1. pääsiäisen jälkeinen sunnuntai (Quasimodogeniti), Luuk. 24: 36-49, Martti Vaahtoranta

1.
”Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!” Näin voimme tervehtiä toisiamme tänä iloisena pääsiäisaikana.
Niin iloisia olimme viimeksi jouluna. Tai ainakin olisimme voineet olla. Sillä silloin Jumala aloitti pelastussuunnitelmansa sen vaiheen, jonka kuluessa siirryttiin ennustuksista ja esikuvallisista tapahtumista niiden toteutumiseen Jeesuksessa Kristuksessa, Jumalan omassa Pojassa ja meidän Vapahtajassamme.
Pitkänäperjantaina tämä suunnitelma näytti kuitenkin kaatuvan. Luonnollisin silmin katsottuna ja normaalijärjen ymmärryksen mukaan Jeesuksen julkisen toiminnan monet voitot vaihtuivat silloin täydelliseen tappioon.
Sellainen meidän järkemme on: se ei ymmärrä Jumalan töitä eikä tekoja. Sillä juuri silloin, kun maailman ruhtinas näytti saavan niskavoiton sekä langenneesta ihmiskunnasta että Luojasta itsestään, se itse otettiin kuolettavasti haavoittuneena vangiksi.
Silloin myös Perkeleen panttivangeille avattiin ovi vapauteen. Kristuksen ristinkuoleman jälkeen sielunvihollinen ei enää voi kiusata meitä eikä syyttää Jumalan edessä vetoamalla määrättömään velkaamme. Sillä Jumala itse täytti ne lain määräykset, joiden rikkomisen perusteella meidät tuomittaisiin. Jumala itse sovitti kaikki syntimme Poikansa viattomalla kuolemalla Golgatan ristillä.
2.
Voimme sanoa myös, että Herra Jeesus Kristus suoritti ihmisenä ja Jumalana viimeistä lyhennystä myöten sen määrättömän velan, jonka korkojakaan emme koskaan pystyisi maksamaan. Ja tätä ei järkemme käsitä. Mikä se semmoinen Jumala on, joka ottaa Velkojana toisten velat itse hoitaakseen?
Suurpiirteisen Jumalan me ehkä jotenkin ymmärtäisimme – sellaisen, joka olisi niin kaukana meistä ja omissa, tavoittamattomissa korkeuksissaan, etteivät meidän syntimme sattuisi Häneen ollenkaan. Semmoinen Jumala voisi ehkä katsoa velkojamme läpi sormien ja hyvällä päällä ollessaan tyystin unohtaa ne. On tietysti selvää, että jos korkein mahdollinen Auktoriteetti käskee jotakin, mutta käskyjä ei totella, siitä tulee seurauksia. Mutta kun toisaalta on kyse äärettömästä ja käsittämättömästä Jumalasta ja Hänen mitättömistä luoduistaan, miksi Jumala ei voisi suurpiirteisesti jättää rankaisematta meitä tai harmistuneena kääntää koko luomakunnalle selkänsä ja jättää sen tuhoutumaan omien neuvojensa varaan?
Järkeemme ei mahdu Jumala, joka ei mitätöi velkaamme, vaan maksaa sen itse ja vieläpä oman Poikansa verellä. Kuitenkin juuri siitä on kysymys Pitkänperjantain voitossa, siinä, joka näyttää tappiolta. Se ylittää meidän käsityskykymme. Sen ymmärtämiseen tarvitaan Jumalan Pyhää Henkeä, mutta myös Pääsiäistä ja ylösnousemuksen sanomaa.
3.
Sillä Jumalan suhde meihin ei alun perinkään ollut pelkkä Tekijän ja tehdyn, Luojan ja luodun suhde, vaikka se oli ja yhä on myös sitä. Ei se ollut myöskään vain Hallitsijan ja alamaisen tai Herran ja palvelijan suhde, vaikka se oli ja yhä on myös sitä. Eikä se ollut vain sitäkään, mitä se ilman muuta on: käsittämättömän ja tavoittamattoman, aikaan ja paikkaan rajoittumattoman, kaikkialla eikä missään olevan kaikkinäkevän, kaikkitietävän, kaikkivaltiaan Jumalan suhde ruumiilliseen, aikaan ja paikkaan sidottuun ja käsityskyvyltään rajattuun, hyvin rajattuun ihmiseen.
