Viime viikolla eräässä keskusteluryhmässä alettiin pohtia, mitä kiusaukset ovat ja mitä ne merkitsevät. Yksi keskustelija kertoi Yhdysvalloissa kysellyn ihmisiltä, mitä he ajattelevat kiusauksilla. Lähes kaikki vastanneet liittivät kiusaukset, ’temptations’, seksuaalisuuteen jollain tavalla. Mutta eihän Jeesus autiomaassa kohdannut sellaisia kiusauksia. Häntä kiusattiin vallan ja jumalallisen voiman väärinkäyttämiseen.
Tuossa mainitsemassani keskusteluryhmässä heräteltiin kysymystä, mikä on minun kiusaukseni.
Mikä on minun kiusaukseni?
Minä elän keskiluokkaista ja keski-ikäistä elämää. Minun kiusaukseni ovat toisenlaisia kuin sellaisen ihmisen, joka kamppailee vaikka jokapäiväisen nälän ja toimeentulon kanssa.
En kuitenkaan usko, että minun kiusaukseni ovat varsinaisesti vallan ja jumalallisen voiman käyttämiseen liittyviä kiusauksia. Toisaalta: eikö epävarmuus vaikka työn jatkumisesta aseta alttiiksi kiusaukselle, jossa tarjotaan hyvää tai vakinaista työpaikkaa, mutta jotenkin kyseenalaisin perustein?
Minun keskiluokkainen kiusaukseni liittyy siihen, pääsenkö asioista riittävän helpolla, eihän vain tarvitse nähdä vaivaa. Toisaalta en halua nähdä vaivaa yksin. Sekin on helpon elämän kiusaus. Jos voisin, hankkisin koiran, joka pakottaisi ulos lenkille joka päivä – mutta en voi, koska olen allerginen.
Ja sitten on ihmisiä, joiden on mentävä ulos kerjäämään sa-teessa ja tuulessa tai hakemaan ilmaista ruokaa milloin mistäkin jonosta.
Minä en edes tiedä, millainen kiusaus koettelee sellaista ihmistä, joka ei elä samaa todellisuutta minun kanssani. Koska en ole koskaan joutunut sitä näkemään tai kohtaamaan. On ollut helpompaa kävellä ohi, valita seuransa siten, että ei tarvitse nähdä eikä kohdata niitä kysymyksiä, joita oman kuplani ulkopuolella on.
Täällä hyvinvoinnin keskellä on helppo minun kuvitella, että ihmisellä on jotain vaikutusvaltaa omaan elämäänsä tai että omilla valinnoilla on jotain merkitystä. Oikeasti valta on lakeja ja asetuksia tulkitsevilla virkailijoilla, tuotteita kehittävillä ja markkinoivilla yrityksillä. Minä saan valita eri tuotteiden välillä, jotta voisin kuvitella olevani vapaa. Mutta kaikilla ei ole valinnanoikeutta, he joutuvat ottamaan sen, minkä saavat ja pystyvät. Aina ei ole varaa kieltäytyäkään.
Mietin myös sitä, että vaikka tunnistan helpolla pääsemisen yhdeksi omista kiusauksistani, on olemassa myös marttyyriksi ryhtymisen tai kaikkien asioiden hoitajan kiusaus. Sellaiseen on helppo langeta, kun on sitä mieltä, että minä osaan hoitaa muiden asiat paremmin kuin muut. Siinä sitten vain helposti käy niin, että tekee muiden puolesta liikaa, menee toisen tontille hääräämään tai otan liikaa vastuuta itselleni ja uuvutan näin itseni. Sitten on hyvä kiillottaa marttyyrin sädekehää, kun muut loukkaantuvat ”kun minähän vain yritin auttaa” tai jättävät tekemättä omankin osuutensa, kun ei tarvinnutkaan.
Yleensä kiusauksiin lankeaminen ei tuota itselle, läheisille tai ympäristölle mitään hyvää. Hetken mielihyvä tai hyvänolon tunne itsellä aiheuttaakin enemmän surua ja ahdistusta, enemmän kärsimystä.
Jos haluaa aiheuttaa vähemmän kärsimystä ja pahaa oloa itselleen ja ympärilleen, on nähtävä vaivaa, on hillittävä itseään tai luovuttava jostain käyttäytymismallista. On luovuttava ohikatsomisesta, ohikävelemisestä, ohipuhumisesta. On kuunneltava ja katsottava. On kohdattava. Se on minun haasteeni tänä paaston aikana – ja kaikkena aikana.
Kun me rukoilemme ”äläkä saata meitä kiusaukseen vaan päästä meidät pahasta”, me pyydämme, että Jumala antaisi voimaa olla valitsematta kärsimyksen aiheuttamista itselle, lähimmäiselle tai luomakunnalle. Se on joka-aikainen rukous, aina voimassa, aina tarpeellinen. Se on myös vaarallinen rukous, sillä se muuttaa eniten itseä, ei maailmaa ympärillämme. Omien tapojen ja tottumusten muuttaminen on aina vaikeinta ja siksi rukous on vaarallista. Se muuttaa minua.