Kuvaus Jeesuksesta erämaassa paastoamassa ja rukoilemassa osoittaa, että hän oli ihminen, ei teflonpintainen supersankari. Samalla hän oli kuitenkin samalla kertaa synkkääkin synkempään ja valoisaakin valoisampaan loppuun asti uskollinen Jumalan Poika. Paholainen toimii luihun luontonsa mukaan ja kiusaa Jeesusta silloin, kun hän on viettänyt pitkän aikaa rukouksessa ja hartaudessa Isän Jumalan kanssa keskustellen. Herramme on yhtäältä hartaan rukouksen läpitunkema, mutta samalla hän on nälkäisenä inhimillisen heikkouden vallassa, petokselle altis.
Paholainen vetoaakin ensimmäisen kerran näyttämölle astuessaan Jeesuksen ruumiilliseen puutostilaan ja toisaalta hänen jumalalliseen valtaansa ja voimaansa, jonka nojalla hän olisi voinut vaikkapa kivistä tehdä leipää ja langennut hurskaanylpeän näyttämisen tarpeen, mukavuudenhalun, ja mässäilyn kiusauksiin. Kuuliaisuus ihmiskunnan ja koko luomakunnan parhaalle sekä Jumalan sanalle, joka on kaiken elämän takana ja sitä ylläpitää, merkitsi hänelle kuitenkin enemmän kuin lyhytnäköiset maalliset ilot, jotka tuovat pään vetävän käteen ja kääntyvät ennemmin tai vähemmän pitkän miinuksen puolelle.
Toisella kertaa Paholainen vetoaa hurskaan ja kunnioittavan oloisesti Jeesukseen, jotta hän tekisi tunnusteon, joita hänen kutsumukseensa kuuluikin, jotta hän siten mukamas vakuuttaisi itsensä Paholaisen Jumalan ja hänen Poikansa mahdista. Jeesus ei kuitenkaan mennyt tähän ansaan. Hänen tarkoituksena ei ollut toimia kiertelevänä supervoimiensa esittelijänä ja Jumalan voiman väärinkäyttäjänä vaan olla uskollinen kutsumukselleen. Kolmannessa kiusauksessa Paholainen hyökkääkin arimmaksi katsomaansa kohtaan ja viimeisenä keinonaan vetoaa tulevan kärsivän ja alennustilassaan pilkatun ja häväistyn Messiaan inhimilliseen vallan, loiston ja ihailluksi tulemisen tarpeeseen, kunhan hän vain kieltäisi itsensä ja Jumalan sekä kumartaisi Paholaista.
Viimeisessä vivussa panokset olivat niin kovat, että viimeistään nyt ihmisenä kiusatulle Jeesukselle paljastui se, että itse Jumalan vastustaja oli tässä läsnä; Kiusaaja tuli paljastaneeksi lopullisen päämääränsä, joka samalla on synnin, Jumalasta erossa olemisen keskeinen sisältö: itsekkään, häikäilemättömän ja oman pahuuden mielettömyydelle sokean halun olla kuin Jumala, palvottu, oman maailmansa ylin hallitsija, joka ei kuitenkaan toisi mukanaan rakkauden täyteyttä vaan synkän pahuuden ja tuhon.
Onneksi kyseessä ei ollut mikään ikuinen, sinänsä inhimillistä mielikuvitusta kiehtova liki tasavahvojen valkeuden ja pimeyden voimien kamppailu, joita viihdekirjallisuus ja fantasiaelokuvat ovat täynnä, vaan kyseessä oli Kaikkivaltiaan Jumalan suunnitelman toteutuminen. Koska Jeesus oli täysi ihminen, kyseessä ei silti ollut mikään automaattisen tapahtumaketjun vääjäämätön toteutuminen. Hän koki ja läpikävi kamppaillen aitoja, inhimillisiä kiusauksia. Muuten ei Jeesus olisi ollut ihminen ja sellaisena meidän pelastajamme. Sitä emme tiedä, miksi näin oli, mutta Raamattu kertoo Vapahtajasta, joka ihmisenä oli samalla Jumalan Poika, itsensä tyhjentänyt, orjan muodon ottanut, palvelijoiden palvelija, vaikka hän samalla oli ja on herrojen Herra. Tässä on uskon salaisuus.
Jeesus sanoi seuraajilleen, että ”maailmassa teillä on ahdistus”. Joissakin tilanteissa me kristityt voimme jopa joutua kokemaan ankarampia hyökkäyksiä kuin muut, jotta lankeaisimme. Meillä on kuitenkin apu, joka ylittää omat voimat. Ihmisenä omassa ruumiissaan ja mielessään kiusaukset kokenut Herramme jos kuka voi meitä ymmärtää ja auttaa säilyttämään uskomme ristin luona ankkurissa – elämän voimana, joka saa kantavan pohjansa tukeutumalla Kristus-kallioon. Siksi saamme sellaisena kuin olemme astua hänen eteensä taakkojemme ja kiusaustemme kanssa. Hän saa aikaiseksi sen, etteivät synkät voimat, jotka ihmisrinnassa pesivät enemmän tai vähemmän ilmeisenä, saa meistä hallitsevaa ja orjuuttavaa otetta.
