sinun jäsenistäs hucutetan/ cuin coco sinun ruumis pidäis heitettämän helwettijn. Ja jos sinun oikia kätes pahenda sinun/ nijn hacka se poicki/ ja heitä pois tykös: sillä parambi on sinulle/ että yxi sinun jäsenistäs hucutetan/ cuin coco sinun ruumis pidäis helwettijn heitettämän.”
Rakkaat seurakuntalaiset. Tässä messussa on kuultu Raamatun lukukappaleet vuoden 1642 käännöksen mukaan. Se oli ensimmäinen suomalainen koko Raamattu; sitä ennen oli kuitenkin ollut olemassa jo lähes sata vuotta Mikael Agricolan kääntämä Uusi testamentti ja osia Vanhasta testamentista. Mutta tämä lopulta valmiiksi saatu suurtyö oli merkittävä virstanpylväs suomalaisten tiellä kirjalliseksi kansaksi. Sen nimilehdellä oli kuningatar Kristiinan kuva, ja majesteetin määräyksellä jokainen seurakunta Suomessa velvoitettiin se hankkimaan. Kirja oli hyvin kallis, mutta niinpä noita isoja ja painavia Raamattuja on tähän päivään asti säilynyt useita. Tärkeämpää kuitenkin on, että suomenkielisen Raamatun merkitys ja ennen kaikkea sen sanoma on säilynyt ja vaikuttaa edelleen.
Sanan voima on nimittäin suurempi kuin tekemisen tai pakottamisen tai ylipäätään suorittamisen voima. Sanan voimalla on yhteiskuntia rakennettu, lapsia kasvatettu, aikuisia sivistetty, yhteisöjä vahvistettu. Sanan voimalla sovitaan riitoja, käydään neuvotteluja ja ylläpidetään rauhaa. Sanan voimalla annetaan lupauksia ja osoittaudutaan luotettaviksi. Jokainen tietää, miten tärkeää on, että toisen sanaan voi luottaa.
Tänään kuullut raamatunkohdat olivat kuitenkin nykysuomeen tottuneelle jo vaikeaa sanaa. Siellä oli jokunen outo sana ja lauserakenteet kuulostivat erikoisilta. Kieli muuttuu ja kehittyy, vaikka sitä pystyykin ymmärtämään. Mutta tarvitaan jatkuvasti uusia kirjoja ja uusia raamatunkäännöksiä, ja tarvitaan se tekniikka, jolla kirjoitettua sanaa tuotetaan ja levitetään. Lopuksi tarvitaan se taito, jolla kirjoitettua sanaa luetaan. Eikä tämäkään vielä riitä, vaan tarvitaan kyky ymmärtää ja ottaa vastaan se, mitä luetaan ja antaa sen vaikuttaa elämässä. Mutta sepä on ehkä koko ketjun tärkein ja vaikein osa.
Tänään vietetään Pälkäneen Taurialan kylässä painetun aapisen 300-vuotisjuhlia. Teille täkäläisille on tarina Daniel Medelplanin puulevyille kaivertamista aapiskatekismuksen laatoista hyvin tuttu. Isona Vihana tunnettuna aikana Suomessa ei ollut saatavilla kirjoja nostamaan kansan sivistystasoa, koska kirjapainoja ei ollut käytettävissä. Ei ollut mahdollisuutta pitää huolta, että lapset oppivat lukemaan eikä siitä, että heille tarjoutuu mahdollisuus kasvaa ihmisenä, joka ymmärtää asioita oman pirtin seiniä laajemmin ja joka oppii ottamaan vastuuta elämästä ja yhteisistä asioista.
Äidinkielen taidon hävittäminen on keino nujertaa pieniä kansoja ja tehdä niistä alistajistaan riippuvaisia. Sitä ovat miehitysvallat käyttäneet meidän aikoihimme asti. Kirjojen kieltäminen, lukutaidon tukahduttaminen ja ymmärtämisen estäminen ovat välineitä, joilla ihmisiä voidaan orjuuttaa ja pitää heitä pimennossa. Tai vaihtoehtoisesti ohjata heitä vain valikoitujen ja väritettyjen tietojen pariin, uskomaan heille syötettyä pajunköyttä tai ”vaihtoehtoisia totuuksia”, joiden valossa he pysyvät kuuliaisina herroilleen.
