Hoosianna! Kiitetty olkoon hän! Tänään saamme kajauttaa yhdessä virsikirjan ehkä kaikkein riemullisimman ja monelle rakkaimman virren, Hoosianna-hymnin. Jouluun valmistautuminen voi alkaa.
Reilu vuosi sitten valmistauduin adventin viettoon Jerusalemissa, Öljymäellä. Siis juuri äsken luetun evankeliumitekstin tapahtumapaikoilla. Jeesuksen aikoina Öljymäki sijaitsi Jerusalemin, pyhän kaupungin, ulkopuolella. Tänään kaupunki levittäytyy joka puolella sen ympärillä. Öljymäellä on jo sadan vuoden ajan sijainnut Augusta Viktoria -sairaala. Luterilaisen maailmanliiton ylläpitämä sairaala on ainoa paikka, jossa palestiinalaisalueiden asukkaat, lapset ja aikuiset, voivat saada sytostaatti- tai dialyysihoitoja. Pienet ja suuret potilaat tulevat sairaalaan parantuvakseen. Parantumisen lisäksi kaikilla niillä, joiden kanssa sairaalassa vieraillessani keskustelin, oli toinenkin yhteinen toive: rauha. Että Lähi-idässä, koko maailmassa, olisi rauha, että ihmiset ja kansat voisivat elää sovussa keskenään, että väkivallan kierteelle tulisi loppu.
—
”Hoosianna”, kun me äsken lauloimme, huusimme itseasiassa Jumalaa apuun. Sitä tuo sana tarkoittaa ”Hoosianna – auta, pelasta”. Näillä sanoilla me aloitamme tänään uuden kirkkovuoden, näillä sanoilla me käännymme Jumalan puoleen ja kerromme hänelle kaipauksestamme ja odotuksestamme. Hoosianna – auta, pelasta! Sitä laulaessamme me liitymme yli kahden tuhannen vuoden jatkumoon, sukupolvien ketjuun. Sillä Hoosianna-huuto oli tuttu jo niille ihmisille, jotka saattelevat Jeesusta Jerusalemiin, pyhään kaupunkiin.
He ovat seuranneet häntä toiset päiviä, toiset kuukausia, jotkut vuosia. He ovat kuullet hänen opettavan, nähneet hänen parantavan sairaita, antavan sokeille näkönsä, kuolleille elämän. Jeesuksen suosio on kasvanut suureksi, ja häntä seuraavien ihmisten joukko on matkan varrella lisääntynty. Nyt he tervehtivät häntä, kuin valloitusretkiltä saapuvaa sotapäällikköä, kuin kotiin palaavaa kuningasta. Mutta Jeesus ei saavu uljaalla ratsulla, ei kiiltävillä sotavaunuilla – vaan aasilla, köyhän kansan työjuhdalla.
Tänään kuulimme ensimmäisenä lukukappaleena Sakariaan kirjan kehottavan ”Iloitse tytär Siion…!”. Nuokin sanat ovat tutut Jeesuksen aikalaisille. Ne kertovat tulevasta Messiaasta, kansansa vapauttajasta. Siksi monet osaavat yhdistää Jeesuksen saapumisen Jerusalemiin juuri tähän profeetan ennustukseen. Sakariaan kirja lupaa myös, että kuningas, joka tulee aasilla ratsastaen ”julistaa kansoille rauhaa.” Siksi erityisesti adventtina Jeesusta kutsutaan rauhan ruhtinaaksi.
Jeesus, rauhan ruhtinas ja köyhien kuningas, on aivan toisenlainen messias, kuin se, jota hänen oma kansansa, juutalaiset, odottivat. Samalla tavalla, se valtakunta jonka kuningas Jeesus on – Jumalan valtakunta – on aivan toisenlainen, kuin voimme kuvitellakaan, aivan muuta, kuin aavistammekaan. Silti me voimme nähdä välähdyksiä Jumalan valtakunnasta jo nyt. Jumalan valtakunta toteutuu silloin, kun ihmiset antavat anteeksi, auttavat toisiaan, rakentavat rauhaa. Mutta yhtä usein ihmisten tekemät Jumalan valtakunnan teot jäävät kateuden, epäluulon ja vihan alle. Siksi Jumalan valtakunnan toteutuminen ei ole viime kädessä kiinni siitä mitä me teemme, vaan mitä Jumala tekee.
