1. paastonajan sunnuntai (Invocavit), Matt. 16: 21-23, Martti Vaahtoranta

1.
Yksi ainoa Jumalan sana voi kaataa kokonaisen helvetin enkelien sotajoukon ja ajaa pakoon niiden päämiehen, itsensä perkeleen. Vaikka emme tänä ensimmäisenä paastonajan sunnuntaina muuta oppisi eikä meille mitään muuta jäisi siitä mieleen, emme olisi kokoontuneet turhaan tänne Poselliin. ”Yks sana heidät kaataa.” Niin se on.
Alttarilta luettiin tämän päivän toisen vuosikerran mukainen evankeliumi. Ensimmäisen vuosikerran mukaisessa evankeliumissa kerrotaan Jeesuksen kiusauksista erämaassa. Heti Jeesuksen kasteen jälkeen Pyhä Henki johdatti Hänet autioon vuoristoon. Siellä kiusaaja kävi Hänen kimppuunsa.
Ensin perkele vetosi siihen, että jos paaston heikentämä Jeesus todella oli Jumalan Poika, hänellä olisi valta muuttaa kivet leiviksi. Miksi siis kärsiä nälkää? Miksei Jeesus tekisi Kiusaajan neuvon mukaan, söisi ja nauttisi elämästään?
Sitten perkele vei Jeesuksen Jerusalemin temppelin harjalle ja houkutteli Häntä hurjaan riskinottamiseen kaikkien nähden. Jeesuksen piti vain hypätä alas. Eihän siitä mitään vaaraa Hänelle, Jumalan Pojalle olisi! Enkelit ottaisivat kopin, ja niin kaikki näkisivät, että tässä oli jotakin enemmän kuin tavallinen ihminen!
Vai olisiko sittenkään? Perkele yritti kylvää epäilyksen siementä myös Jeesuksen sydämeen. ”Jos sinä olet Jumalan Poika… ” Ei vain kansalle, vaan myös itselleen kiusatun Jeesuksen olisi pitänyt todistaa, että Hän todella oli se, mikä oli ollut totta Jeesuksen sikiämisestä asti ja mikä oli myös kuultu Hänen kasteensa hetkellä: ”Tämä on se minun rakas Poikani, johonka minä mielistyin.” (Matt. 3:17)
opuksi kerrotaan näin: ”Taas vei hänen perkele sangen korkialle vuorelle ja osotti hänelle kaikki mailman valtakunnat ja niiden kunnian ja sanoi hänelle: ’Nämät kaikki minä annan sinulle, jos sinä lankeet maahan ja rukoilet minua.’” (Matt. 4:8-9)
Nyt ei enää puhuttu nälästä eikä huimista tempuista, vaan vallasta. Se on makein herkku, jota ihmiselle tarjotaan. Ja nyt sitä tarjottiin Jeesukselle. Pieni kumarrus vain, ja kohta Jeesuksella olisi kaikki valta koko maailmassa!
Se pieni kumarrus olisi kuitenkin merkinnyt Jeesukselle perkeleen palvelijaksi asettumista. Se olisi ollut Jumalan vastustajan kumartamista epäjumalana. Eikä kiusaajalla silti edes ollut valtaa, jonka hän olisi voinut antaa Jumalan Pojalle. ”Tämän maailman ruhtinaan” valta oli anastettua valtaa, joka pysyi tarkasti sille määrätyn ajan Jumalan sille asettamissa rajoissa. Mitään ”omaa valtaa” kiusaajalla ei ollut. Se siis valehteli Jeesukselle.
2.
Kuulostaako tutulta? ”Ja kärme oli kavalin kaikkia eläimiä maan päällä, jotka Herra Jumala tehnyt oli, ja se sanoi vaimolle: ’Sanoiko Jumala, älkäät syökö kaikkinaisista puista Paradisissa?’ Niin vaimo sanoi kärmeelle: ’Me syömme niiden puiden hedelmistä, jotka ovat Paradisissa, mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä Paradisia, on Jumala sanonut: älkäät syökö siitä, ja älkäät ruvetko siihen, ettette kuolis.’ Niin kärme sanoi vaimolle: ’Ei suinkaan pidä teidän kuolemalla kuoleman. Vaan Jumala tietää, että jona päivänä te syötte siitä, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan.’” (1 Moos. 3:1-5)
Ja Eeva söi, ja Adam. Mutta kuinka kävi? Tuliko heistä”Jumalan kaltaisia”? Ei tullut.
