1. paastonajan sunnuntai (Invocavit), Matt. 4:1-11, Martti Vaahtoranta

1.
Rakas Pyhän Marian seurakunta! Olemme viime viikolla laskeutuneet suureen paastoon. Tänään vietämme 1. paastonajan sunnuntaita, jota kutsutaan latinankielisellä nimellä ”Invocavit”. Se viittaa päivän psalmiin ja siihen, kuinka Jumala pelastaa Häntä avuksi huutavan.
Paastonaika näkyy ja kuuluu jumalanpalveluksessa. Se on ikään kuin väännetty säästöliekille odottamaan päivää, jona Jumalan ylistys kaikuu jälleen rajoituksetta pelastettujen seurakunnassa.
Kokonaisuudessaan paastonaika kestää noin 40 päivää. Golgatan tie on pitkä. Sinnehän mekin olemme menossa. Lähdimme sinne yhdessä Herramme kanssa viime pyhänä, ja Pitkänäperjantaina pääsemme perille vain nähdäksemme jotakin, mitä emme edes oikein tahtoisi nähdä. Pitkäperjantai on pitkän paaston ankara päätös.
Mutta päätöskin on vielä päättyvä. ”Ja katso, enkelit tulivat ja palvelivat häntä”. Pääsiäinen koitti. Hauta oli tyhjä. Paasto ja sen koettelemukset ja lopulta myös Kiirastorstain ja Pitkänperjantain kauhut olivat menneisyyttä. Nyt katsottiin Jumalan kirkkaaseen, valoisaan tulevaisuuteen.
2.
Ehkä enkelit seisoivat Jumalan Pojan tukena jo koettelemusten aikana. Ehkä nämä Jumalan palvelijat vahvistivat Häntä kuivan ja kylmän erämaan yksinäisyydessä. Ehkä he tällä tavoin tukivat itseään Jumalan Poikaa, Häntä, joka on ikuinen, luomaton Sana, mutta joka meidän tähtemme, meidät pelastaakseen oli tullut ihmiseksi ja luopunut siinä määrin taivaallisesta kirkkaudestaan, että itse langennut enkeli ja pahojen henkivaltojen ruhtinas, Saatana, saattoi koetella Häntä. Näin sanotaan Hebrealaisepistolassa:
Joka lihansa päivinä on uhrannut rukoukset ja nöyrät anomiset, väkevällä huudolla ja kyyneleillä sen tykö, joka hänen voi kuolemasta pelastaa, ja on myös kuultu, että hän Jumalaa kunnioitti. Ja vaikka hän (Jumalan) Poika oli, on hän kuitenkin niistä, joita hän kärsi, kuuliaisuuden oppinut. (Hebr. 5:7-8)
3.
Entä me? Jos Jumalan Poikaa koeteltiin kohta Hänen kasteensa jälkeen, kuinka koetellaankaan meitä meidän kasteemme jälkeen? Kuinka käykään Kiusaaja kimppuumme sen jälkeen, kun olemme syntyneet uudesti vedestä ja Hengestä?
Kasteessa meistä tuli kyllä uskon kautta Jumalan lapsia. Me olemme kuitenkin vain ottolapsia Kristuksessa, Hänen kauttaan ja Hänessä. Hän yksin on syntyjään Jumalan Poika, Jumalan ainoa, ikuinen Poika.
Jos siis Jumalaa itseään ihmiseksi tulleena koeteltiin heti sen jälkeen, kun taivaasta oli kuulunut Isän ääni ja kun Pyhä Henki oli kyyhkysen muodossa laskeutunut Pojan päälle, jos Jeesusta koeteltiin, niin kyllä varmasti koetellaan myös meitä. Emme voi välttää sitä, emme estää koettelemuksia tulemasta kimppuumme, emme silloin, jos olemme uskossa valvovia kristittyjä.
Sillä Kiusaajalla ei ole suurtakaan murhetta niistä, jotka vaeltavat kohti kadotusta suruttomina maailman lapsina mitään aavistamatta ja vähääkään pelkäämättä. He ovat tyytyväisiä itseensä ja omaan suhteelliseen kunnollisuuteensa. Eivät he myöskään rikkomuksiaan sen kummemmin murehdi. Jos he ylipäätään huomaavat ne, he sysäävät syyn niistä jonkun muun niskoille tai vain vetoavat omaan inhimilliseen heikkouteensa. Heitä ei Saatanan tarvitse koetella. He menevät muutenkin satanen lasissa ja pitkät valot päällä kohti kadotusta.