—
Rauha! Ihmisen ikiaikainen kaipuu ja rukous. Se on Augusta Viktoria -sairaalan potilaiden rukous – ja se sama rukous täytti suomalaisten mielet kahdeksankymmentä vuotta sitten, kun Hoosianna-hymniä veisattiin vain kaksi päivää Talvisodan puhkeamisen jälkeen. Sukupolvi toisensa jälkeen kaipaa rauhaa – rauhaa, jota tämä maailma on kykenemätön antamaan.
Rauha maan päällä on Jumalan tahto. Rauha on meille kristityille lahja – mutta myös kutsu ja tehtävä. Vaikka Jumala tahtoo rauhaa, rauha ei ole itsestäänselvyys, vaan sitä on rakennettava, sen rakentamiseen on sitouduttava joka päivä, niin pienissä kuin suurissakin teoissa – kaikkialla maailmassa, Suomessa, omassa kodissamme, työpaikallamme, koulussa, missä ikinä olemmekin.
—
Mieti hetki itseksesi: Minkälaista rauhaa sinä kaipaat elämääsi juuri nyt? Miten itse voit rakentaa rauhaa omassa elinpiirissäsi?
—
Rauhan rakentaminen on Jeesuksen esimerkin seuraamista. Jeesus Kristus tuo sovituksen ja rauhan ihmisten ja Jumalan välille – ja kutsuu meitä ihmisiä rakentamaan sovintoa ja rauhaa keskenämme. Se rauha, jonka Jeesus antaa meille, on kaiken kattavaa: ei vain rauhaa ihmisten ja kansojen välillä, vaan ennen kaikkea rauhaa ihmisen sisimmässä, sielussa ja sydämessä. Se on Jumalalta tulevaa rauhaa – rauhaa, joka tyynnyttää levottoman mielen ja ohjaa meitä rakentamaan sovintoa ihmisten välille.
Siksi me tarvitsemme yhteyttä Jumalaan, yhteyttä toinen toisiimme. Tänäänkin Kristus kutsuu meitä ehtoollispöytään, elämään yhteydessä häneen ja toinen toisiimme
—
Remontti täällä Leppävaaran kirkossakin on juuri saatu valmiiksi, pölyt siivottu, tuolit saatu paikoilleen. Kaikki on saatu valmiiksi tähän yhteiseen kirkon 40-vuotisjuhlaan. Samalla me aloitamme valmistautumisen jouluun. Mutta jouluun valmistautuminen ei ole vain eikä ensisijaisesti kaappien siivoamista, lahjojen miettimistä, herkkujen valmistamista. Se on Vapahtajamme vastaanottamiseen valmistautumista.
Ja siksi vaikka kaikki ei olisikaan valmista, vaikka koti olisi kaaoksessa, vaikka ei olisi ketään, jolla hankkia lahjoja, vaikka täällä kirkossa remonttitelineet vielä keikkuisivat seinää vasten, ja vaikka mieli olisi levoton – Vapahtaja saapuu kuitenkin. Haluaa tulla elämäämme, vaikka meillä olisi kiire, vaikka me olisimme väsyneitä, huolissamme, keskeneräisiä.
Hän saapuu vain kaikesta tästä huolimatta – tai itse asiassa hän saapuu juuri kaiken tämän vuoksi. Koska olemme keskeneräisiä, koska meidän suunnitelmamme eivät toteudu, koska meistä ei ole rauhanrakentajiksi. Juuri siksi me saamme myös huutaa tai kuiskata: ”Tule, pelasta!” Ja Jumala kuulee, tulee ja pelastaa meidät. Kaikkeuden Luoja syntyy pieneksi lapseksi, kaikkivaltias saapuu aasin selässä, rauha saapuu levottomaan mieleen – ja lopulta Jumalan valtakunta toteutuu ja rauha saapuu koko maailmaan.