1. paastonajan sunnuntai, 1. Moos. 3:1–19, Matt. 4:1–11, Sammeli Juntunen

Sammeli Juntunen
Enonkosken kappeliseurakunta

Hyvä kirkkoväki,

Kuulimme äsken lukupulpetista tutun kertomuksen syntiinlankeemuksesta.

Tuo kertomus on aika vaikea ymmärtää. Ainakin rippikoululaisten eräs yleisimpiä kysymyksiä on se, että keitä Adam ja Eeva oikein olivat. Koulun oppitunneilla kun nuorille on opetettu, että ihmislaji on vuosimiljardien kuluessa kehittynyt alemmista eliöistä. Nykyihminen ilmaantui olemassaoloon 100 tuhatta vuotta sitten, tänne Eurooppaan ehkä 30 000 vuotta sitten. Miten tähän suhtautuu se, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen kuudentena päivänä?

Tähän vaikeaan kysymykseen on monia mahdollisia vastauksia. Itse ajattelen, että nuo molemmat kertomukset ihmisen synnystä, luonnontieteen kertomus ja Raamatun kertomus, ne ovat kumpikin omalla tavallaan totta.

Tieteen kertomus kuvailee ihmislajia ja sen syntyä yhdestä näkövinkkelistä. Aika moni asia nimittäin todistaa sen puolesta, että ihminen on kehittynyt aiemmista ihmisen kaltaisista lajeista. Se tapahtui jossain Afrikassa. Sieltä ihmislaji on levinnyt ympäri koko maapallon.

Mutta miksi tuo ihmislajin kehitys meni niin kuin meni? Raamatun perusteella voi sanoa, että siksi, kun Jumala oli ohjaamassa evoluutiota. Jumala halusi, että kerran syntyisi olento, joka seisoo pystypäin, joka kykenee rakastamaan Luojaansa ja joka pystyy vastaamaan hänelle puheella, rukouksella. Siihen ei mikään muu eläin kykene. Sitä tarkoittaa Raamatun sana: ”Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Ja Jumala siunasi heidät.”

Äsken lukupulpetista kuulemamme teksti kertoo meille, että Jumalan luomassa ihmisessä ei kaikki olekaan kunnossa. Vaikka Jumala on hyvä ja on tehnyt ihmisen luodessaan hienon luomistyön, niin silti ihminen on joutunut eroon Luojastaan.

Se on tapahtunut jo kauan ennen meitä, ihan ihmiskunnan alkuhämärissä. En tiedä, onko ollut tosiaan olemassa Adam ja Eeva-nimiset alkuihmiset, jotka elivät paratiisssa. Ehkä on ollut. Tai sitten he myyttisiä hahmoja. Vaikka olisi näinkin, silti tuo heitä kuvaava kertomus kertoo totuuden ihmiskunnan jumalasuhteesta. Se kertoo myös totuuden sinun ja minun jumalasuhteesta. Mekin olemme Adamin ja Eevan lapsia. Meillekin on käynyt niin kuin heille jumalasuhteen kannalta. On nimittäin olemassa tosia myyttejä.

”Kääärme oli kavalin kaikista eläimistä, jotka Herra Jumala oli luonut.” Se tarkoittaa, että maailmassa on olemassa ja vaikuttamassa persoonallinen paha. Se on hyvän Jumalan luoma, mutta silti Jumalan vastustaja. Miksi näin voi olla, sitä Raamattu ei selitä, sanoo vaan että niin asia on. Ja senhän näkee vaikka uutisista. Niin paljon järjetöntä kidutusta ja tappamista maailmassa on.

Mutta kaiken alussa paha ei ollut näin suurta. Se alkoi kuiskailla Eevalle. Ensin ihan viattomasti, pienen käärmee muodossa: ”Onko Jumala tosiaan sanonut: ’Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta?’”.

Tämä on pahan menetelmä yhä. Ei se ilmesty meille sarvipäisenä piruna. Paha ilmaantuu ihan viattomana ajatuksena: ”Ei kai se niin väärin ole, jos pikkuisen petän vakuutusyhtiötä? Sehän on niin iso firma.” ”Saahan sitä nyt noin hauskan juorun kertoa naapurista. Mitäs on niin ylpeä?” ”Kaikkihan sitä katselevat pornoa internetistä, kai nyt minäkin pikkuisen voin.” – –

Seuraavaksi Eeva ryhtyi keskustelemaan pahan kanssa: ”Kyllä me saamme – -.” Silloin peli on oikeastaan jo menetetty. Käärme eli perkele kun on meitä ihmisiä viisaampi. Se osaa pettää meidät juttelemalla omassatunnossamme; se hivuttaa meitä vähä vähältä yhä kauemmaksi totuudesta ja Jumalasta. Mutta Eeva ei sitä tiennyt. Hänen olisi pitänyt vain sanoa käärmeelle: ”Häviä!”

Mutta Eeva ryhtyi juttelemaan. Silloin käärme sanoi: teistä tulee Jumalan kaltaisia, jos syötte kielletyn hedelmän. Eli: ei teidän pidä välittää siitä tyrannimaisesta Jumalasta. Ruvetkaa itse päättämään asioista. Olkaa itsenäisiä!

Sitten Eevan aistitkin rupesivat houkuttelemaan: hedelmät olivat hyviä syödä, kauniita katsella ja järjellekin houkuttelevia.