Suomessa ei nyt ole pulaa kirjoista tai ylipäätään painetusta sanasta. Sitä on tarjolla suorastaan niin paljon, että ei mene kaupaksi. Kirjakauppa toisensa jälkeen lopettaa, kun kirjoja ei osteta, ja jos ostetaan, niin netistä tilaamalla. Kirjojen elinikä on myös lyhentynyt; ne menevät nopeasti alennusmyyntiin. Kuolinpesiä tyhjentäneet tietävät lisäksi, että kirjat voivat olla lopulta ongelmajätettä, kun niitä ei saa menemään mihinkään muualle kuin kannettomiksi revittyinä paperinkeräykseen. Sanomalehdet ovat joutuneet suuren haasteen eteen digitaalisen median yleistyttyä. Uutiset eivät mene kaupaksi muilla kuin klikkiotsikoilla: katso kuvat ja seuraa samalla myös mainoksia. Kehittyviä välineitä ei sinänsä pidä moittia; minullekin kävi vähän niin kuin Medelplanille. Nimittäin valmistelin tämän saarnan kesämökillä, missä minulla ei ole tulostinta eli ”painokonetta”, niin kuin sanotaan sekä ruotsin, englannin että saksan kielissä. Niinpä nyt saan lukea saarnani samalta laitteelta jolla sen kirjoitin. En sentään puhelimen ruudulta, vaan tabletilta.
Ei ole siis pulaa painetusta eikä muulla tavoin julkaistusta sanasta. Alkaa sen sijaan olla puutetta lukuharrastuksesta ja vielä enemmän, lukemisen miettimisestä, ymmärtämisestä ja soveltamisesta. Vaikka käytännössä kaikki lapset oppivat Suomessa lukutaidon, itse lukeminen vähenee. Asioita seurataan elävinä kuvina sekä lyhyinä, pelkistettyinä tai kärjistettyinä viesteinä. Vaikka näin voidaan saada entistä nopeammin sana leviämään, jotain olennaista jää kiireessä vajaaksi. Jää puuttumaan se hitaus, joka on välttämätöntä niin punnitun sanan kirjoittamiselle kuin sen lukemiselle. Jää puuttumaan pohdiskelu, sanan mietiskely ja pureskelu, tai niin kuin vanhat kristikunnan opettajat sanoivat: märehtiminen, latinaksi ruminatio. Sanojen ja lauseiden mieleen palauttaminen ja pyöritteleminen. Sellainen on olennaisen tärkeää runoille ja aforismeille, mutta sellainen on olennaista myös muulle sanan harrastamiselle. Erityisesti sellainen on olennaista Raamatun sanan lukemiselle ja kuulemiselle.
Raamatun kappaleita luetaan uudestaan ja uudestaan kirkon jumalanpalvelusten kierrossa. Niissä uskon sisältö tulee käsitellyksi tietyssä katekeettisessa järjestyksessä. Näin on tehty kristillisessä kirkossa alusta lähtien, aina siitä lukien, kun ylösnoussut Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen ja selitti heille, mitä pyhissä kirjoituksissa eli Vanhassa testamentissa oli hänestä ennustettu. Jo pian apostolien lähetystyön alettua luettiin seurakunnissa ääneen kirjeitä, joita nämä olivat niihin lähettäneet. Jeesuksen sanoja ja tekoja muistettiin, kerrattiin ja kerrottiin, ja kun kohta evankeliumit levisivät kirjoitetussa muodossaan, niiden sisältö myös säilyi samana eikä niihin lisäilty uusia, mielikuvituksen tuottamia osia. Usko kasvoi yhteiseksi kaikkialla kirkossa yhteisen sanan voimalla.
Raamatun sanan välityksellä Jumala puhuu ihmiselle. Sana on Jumalan väline, kuin vaunut, joilla hän ajaa (vehiculum). Johanneksen evankeliumi alkaa jylhällä, suorastaan kosmisella tavalla: Alussa oli Sana. … Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Tässä Sana kirjoitetaan isolla kirjaimella, sillä tuo sana on persoona, Jumalan Poika, joka syntyi ihmiseksi. Hän on ollut alusta asti, ja koska kaikki on luotu Jumalan sanan voimalla, kaikkea myös läpäisee Jumalan hyvä tahto.
Selittäessään Ensimmäistä Mooseksen kirjaa Luther lausuu, että koska Jumala on luonut kaiken sanallaan, koko todellisuus ja myös me ihmiset olemme Jumalan sanoja. Me olemme olemassa, koska Jumala on meidät tahtonut, ja koska Jumala on meidät omalla sanallaan lausunut. Alussa Jumala sanoi ”tulkoon valo”, ”kasvakoon maa vihantaa”, ”lentäkööt linnut maan päällä” jne. Jumala on sanansa sanomalla saanut aikaan, että kaikki elää. Siksi kaikella on myös sanaan liittyvä tarkoituksensa, ja kaikella on sanaan perustuva merkityksensä. Jumalan viisaus kätkeytyy kaikkeen luotuun. Johanneksen evankeliumin alussa käytetty kreikan sana on Logos, joka tarkoittaa paitsi sanaa, myös järjellistä prinsiippiä, joka läpäisee kaiken. Siksi kaikessa on loogisuus, joka on ihmisen tutkittavissa ja ymmärrettävissä, kaikessa on läsnä Jumalan viisaus, johon ihminen voi elämässään yhtyä. Jumalan luova Sana ei ole vain sanoja, vaan kaikkea yhdistävä elämän perusta; se on itse Jumalan hyvyys ja rakkaus ja kaiken tarkoitus.