Toisin on niiden laita, jotka Jumala on kutsunut pimeästä valkeuteen ja kuolemasta elämään, niiden, jotka Herra Jeesus on kutsunut mukaansa taivaan tielle. Heidän kimppuunsa Saatana käy, käy varmasti ja raivokkaasti.
Siinä ei sinulle tapahdu mitään outoa. Kiusaukset ja koettelemukset eivät ole merkki siitä, että Jumala olisi hylännyt ne, joita kiusataan ja koetellaan. Päinvastoin. Näin kirjoittaa P. Jaakob:
Autuas on se mies, joka kiusauksen kärsii; sillä koska hän koeteltu on, niin hänen pitää elämän kruunun saaman, jonka Herra niille luvannut on, jotka häntä rakastavat. (Jaak. 1:12)
4.
Meistä kristityistä taistellaan. Meistä taistellaan rajusti, ja se sattuu. Koettelemukset ovat tuskallinen koulu, mutta se on käytävä, kunkin meistä omalla tavallaan.
Joillekin koetusten koulun käyminen on helpompaa kuin muille. Joillekin se on lähes kestämättömän raskasta. Miksi näin on – sitä emme tiedä. Jumala kuitenkin tietää ja tuntee omansa eikä salli meitä kiusata yli voimiemme, niin kuin Pyhä Paavali kirjoittaa Korintin seurakunnalle:
Eipä yksikään kiusaus ole teitä käsittänyt, vaan inhimillinen; mutta Jumala on uskollinen, joka ei salli teitä kiusattaa ylitse teidän voimanne; vaan hän tekee myös kiusauksesta lopun, että te sen voisitte kärsiä. (1. Kor. 10:13)
Jumala ei kuitenkaan meitä koskaan kiusaa. Se, että joku luulee niin, on ehkä suurin ihmistä kohtaava kiusaus. Sillä todellisuudessa meitä kiusaa ulkopuoleltamme kimppuumme hyökkäävä Jumalan Vastustaja.
Liittolaisikseen Perkele pakottaa Jumalan hyvän luomakunnan kaikkine suurine lahjoineen. Niitä hän käyttää todella taitavasti: milloin meitä kiusaa kaiken puute ja siitä seuraavat synnit, toivottomuus, kateus ja viha, milloin taas elämän helppous ja yltäkylläisyyteen liittyvät kiusaukset ja synnit.
Perkeleen taktiikka on näissä hyökkäyksissä aina sama: hän koettaa piilottaa meiltä Jumalan, hyvän Isämme rakkaat kasvot joko Hänen hyvien lahjojensa taakse tai siihen kipuun, jota niiden puute aiheuttaa. Kun on nälkä, olemme kiusatut ajattelemaan vain ruokaa tai paremminkin sen puutetta ja unohdamme Jumalan. Kun taas olemme syöneet itsemme kylläisiksi, unohdamme kiittää Häntä, joka ruoan meille antaa. Asetamme Jumalan lahjat sille valtaistuimelle, jolle yksin Hän kuuluu, ja lahjojen puutetta taas pidämme niiden Antajan poissaolona.
5.
Nämä olivat myös Jeesuksen kiusauksia erämaassa. Saatana koetti yksinäisyyteen ja nälkään vedoten saada Jumalan Pojan unohtamaan Taivaallisen Isänsä. Kiusaaja ikään kuin asettui Taivaallisen Isän ja erämaassa kamppailevan Pojan väliin. Hän tarjosi Jeesukselle mahdollisuutta täyttää vatsansa ja myös nauttia maailman rikkauksista muka hänen, Kiusaajan vallassa olevina asioina eikä Jumalan lahjoina, joihin vain kaiken Luojalla on omistajan oikeus.
Niin: Perkele on ollut valehtelija alusta asti. Ei hän voinut tarjota Jeesukselle sitä, mitä hän ei edes omistanut. Ei hän nimittäin omista ensimmäistäkään Jumalan luomisen lahjoista.
Äärettömän taitava hän on kuitenkin käyttämään niitä väärin, turmelemaan ja tuhoamaan sitä, minkä Jumala on luonut hyväksi ja kauniiksi. Ja tähän turmelukseen Kiusaaja tahtoo vietellä meidätkin mukaan. Hän tahtoo tehdä meistä itselleen rikoskumppanin tuhotakseen lopulta myös meidät.