Luther kirjoittaa Isä meidän -rukouksen selityksessään kiusauksista eli ahdistuksista, Angstista, hengellisesti ravitsevalla ja puhuttelevalla tavalla: ”On kahdenlaista ahdistusta. Toinen tulee vasemmalta puolelta. Se kiihottaa kiukkuun, vihaan, katkeruuteen, haluttomuuteen ja kärsimättömyyteen. Tällaista aiheuttaa sairaus, köyhyys, häpeä ja kaikki, mikä tekee kipeää, etenkin kun meidän tahtomme, aikeemme, hyväksi katsomamme, neuvomme, sanamme ja työmme hylätään ja niitä halveksitaan. … Tässä ahdistuksessa tullaan narriksi kahdella tavalla. Ensimmäiseksi siten, että sanomme: Minä tahtoisin kyllä olla hurskas ja olla suuttumatta, kunhan vain minulla olisi rauha. … jos mieli käydä oikein, ahdistusta ei saa kieltää eikä sysätä pois, van se on voitettava ritarillisesti. … Toiset, jotka eivät voita ahdistusta, mutta joilta ahdistusta ei kuitenkaan oteta pois, ajautuvat kiukkuun, vihaan, kärsimättömyyteen ja antavat itsensä vapaasti perkeleelle… Katso, kukaan ei voi olla ahdistuksen yläpuolella. Sitä vastaan voidaan kuitenkin asettua vastarintaan ja saada kaikkeen ahdistukseen neuvoa rukouksesta ja Jumalan avuksi huutamisesta.
… Toinen ahdistus on oikealta puolelta tuleva, joka kiihottaa meitä epäpuhtauteen, nautiskeluun, ylpeyteen, ahneuteen ja turhaan kunniaan ja kaikkeen sellaiseen, joka tuottaa nautintoa, erityisesti milloin jollekin jätetään hänen oma tahtonsa, ylistetään hänen sanaansa, neuvoansa ja tekoansa sekä kunnioitetaan häntä ja pidetään suuressa arvossa. Tämä on kaikkein vahingollisin ahdistus…
Miksi sitten Jumala sallii ihmistä ahdistettavan syntiin? Vastaus: jotta ihminen oppisi tuntemaan itsensä ja Jumalan. Itsensä: ettei hän voi muuta kuin tehdä syntiä ja pahaa. Jumalan: että hänen armonsa on väkevämpi kuin mikään luotu ja että näin opittaisiin kiittämään ja ylistämään Jumalan armoa ja halveksimaan omaa itseä. Onhan ollut ihmisiä, jotka ovat tahtoneet vastustaa epäpuhtautta omilla voimillaan, paastoamalla ja tekemällä työtä, mutta ovat näin tehdessään murtaneet ruumiinsa voimat saamatta kuitenkaan aikaan mitään. Sillä pahaa himoa ei sammuta mikään muu kuin Jumalan armon taivaallinen kaste ja sade. Paastoamista ja työntekoa täytyy olla, mutta ne eivät ole kylliksi.
Kun nyt Jumala on antanut meille anteeksi, mistään ei ole huolehdittava niin tarkasti kuin siitä, ettemme jälleen lankea. Onhan tämän maailman meressä … paljon hyökkäystä ja ahdistamista, jotka tahtovat tehdä meidät jälleen syyllisiksi. Siksi on tarpeen, että lakkaamatta sanomme sydämessämme: ’Isä, ala saata meitä kiusaukseen. En pyydä olla vapaa kaikesta ahdistuksesta…, vaan pyydän sitä, etten lankea enkä riko lähimmäistäni tai sinua vastaan’.” Lutherin opit ovat päteviä edelleen aikana, jolloin nöyryys lienee vaikeampi hyve kuin koskaan. Siksi se on myös ajankohtainen hyve, joka saa arvonsa siitä, että se johdattaa Kristuksen luo anteeksiantamuksen hyvän sanan äärelle ja lähettää arkeen elämään Jumalan luoma ihmisyys hyvän elämän ohjenuorana. Kiusaajalla ei ole oikeutta viimeisissäkään kiusauksissa siihen, joka Kristuksen herrakseen ja Vapahtajakseen tunnustaa ja hänen armoaan ikävöi elämänsä pelastajaksi tässä elämässä ja tulevassa.