Tähän asti he olivat yhdessä olleet Jumalan täydellinen inhimillinen kuva. Nyt, uskottuaan mieluummin makeilevaa ja valtaa ja kunniaa lupailevaa perkeleen puhetta kuin hyvän Jumalan hyvää käskyä, heille paljastui kiusaajan todellinen olemus. Mitään siitä, mitä hän lupasi, ei toteutunut. Päinvastoin. Niin kuin Jeesus sanoo perkeleestä: ”Hän on ollut murhaaja alusta, ja ei pysynyt totuudessa, sillä ei totuus ole hänessä. Kuin hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omastansa; sillä hän on valehtelia ja valheen isä.” (Joh. 8:44)
Adam ja Eeva eivät saaneet sitä, mitä sielujen murhaaja heille lupasi. Heistä ei tullut Jumalan kaltaisia. Se kaunis Jumalan kuva, jonka he olivat yhdessä muodostaneet, särkyi niin, ettei sitä voinut enää omin neuvoin korjata. Entisestä huolettomasta elämästä paratiisissa ei ollut enää mitään jäljellä. Edessä olisi vain elämä täynnä kovaa työtä, kipua ja sairauksia, ja leipä, joka piti hiellä ja vaivalla kiskoa kivien välistä – ja sitten kuolema, iankaikkinen kuolema.
Entä valta? Adamille ja Eevalle oli annettu ihana tehtävä hallita luomakuntaa sitä viljellen ja varjellen. Heidät asetettiin Jumalan työtovereiksi tässä maailmassa ja annettiin heille myös kyvyt, viisaus, voima ja valta toimittaa tehtävänsä iloisesti ja helposti.
Sen olisi pitänyt riittää heille. Suostuessaan perkeleen lipeviin puheisiin ja uskoessaan valheen isän lupauksiin he kuitenkin menettivät senkin vallan, joka heillä oli ollut. He eivät saaneet sitä yhtään lisää. Sen sijaan heistä itsestään tuli pahan orjia ja ihmisen vallasta liian usein pahan valtaa.
3.
Tätä samaa toimintatapaa perkele yritti nyt soveltaa Kristukseen. Jumalan ikuista Sanaa Hänen kirkkautensa kunniassa perkele ei olisi voinut edes lähestyä. Nyt kiusaajalla on kuitenkin edessään Jumalan Poika, joka on samalla paaston heikentämä ihminen. Vuoristossa kilvoittelee Kristus, joka on vapaaehtoisesti ”tyhjentänyt itsensä”, joka ”alensi itsensä, otti orjan muodon päällensä ja tuli muiden ihmisten vertaiseksi“ (Fil. 2:7) ja asettui ilman omaa syytään Perkeleen kiusattavaksi.
Sen Jumalan Poika ja ikuinen Sana teki rakkaudesta niihin, joita synnin tähden täällä joka päivä omasta syystään kiusataan, ja enemmänkin: jotka Adamin ja Eevan jälkeläisinä syntyvät ja kuolevat synnin orjina ja kadotuksen lapsina. Rakkaudesta meihin Hän suostui perkeleen kiusattavaksi.
Jeesus olisi kyllä nytkin yhdellä leimuavalla katseella ja suunsa henkäyksellä voinut tuhota Kiusaajan, sillä Hän oli yhä paitsi kiusattu ihminen, myös Kaikkivaltias Jumala. Hän ei kuitenkaan käyttänyt kaikkivaltiuttaan Hän alistui kiusattavaksi, koska tuhotessaan Pahan Hän olisi tuhonnut myös meidät, pahan lapset. Ja sitä Hän ei tahtonut tehdä, koska Hän rakasti meitä.
Pyhä Jumala, joka vihaa syntiä, on Rakkaus, joka ei halua rakastettunsa kuolemaa. Jumala ei ole koskaan lakannut rakastamasta meitä. Hän on rakastanut meitä alusta asti. Syntiinlankeemus ei tätä rakkautta sammuttanut.
Ja nyt Jeesuksella oli tehtävä. Se oli Hänen pyhä Ristinsä. Hänen tehtävänään oli kantaa meidän syntimme ja kiusauksemme Ristille ja sillä tavalla voittaa ne. Kirous, joka Adamin ja Evan lankeemuksen tähden otti meidät valtaansa, väistyisi yltämme, kun syntimme tulisivat kaikessa kiusatun Jeesuksen pyhässä elämässä, vapaaehtoisessa kärsimyksessä ja ristinkuolemassa sovitetuiksi. Sen jälkeen perkeleen saama rangaistus, iankaikkinen kadotus, ei enää vetäisi meitä mukaansa sillä oikeudenmukaisella välttämättömyydellä, jonka perusteella Jumalan viha luonnostaan lepää lankeemuksen lapsien yllä.