Se suhde, johon Jumala meidät alun perin loi, oli jotakin vielä paljon enemmän: Hän loi meidät omaksi kuvakseen vanhurskaassa suhteessa Häneen. Tämä suhde, joka oli Jumalan varsinainen kuva meissä, ilmeni ja sen pitäisi yhä ilmetä meidän suhteissamme toinen toisiimme ja luomakuntaan. Nämä Jumalan varsinaisen kuvan ilmenemismuodot meidän maailmassamme ja ihmissuhteissamme eivät kuitenkaan itse luo eivätkä kannata sitä. Niiden perusta oli ja sen pitäisi yhä olla meidän Jumala-suhteemme.
Jumalan puolelta tämä suhde oli ja on yhä rakkaussuhde. Sellaisena se vastaa Jumalan olemusta. Jumala on antava ja lahjoittava Rakkaus, joka vuotaa yli omien rajojensa, mutta silti ilman minkäänlaista sisäistä tai ulkoista pakkoa. Jumalan rakkaus on kokonaan vapaaehtoista ja pakottamatonta ja juuri sellaisena kaikkivaltiaan Jumalan olemus.
Rakkauden olemukseen kuuluu yhdistää toisiinsa erillisiä ja jakaa muille sitä hyvää, mitä Rakkaudella on rajattomasti itsessään. Niin Jumalakin jakoi ja jakaa omastaan ilon ja elämän lahjoja ihmisille, jotka Hän on tehnyt omaksi kuvakseen ja luomakunnan kruunuksi maan päälle. Ja rakastettujen pitäisi vastata Jumalan rakkauteen kiitollisella uskolla ja jakamalla Häneltä saamaansa rakkautta toisilleen niin, että tämä rakkaus yhdistää myös meitä toinen toisiimme.
4.
Sillä tavoin ensimmäiset ihmiset olivat Jumalan kuva. He kaksi olivat yksi liha ihmisyyttä eri tavalla edustavan miehen ja vaimon toisiaan täydentävässä keskinäisessä rakkaudessa. Suhde Jumalaan, joka oli heidän yhteytensä kolmas ulottuvuus, muodosti ”rakkauden kolmion” miehen, vaimon ja Kolmiyhteisen Jumalan välillä. Siitä muodostui Jumalan rikkumaton kuva ihmisyydessä.
Sitten kuitenkin tuli synti. Se tuli ensin ihmisen ja Jumalan välille. Samalla se rikkoi sen kuvan, jonka pitäisi ihmisten keskinäisissä suhteissa heijastaa Jumalan Kolmiyhteyttä. Kun yhteys Kolmanteen eli Kolmiyhteiseen Jumalaan katkesi, rikkoutui myös suhde toiseen eli inhimilliseen lähimmäiseen.
Sen tähden synti, johon esivanhempamme lankesivat, ei ainoastaan oikeudellisessa mielessä rikkonut Jumalan antamaa käskyä. Se rikkoi myös Jumalaa ja ihmistä yhdistävän rakkauden siteen Luojan ja luodun välillä ja väänsi vinoon ihmisten väliset suhteet. Ja luomakuntakin huokaa sen ikeen alla.
Synti ei siis ainoastaan kasannut määrätöntä velkaa majesteettirikoksen tehneen ihmiskunnan ja jokaisen siihen kuuluvan ihmisen harteille. Se toi mukanaan myös kuoleman, ajallisen ja iankaikkisen kuoleman. Jumalan luomistyö teki aikaan ja paikkaan sidotusta ruumiillisesta ihmisestä Jumalan kuvan suhteessa Häneen, ja tämä suhde oli ihmisten elämä ja ilo. Synti puolestaan rikkoi myös elämää ylläpitävän yhteyden Jumalaan rikkoessaan ihmisen vanhurskaan suhteen Häneen. Synti teki ihmisestä kuolevan ja kadotetun, ajallisesti kuolevan ja iankaikkisesti kadotetun olennon.