Tätä Kiusaaja kokeili myös Jeesukseen. Jeesus kuitenkin torjui Kiusaajan houkutukset. Jeesus ei langennut palvelemaan luotua Luojan sijasta.
6.
Toisin kävi kantaisä Iisakin pojan Eesaun. Niin kuin jo kansakoulun uskonnontunneilta muistamme, hän myi esikoisoikeutensa lautasellisesta papuruokaa nuoremmalle veljelleen Jaakobille. Sillä toisin kuin Jeesusta, Eesauta kiusasi se sama vaiva, joka on meissä kaikissa, kaikissa Adamin ja Eevan lapsissa: meissä itsessämme, meidän sisimmässämme, meidän olemuksessamme asuva synti. Se ei ole vain kiusaus meidän ulkopuolellamme, vaan se on ennen muuta meissä.
Tästä sisimmässä asuvasta ihmisyyden vääristymästä, joka vääntää parhaatkin asiat vinoon ja saattaa meidät syyllisiksi Jumalan edessä, siitä ei Jeesus Jumalan pyhänä Poikana kärsinyt. Jeesus oli perisynnistä vapaa. Hän oli yhtäältä kokonaan ja täydellisesti ihminen ja meidän veljemme, kuitenkin ilman syntiä, ja toisaalta Jumalan ainosyntyinen Poika.
Ihmisenä Jeesus oli uusi Adam, jonka virkana oli voittaa vanhan Adamin teot. Me olemme kuitenkin luonnostamme ”vanhan Adamin” lapsia. Olemme sitä senkin jälkeen, kun meistä on tullut uskossa Jumalan lapsia.
Meissä asuu synti aina kuolemaamme asti. Sen tähden Perkele löytää itselleen vahvimman liittolaisen meistä itsestämme. Sillä kaikkinainen paha nousee myös ja ennen kaikkea meidän sydämestämme. Se ei ainoastaan tartu ulkopuoleltamme meihin, vaan se asuu meissä. Näin kirjoittaa P. Jaakob kirjeessään:
Älkään kenkään sanoko, kuin häntä kiusataan, että hän Jumalalta kiusataan; sillä ei Jumala ole kiusaaja pahuuteen, ja ei hän ketään kiusaa, vaan jokainen kiusataan, kuin hän omalta himoltansa vietellään ja houkutellaan. (Jaak. 1:13-14)
7.
Herran Jeesuksen sydämestä Kiusaaja ei tätä liittolaista löytänyt. Jeesuksen sydän oli puhdas.
Mutta kiusattu Hän oli. Synnittömänäkin Jeesus oli kaikessa kiusattu. Sen tähden Hän tietää, mistä me puhumme, kun huudamme Häntä avuksi omien kiusaustemme ja elämän koettelemusten keskellä. Näin luemme Hebrealaisepistolasta:
Sillä ei meillä ole se ylimmäinen pappi, joka ei taida meidän heikkouttamme armahtaa, vaan se, joka kaikissa kiusattu on, niin kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä (Hebr. 4:15)
Kaikki meidän kiusauksemme ovat Jeesukselle tuttuja. Sen tähden Hänen sydämensä palaa saada auttaa meitä meidän kamppaillessamme epäuskon ja muiden kiusausten helteessä. Hän on täynnä anteeksiantamusta ja armoa meitä kohtaan silloinkin, kun lankeamme. Hänellä on siihen sydämellinen halu ja myös varaa antaa anteeksi, sillä Hän on kantanut Ristillä meidän syntiemme rangaistuksen ja lankeemustemme seuraukset viimeistä piirtoa myöten. Nyt Hän odottaa vain sitä, että me tunnemme ja tunnustamme tarvitsevamme apua. Muuten Hän ei voi meitä auttaa.
Meillä sen sijaan on sisimmässämme Saatanan liittolainen. Se on siellä kasteestamme huolimatta. Se on sittenkin, vaikka olemme vuosia ja vuosikymmeniä kilvoitelleet kristittyinä.
8.
Jos siis Jeesusta koeteltiin, kuinka enemmän koetellaankaan meitä, syntisiä! Mutta onko meidän lähellämme enkeleitä, niin kuin Herralla, kun Häntä kiusattiin erämaassa? Tekevätkö enkelit meille palvelusta?