Siksi myös kirjoitettu Raamatun sana on enemmän kuin vain kirjaimia. Sanassa on oma voimansa, mutta se edellyttää sanan pariin asettumista ja sen vaikutukselle itsensä antamista. Se kuului myös tämän päivän evankeliumissa. Jeesus viittasi Mooseksen kivitauluilla välittämiin, mutta pohjimmiltaan Jumalan kirjoittamiin käskyihin: te olette kuulleet sanotuksi ”älä tapa”, ”älä tee huorin”. Jeesus kuitenkin selvensi käskyjen merkitystä tarkentamalla tai suorastaan terävöittämällä niitä. Jeesus tähdensi, ettei Jumalan käskyjen pitäminen ole vain yksittäisten, helposti osoitettavien väärien tekojen välttämistä. Käskyt eivät ole pujottelupylväitä jotka tulee kiertää ja joihin ei saa osua, vaan viittoja, jotka osoittavat oikean suunnan. Ne ovat kuin merimerkkejä, joiden mukaan on koko laivaa pidettävä väylällä karien välissä. Ne näyttävät, miten kokonaisvaltaista asennetta Jumalan palveleminen ihmiseltä vaatii. Siksi on mahdotonta vastata yksittäisiin kysymyksiin, onko esimerkiksi jokin tietty asia syntiä vai ei. Jumalan tahto koskee koko ihmistä ja hänen elämänsä suuntaa. Suuntaa joudutaan itse hakemaan kussakin yksittäisessä tilanteessa, mutta se myös löytyy, kun ihmisen omatunto muistuttaa Jumalan kokonaisvaltaisesta tahdosta.
Tämän kaiken oivalsi epäilemättä myös Daniel Medelplan, kun hän vaivojaan säästelemättä kaiversi puiset painolaatat monistaakseen suomen kielen peruskirjan. Hänen aapisensa ei tähdännyt vain lukutaitoon, vaan kokonaiseen elämäntaitoon. Se oli näet uusintapainos Johannes Gezeliuksen aapiskatekismuksesta Yksi paras lasten tavara, joka opetti lukemisen aakkosten lisäksi uskonelämän aakkoset (otsikossa kaikui vielä ruotsin rakenne, kun suomen kirjakieli oli vasta kehittymässä). Aapiskatekismuksen oli julkaissut aikoinaan myös Mikael Agricola, jonka ABC-kirja sisälsi Lutherin mallin mukaan Jumalan käskyt, uskontunnustuksen ja Isä meidän –rukouksen. Luterilaisissa kirkoissa oli jo varhain nähty, että tietojen ja taitojen hankkiminen, sivistys ja oppiminen sekä hengellinen elämä Jumalan yhteydessä kulkevat käsi kädessä. Ne eivät kilpaile toisiaan vastaan, vaan tähtäävät samaan. Agricola aloitti aapisensa runolla Opi nyt vanha ja nuori / joilla ompi sydän tuori / Jumalan käskyt ja mielen / jotka taidat suomen kielen, tarkoittaen, että Jumalan mieli voidaan tulla tuntemaan kaikilla maailman kielellä juuri lukemalla. Kirja ja kirjoitus sekä kieli ja mieli kulkevat yhdessä.
Tänään kunnioitamme esi-isiä ja -äitejä, jotka ovat nähneet vaivaa lastensa ja nuortensa parissa niin lukutaidon kuin muidenkin tietojen ja taitojen opettamisessa. Olemme kiitollisia heidän työstään ja rukoilemme voimia ja siunausta kaikille niille, jotka tänään ovat vastaavanlaisissa tehtävissä, olivat he Suomessa tai muualla maailmassa. Kaikki oppiminen on mielekästä; se tuo ihmistä lähemmäs sitä viisautta, hyvyyttä ja rakkautta, jossa Jumala on kaiken Sanallaan luonut. Saakoon se hyvä ja luova Sana vaikuttaa myös meissä, jotka sanoja luemme, kuulemme ja lausumme.