5.
Elämän olemus ja syvin salaisuus on rakkaus. Se on Jumalan armon osallisuutta rikkumattomassa suhteessa Häneen. Synnin syvin olemus on meidän eromme Jumalasta ja kuolema jo keskellä elämää ja kerran ikuisesti täydellisenä rakkauden, ilon, lämmön ja valon puutteena.
Sen tähden meitä ei synnin tähden erota Jumalasta ja elämästä vain maksamaton velka. Meitä erottaa Hänestä ja elämästä myös kuoleman kuilu. Sen tähden Jumalan piti sekä itse huolehtia äärettömän velkamme maksamisesta että myös rakentaa silta Häntä ja meitä erottavan pohjattoman kuilun yli.
Jumalan piti voittaa kuoleman ota, synti. Hänen piti sovittaa syyllisyytemme ja surmata kuolemamme, jotta me pääsisimme takaisin siihen Jumala-suhteeseen, jonka kerran menetimme. Eikä meille luvata vain sitä, ei vain alkutilan palauttamista, vaan vielä enemmän: että nyt meitä voidaan sanoa Jumalan lapsiksi – ei orjiksi eikä alamaisiksi, ei edes korkeiksi käskynhaltijoiksi, vaan lapsiksi vielä syvemmällä tavalla kuin Adam ja Eeva sitä olivat. Ja siitä meille puhuu pääsiäinen.
6.
Vaikka oli muutenkin mahdotonta, että synneistämme täyden hinnan Ristillä maksanut Jumalan oma Poika olisi voinut lopullisesti jäädä kuoleman valtaan, Jeesuksen piti nousta kuolleista myös sitä varten, että Hänestä tulisi meille Tie Isän luo. Jeesuksen piti myös voittaa kuolema eikä vain maksaa kuolemallaan meidän määrätöntä velkaamme. Hänen piti sekä suorittaa meidän syntiemme hinta että kukistaa niiden äärimmäinen seuraus ja vihollisistamme viimeinen, kuolema.
Herran Jeesuksen piti rakentaa itsessään uudelleen, mutta nyt vieläkin tiiviimpänä, se suhde Jumalaan, jonka me olimme rikkoneet. Hänen piti omassa Persoonassaan yhdistää yhdistämättömät, Jumala ja ihminen. Tässä jumalinhimillisessä Persoonassaan Hänen piti myös kestää se lopulta kuolemaan johtanut jännite, joka Jumalan ja ihmisen yhteen liittymisestä syntyi, kun Jumalan ikuinen Sana tuli lihaksi ja otti itse ilman syntiä meidän ihmisyytemme synnit ja syyllisyyden kantaakseen. Sen tähden Jeesuksen piti kuolla meidän kuolemamme ja nousta Voittajana kuolleista.
7.
Sillä tavalla Pitkästäperjantaista ja Pääsiäisestä tuli yhdessä Jumalan valtava voitto synnin ja kuoleman valloista ja voimista ja Jeesuksesta meille turvallinen tie Isän luo. Eikä tämä Tie ole meille mikään haave, ei pelkkä aate, ajatus tai idea. Se, Hän, todellisuutta, joka koskettaa koko meidän olemustamme. Kristuksessa meille avattiin reitti Isän luo sellaisina, kuin me olemme eli ruumiillisina ihmisinä. Herra Jeesus on silta, joka kestää myös ruumiimme painon.