Ja sitten yks’kaks ja yht’äkkiä: mitä sitä enää miettimään!: Hän otti hedelmän, haukkasi ja antoi miehelleenkin. Pitää saada syntikumppani, niin oma syyllisyys on helpompi kantaa.

Tuossa on kuvattuna myös meidän kohtalomme. Me olemme Adamin ja Eevan jälkeläisiä ja siksi toistamme samaa syntiin lankeamisen kaavaa.

Surullista siinä on se, että joudumme eroon Jumalasta. Sillä ihminen on luotu Jumalan yhteyteen. Ihmisen sydämessä on tyhjä paikka, jota ei voi tyydyttää mikään muu kuin hänen Luojansa. Mutta synnin johdosta jokainen meistä on kadottanut yhteyden Jumalaan. Me yritämme täyttää sitä Jumalan jättämää tyhjää paikkaa monella eri tavalla: rikkaudella, tavaroilla, nautinnoilla, kuuluisuudella, jne. Mutta eivät ne tuo elämää. Siksi me näännymme sielun nälkään.

Syntiä tehnyt ei uskalla lähestyä Jumalaa. Tätä kuvaa kertomuksen jatko: ”Kun iltapäivä viileni, he kuulivat Jumalan kävelevän puutarhassa. Silloin mies ja nainen menivät Jumalaa piiloon puutarhan puiden sekaan. Herra Jumala huusi miestä ja kysyi: ’Missä sinä olet?’ Mies vastasi: ’Minä kuulin sinun askeleesi puutarhassa. Minua pelotti, koska olen alasti, ja siksi piilouduin.’”

Nykyisinkin ihmiskunta piileskelee Jumalaa. Yhä useampi selittelee itselleen ja muille, että Jumalaa ei oikeasti ole olemassa. Siksi ei ole mitään oikeata eikä väärääkään, vaan kaikki on kiinni ihmisen omista mielipiteistä. Uskonto on makuasia, jokainen saa uskoa jos haluaa, mutta ei Jumala ole mitään oikeasti totta.

Tosiasiassa Jumala kyllä on olemassa. Ihminen yrittää olla näkemättä tätä, menemällä pusikkoon piiloon.

Silti Jumala huhuilee ihmiselle yhä edelleen: ”Missä olet?”

Miksi Jumala huhuilee? Siksi, että hän rakastaa luomaansa ihmistä. Niin paljon, että ei sietänyt ajatella sitä, että ihminen on joutunut eroon hänen yhteydestään.

Siksi Jumala syntyi itse ihmiseksi Pojassaan Jeesuksessa. Hän tuli tänne maailmaan kuolemaan meidän puolestamme, kärsimään sen rangaistuksen, joka syntisille kuuluu. Olihan Jumala sanonut Adamille: ”Älä syö siitä puusta, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma.” Mutta nyt Jeesus on kuollut ristillä Adamin ja Eevan puolesta, ja sinun ja minun puolesta. Meidän syntiemme tuoman kuolemanrangaistuksen sovitukseksi.

Tämän Jumala muuten lupasi ennalta, jo syntiinlankeemuskertomuksessa. Kun hän nuhteli käärmettä, hän sanoi sille: ”Ja minä panen vihan sinun ja naisen välille ja sinun sukusi ja hänen sukunsa välille: ihminen on iskevä sinun pääsi murskaksi, ja sinä olet iskevä häntä kantapäähän.”

Tuo toteutui, kun Jeesus naulittiin ristille, käsistään ja jaloistaan. Hän oli tuo Eevan jälkeläinen, jota perkele pisti kantapäähän, kuolettavasti. Mutta samalla Jeesus iski murskaksi käärmeen pään. Paholainen kun ei voi enää pitää ihmisiä syyllisyyden vankilassa. Syntimme on kokonaan sovitettu Jeesuksen ristillä, ja siksi me saamme juosta Taivaallisen Isämme syliin. Me saamme olla vapaita syyllisyydestä. Uskallamme tulla pystypäin pois pusikosta ja katsoa Jumalan kasvoja Jeesuksessa, niin kuin syntiinlankeemusta ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Käärme on menettänyt pelin, vaikka saikin kerran houkuteltua ihmisen pois Jumalan yhteydestä.

Eräänä kuvauksena tästä voitosta, jonka Jeesus sai paholaisesta, on tuo äsken kuulemamme evankeliumikertomus. Siinä Jeesus on paholaisen kiusattavana ja houkuteltavana, vähän niinkuin Eeva ja Adam aikanaan. Mutta toisin kuin he, hän ei suostunut houkutukseen. Hän sanoi käärmeelle suorat sanat: ”Mene pois, Saatana!”

Tästä voitosta mekin voimme olla osallisia. Ensin saamme käydä ehtoollisella. Siellä puhdistumme menneistä synneistämme. Saamme uudestaan yhteyden Jeesukseen. Sitten hänen voimassaan ja hänen esimerkkiään noudattaen voimme jatkossa sanoa kiusauksille: ”Mene pois, saatana!”

Se ei kyllä onnistu meiltä täydellisesti. Onneksi saamme aina uudelleen palata Jeesuksen luo. Hän on luvannut tehdä syntimme tyhjäksi ja iskeä rikki käärmeen pään, aina ja aina uudelleen.