4.
Jeesus ei siis vielä tuhonnut kiusaajaansa, vaan voitti tämän toisin, toisenlaisin asein. Jeesus voitti Kiusaajan Jumalan sanalla. Olihan Hän itse Jumalan olemuksellinen Sana, jonka kautta kaikki oli luotu ja pysyi voimassa. Tämän Sanan kaikkivaltiutta Jeesus ei kuitenkaan käyttänyt taistellessaan Perkeleen kiusauksia vastaan. Sen sijaan Hän vetosi siihen ilmoitettuun, kirjoitettuun Sanaan, joka myös meillä on Raamatussa.
Se on se Sana, jonka voimme kuulla, lukea ja uskossa ymmärtää. Se on se Sana, joka Kristuksen ihmisyydessä on tullut luoksemme. Se on tullut alas, meidän luoksemme, niin kuin Herra itse tuli Jeesuksessa ihmiseksi, puhui kanssamme meidän kieltämme ja puhuu sitä yhä.
Raamatun alkulehdiltä asti Jeesus Kristus, Jumalan ihmiseksi tullut Sana, kätkeytyy Raamatun inhimilliseen puheeseen, on sen sisältö ja punainen lanka. Voimme sanoa, että se Herran Jeesuksen tosi ihmisyys, jonka alastomuuteen ja heikkouteen Hänen kirkkautensa kiusauksen vuorella pukeutui, värähtelee ja soi täällä alhaalla, meidän keskellämme, kun Raamatun sanassa Jumalan puhe pukeutuu meidän maailmamme ja meidän kielemme heikkouteen ja haavoitttuvuuteen.
Ja juuri tämä ihmisyyteen pukeutunut sana voittaa kiusaajan vallan. Jeesus vastaa Raamatun sanalla kaikkiin saatanan houkutuksiin. Se, mikä ”kirjoitettu on”, saa lopulta myös perkeleen kääntymään kannoillaan ja pakenemaan tyhjin toimin kiusauksen vuorelta, kun Jeesus sanoo: ”Mene pois, saatana! Sillä kirjoitettu on: ’Herraa sinun Jumalatas pitää sinun kumartaman ja häntä ainoaa palveleman’.” (Matt. 4:10)
5.
Tätä taustaa vasten ymmärrämme myös tämän päivän evankeliumin. Siinä Jeesus kohtelee tylysti Pietaria, josta Hän vain vähän aikaisemmin oli sanonut: ”Sinä olet Pietari, ja tämän kallion päälle tahdon minä rakentaa minun seurakuntani, ja helvetin portit ei pidä häntä voittaman. Ja minä annan sinulle taivaan valtakunnan avaimet: ja mitä sinä maan päällä sidot, pitää sidotun oleman taivaissa, ja mitä sinä päästät maan päällä, sen pitää oleman päästetyn taivaissa.” (Matt. 16:18-19)
Nyt Jeesus näyttää unohtaneen, mitä Hän juuri edellä oli puhunut. Näin Hän nyt sanoo Kallioapostolille: ”Mene pois minun tyköäni, saatana! Sinä olet minulle pahennukseksi.”
Pietari oli varmasti ymmällään. Muistihan hän vielä hyvin, kuinka Nasaretin Jeesus oli yhtäkkiä ilmestynyt jostakin. Hänestä sanottiin, ettei edes jalo erämaan profeetta ja parannussaarnaaja Johannes ollut kelvollinen sitomaan Hänen kengännauhusiaan. Emme tiedä, oliko Pietari töiltään ehtinyt kuuntelemaan Johanneksen saarnaa. Maine Johanneksesta oli kuitenkin varmasti kiirinyt Genesaretin rannoille, ja tieto siitä, mitä hän julisti: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin”.
Sitten Johannes vangittiin. Ja nyt kaikki puhuivat Hänestä, josta Johannes oli saarnannut, Jeesus Nasaretilaisesta. Monet tiesivät Hänen olevan puuseppä ja tunsivat Hänen sukulaisiaankin. Häntä itseään he eivät kuitenkaan oikein tunteneet – eivät sellaisena, kuin Hän pian istuisi vuorenrinteellä ja opettaisi, niin kuin ei kukaan ennen häntä; eivät sellaisena, kuin Hän parantaisi sairaat, jotka Hänen luokseen tuotiin; eivät sellaisena, kuin Hän pitkän opetuspäivän päätteeksi kutsuisi kuulijansa syömään, ja tyhjästä katettaisiin heidän eteensä rikas pöytä.