Sillä ruumiillisiksi olennoiksi Jumala meidät loi. Ruumiimme ei ole vain väliaikainen koti kuolemattomalle sielullemme, niin kuin pakanauskonnoissa saatetaan ajatella. Ruumiimme ei ole vain pimeä ja likainen kortteeri, josta puhdas sielu lopulta pääsee vapauteen. Ei se ole myöskään sen pahempi eikä syntisempi kuin meidän sielumme – tai paremminkin se on yhtä syntinen kuin sielu. Niin ruumis kuin sielukin on itsessään kadotuksen alainen, mutta kumpaakin koskee myös Kristuksen lunastustyö ja ylösnousemuksen voitto.
Sen tähden emme saa halveksia ruumistamme, vaikka joudumme kurittamaan sitä. Mehän olemme tietyssä ruumis. Olemme siinä määrin ruumiillisia, ettemme edes osaa ajatella ruumiitonta olemista.
Syntiä meidän kyllä pitää inhota ja suorastaan vihata, mutta ei ruumistamme, jonka Jumala on luonut. Ja vaikka sielumme, meidän tietoisuutemme, jollakin tavalla ja tasolla jatkaa olemistaan myös kuoleman jälkeen, tämä ”sielun kuolemattomuus” ei vielä ole se voitto kuolemasta eikä se vapaus rakkaudessa, johon Jumala tahtoo meidät pelastaa. Vasta sitten, kun nousemme ruumiillisesti kuolleista, olemme kokonaisesti sitä, mihin Jumala meidät tarkoitti meidät luodessaan ja lunastaessaan ja meidät lopulta myös pyhittäessään.
8.
Juuri näitä asioita tämän päivän evankeliumi painottaa pääsiäisen ylösnousemusriemun keskellä: haudasta ei noussut Jeesus vain jumalallisena henkenä. Ei opetuslapsille ilmestynyt haamu eikä kummitus. Jeesus jopa söi ja joi ystäviensä nähden.
Haudasta siis nousi Jeesus, jolla oli edelleen liha ja luut, vaikka nyt toisella, uudella, kirkastuneella tavalla Silti Ylösnousseessakin oli naulojen ja keihään jäljet. Ne osoittavat meille, että siitä, mikä haudattiin, oli katkeamaton jatkumo siihen, mikä nousi kuolleista.
Kuoleman ja ylösnousemuksen välillä tapahtui kyllä muutos, jota me emme täysin ymmärrä. Jeesuksen runneltu ihmisyys oli nyt uutta ja uudistettua, kirkasta, kaunista ja voimakasta. Silti Ylösnoussut Vapahtaja oli edelleen myös ihmisyytensä puolesta sama Jeesus, joka kuoli ristillä.
9.
Tämä kaikki on meille, kuolevaisille ihmisille, väkevää lohdutusta. Me tiedämme syntiemme tähden olevamme kadotukseen tuomittuja. Tämän tuomion merkkejä me jo nyt kannamme ruumiissamme, ja sieluammekin ne painavat. Synti haavoittaa omantunnon, ja synnin seuraukset runtelevat ruumista ja sielua.
Pitkäperjantai ja pääsiäinen kuitenkin julistavat, että meidän syntimme on sovitettu ja kuolemamme voitettu. Sen tähden, kun ajattelemme omaa kuolemaamme ja sitä kylmää hautaa, joka kerran kätkee elottoman ruumiimme, tai jos muistelemme, kuinka olemme laskeneet meille rakkaan ihmisen maan poveen, vaikka olisimme halunneet puristaa hänet elävänä ja lämpimänä omaa poveamme vasten – silloin meitä lohduttaa valtavasti tieto siitä, että kun meidät on kasteessamme liitetty Kristuksen kuolemaan, meidät uskon kautta liitetään myös Hänen elämäänsä. Saamme olla varmoja siitä, että kun parannuksessa ja uskossa pakenemme synnin ja kuoleman voimia Kristuksen ja Hänen täytetyn työnsä turviin, meillekin ja meidän uskossa nukkuneille rakkaillemme hauta on vain väliaikainen leposija, josta Jumala meidät kerran herättää ruumiinemme ja sieluinemme siihen iloon ja vapauteen, johon Kristus on jo edeltämme mennyt. Sillä ”kuolema on nielty ja voitto saatu.” Amen.