Niin Jeesus oli tullut Galileaan ja kutsunut Pietarin seuraajakseen. Tämä merkillinen mies oli tehnyt Pietarista ihmisten kalastajan. Jeesus oli ottanut hänet lähelleen, oppilaakseen, läheiseksi seuralaisekseeen. Pietari oli saanut olla kaiken sen todistaja, mitä Jeesuksen ympärillä tapahtui, ja kaiken sen kuulija, mitä Jeesus julisti ja opetti.
6.
Lopulta, kun Jeesus kysyi, mitä he, opetuslapset, hänestä ajattelivat, kun niin monilla oli niin monenlaisia mielipiteitä Hänestä, juuri Pietari oli saanut todistaa: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.” Ja heti sen jälkeen Jeesus oli antanut Pietarille valtavat lupauksensa.
Miksi Jeesus siis nyt, pian näiden suurten tapahtumien ja sydäntä vavisuttavien sanojen jälkeen ankarasti ja suorastaan pelottavalla tavalla moittii Pietaria? Jeesushan melkein kiroaa hänet!
Vai kiroaako? Ei Jeesus Pietaria kiroa. Pietari saa jatkaa Jeesuksen seuralaisena.
Mutta sanasta on taas puhe – Jumalan ilmoituksen sanasta tai ihmisen lyhytnäköisistä sanoista. ”Sinä olet minulle pahennukseksi: ettes ymmärrä niitä, jotka Jumalan ovat, mutta ne, jotka ihmisen ovat.” Niin Jeesus sanoi Pietarille.
Ei Pietari ollut muuttunut miksikään sillä välin, kun hän oli todistanut Jeesuksen olevan Jumalan Poika ja kun hän nyt nuhteli Jeesusta tämän kertoessa omasta, tulevasta kärsimyksestään. Muuttunut oli se näkökulma, josta käsin Pietari katsoi asioita ja puhui niistä. Oli kyse Pietarin puheesta ja Jumalan ilmoituksesta.
7.
Oli myös kyse ruoasta, ihmeistä, vallasta, aivan niin kuin Jeesusta erämaassa kiusattaessa. Jeesus oli Pietarin nähden tarjonnut ruokaa tuhansille. Jeesus oli parantanut sairaita ja osoittanut hallitsevansa luonnonvoimia. Miksi Hän siis nyt alkoi puhua kärsimisestä ja kuolemasta? Miksi Hän suuttui, kun Pietari yritti huolissaan saada Jeesusta luopumaan puheistaan. Pietarihan halusi vain hyvää Jeesukselle!
Vai halusiko hän sitä myös itselleen? Ehkä hän halusi kumpaakin. ”Autuas olet sinä, Simon Jonan poika, sillä ei liha eikä veri ilmoittanut sitä sinulle, vaan Isäni, joka on taivaissa.” (Matt. 16:17) Näin Jeesus siunasi Pietaria hänen tunnustettuaan, että Jeesus oli Kristus, elävän Jumalan Poika. Jumala itse oli sen Pietarille ilmoittanut Isän ilmoituksen värähdellessä ja soidessa Jeesuksen ihmisyydessä ja vaikuttaessa Pietarissa Pyhän Hengen kautta uskon Häneen Jumalan Poikana ja todistuksen sanan siitä.
Tämän suuren salaisuuden Jumala kuitenkin ilmoitti Pietarille, joka oli heikko ja syntinen ihminen. Niinpä se, mitä Jumala Pojassaan ilmoitti ja minkä Pietari Pyhässä Hengessä tunnusti, taipui hänen mielessään toiseksi kuin millaisena hänen korvansa ottivat sen vastaan. Pietari oli syntinen ja heikko ihminen, joka ei kestänyt kuulla totuutta siitä, mihin se, minkä Jumala hänelle ilmoitti, johdattaisi hänen rakkaan Opettajansa ja elävän Jumalan Pojan.
Sillä Pietarin oma kohtalo oli sidottu siihen, mitä Jeesukselle tapahtuisi. Varmasti Pietari oli Jeesuksesta itsestäänkin huolissaan, mutta ei hän myöskään kestänyt ajatusta omasta kärsimyksestään ja kuolemastaan – ei vielä. Ja sittenkin, kun hän oli kypsynyt tähän ajatukseen ja lupasi seurata Herraa myös silloin, jos se veisi hänet kuolemaan, Pietari lopulta kuitenkin kompastui ja kaatui, kuten muistamme.
8.
Pietari olisi siis halunnut pitää Jeesuksen luonaan sellaisena, kuin Hän oli ollut sen ajan, jonka Pietari oli kulkenut Hänen seurassaan. Pietari ei halunnut kärsivää eikä kuolevaa Mestaria. Sillä Pietari ajatteli, niin kuin langennut ja heikko ihminen ajattelee. Hän ajatteli, niin kuin me luonnostamme ajattelemme: hän ajatteli ruokaa, ihmeitä, turvallisuutta ja valtaa.
Kärsimys ja kuolema olivat Jumalan ajatuksia. Ne olivat Jumalan rakkauden ajatuksia. Ne olivat saman Jumalan ajatuksia, joka oli ilmoittanut Pietarille, kuka hänen Mestarinsa todella oli.
Sen tähden Pietarin inhimilliset puheet kärsimyksen välttämisestä ja hänen kauhistuksensa Jeesuksen ilmoituksen edessä olivat lopulta sen saman kiusaajan viettelyksiä, joka kiusauksen vuorella oli tahtonut saattaa Jeesuksen luopumaan kutsumuksestaan. Ei Pietari ollut sen enempää eikä vähempää saatana kuin kuka tahansa meistä. Eikä Jeesus puhunut ankaria sanojaan lopulta Pietarille, vaan sille väkevälle pahalle hengelle, joka meissäkin vaikuttaa aina silloin, kun teemme itsellemme epäjumalan niistä hyvistä asioista, joita Jumala meille runsain mitoin antaa, mutta jotka Hänellä on myös valta ottaa meiltä pois, jos se on Hänen tahtonsa ja jos meidän vaelluksemme Jeesuksen jalanjäljissä vaatii sitä.
Ei Jeesus hylännyt Pietaria. Pietari sai edelleen seurata Jeesusta. Hänen kuitenkin piti asettua Jeesuksen taakse seuraamaan Häntä. Pietari ei saanut ajattelemattomine nuhteineen asettua Jeesuksen ja Jeesuksen päämäärän, Golgatan ristin väliin.
9.
Vain sillä tavoin rististä saattoi tulla se, joka pääsiäisen tapahtumien jälkeen avasi Kallioapostolillekin tien ja rakensi hänelle sillan taivaan kirkkauteen, johon Jeesus oli edeltä mennyt. Se tie oli ja on Hän itse, Pietarinkin puolesta ristiinnaulittu ja vasta kärsittyään ja kuoltuaan ylösnoussut ja taivaaseen astunut synnin ja kuoleman Voittaja.
Jos Pietarin inhimillinen tahto olisi tapahtunut, perkele olisi voittanut, eikä Pietarikaan olisi koskaan päässyt perille. Mutta nyt mekin voimme päästä taivaaseen, sillä Jeesus kulkee kenenkään estämättä kohti Golgatan sovituksen ristiä meidänkin syntimme harteillaan. Hänen uhrinsa voimasta velkamme on maksettu, perkele syösty vallasta ja meille avattu ovi iankaikkiseen elämään.
Antakaamme siis Jumalan pysyä Jumalana silloinkin, kun meistä näyttää, ettei se ole sopivaa ja kun mekin pelkäämme nahkamme puolesta. Antakaamme Jeesuksen olla meidän puolestamme heikko ja kiusattu, niin näemme, kuinka Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmisten voima ja pahan valta. Asettukaamme mekin kärsivän Jeesuksen jalanjälkiin, seuraamaan Häntä sitä Tietä pitkin, joka vie ristin juurelle. Laskekaamme sinne oma, pieni ja kevyt ristimme, jota meidät on kutsuttu Jeesuksen seurassa kantamaan – se, jota Hän kantaa yhdessä oman ristinsä kanssa ja tekee taakastamme meille kevyen ja soveliaan ikeen.
Vastustakaamme mekin perkelettä turvautuen uskossa Jumalan Sanaan. Sillä sitä ei ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan meidän taivaallinen Isämme Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa, lihaan tulleessa Sanassa. Vastustakaamme mekin perkelettä Raamatun sanalla, sillä siinä on meidän hyväksemme itsensä kieltänyt ja kaikesta luopunut Jumalan Pojan, kärsivä Herran Palvelija ja juuri sellaisena meidänkin syntiemme ja kuolemamme Voittaja. Amen.