Profeetta Malakian kirjassa sanotaan: ”Sillä papin huulet pitää opin kätkemän, että lakia hänen suustansa kysyttäisiin; sillä hän on Herran Zebaotin enkeli.”
Tässä puhutaan siitä pyhästä palveluksen virasta, jonka Jumala on asettanut seurakuntaansa. Siihen tosin valitaan kaikkea muuta kuin taivaan enkeleitä. Seurakunnan paimenet ovat tavallisia suuria syntisiä, jotka Jumala on Pyhässä Kasteessa pelastanut hukkumasta ja jotka kaikessa heikkoudessaankin tunnustautuvat seurakunnan uskoon ja kilvoittelevat siinä. Tällaisina seurakunnan ”enkelit” ovat veljiä muiden veljien ja sisarten joukossa, yhtä heikkoja, yhtä lankeavaisia, yhtä väsyneitä, yhtä sairaita ja joskus jopa muita sairaampia, väsyneempiä, lankeavaisempia ja heikompia.
Kuitenkin juuri sellaisina he ovat kasteen ja uskon perusteella osallisia siitä pyhästä pappeudesta, johon Jumala on koko Kirkkonsa eli uskovan kansansa kutsunut. Näin kirjoittaa Pyhä Pietari kirjeessään:
Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen pappeus, pyhä kansa, omaisuuden kansa, ilmoittamaan sen voimaa, joka teitä pimeydestä ihmeelliseen valkeuteensa kutsunut on, jotka ette muinen kansa olleet, mutta nyt olette Jumalan kansa: jotka ette muinen armossa olleet, mutta nyt te armossa olette. (1. Piet. 2:9-10)
Tästä ”pyhästä papistosta” Jumala on kuitenkin tahtonut seurakunnan kutsun perusteella erottaa ja vihkiä palvelukseensa niitä veljiä, joita sanotaan myös ”Herran Sebaotin enkeleiksi”. Minä olen yksi heistä.
9.
Sitä on vaikea uskoa. Kuinka minä voisin olla ”enkeli” kenellekään? Kuinka minä voisin lohduttaa ja tukea ketään? Minähän olen itse syntisistä suurin, lankeava ja heikko veli.
Tästä ei kuitenkaan ole kysymys. Kysymys on kokonaan muusta. Pyhä Paavali, Herran kutsuttu apostoli, kirjoittaa Korintin seurakunnalle:
Sillä emme itse meistämme saarnaa, vaan Kristuksesta Jesuksesta, että hän on Herra; mutta me olemme teidän palvelianne Jesuksen tähden. (2. Kor. 4:5)
Enkelit ovat ”palvelevia henkiä” – ne enkelit, jotka henkiolentoina palvovat yöt ja päivät Jumalaa Hänen kirkkaudessaan ja näkymättömänä vartiojoukkona asettuvat meidänkin ympärillemme. Sitäkin selvempää on, että ne ”enkelit”, jotka ovat itsessään lihaa ja verta ja jotka seisovat seurakunnan edessä, ovat ”teidän palvelianne Jesuksen tähden”. Enkelit eivät saarnaa itseään eivätkä itsestään, vaan Hänestä, joka kesti kiusaukset ja nousi Voittajana haudasta.
Enkelin, sanansaattajan, tehtävänä ei ole edustaa itseään, vaan Häntä, joka on palvelijan matkaan lähettänyt. Jeesuksen palvelijan ja lähettilään on edustettava Häntä, jota erämaassa koeteltiin, mutta joka voitti kiusaukset. Tätä taistelua ja tätä voittoa Herran Sebaotin enkelin tulee palveluksensa työn kautta tuoda avuksi niille uskonsisarille ja -veljille, jotka kamppailevat koetusten helteessä.
Ja muistatko, kuinka Jeesus voitti Kiusaajan koetukset? Kuinka Herra Jeesus selvisi neljänkymmenen päivän paastonsa aikana siitä, mihin Israelin kansa sortui neljänkymmenen vuoden erämaavaelluksensa aikana? Mikä oli se ruoka, jonka voimalla Herra Jeesus profeetta Elian tavoin jaksoi kulkea neljäkymmentä päivää palaten niiden päätyttyä palveluksen työhön ja kutsuen pian sen jälkeen apostolinsa, niin kuin Elia palasi ja voiteli Elisan seuraajakseen?
”Ei ihminen elä ainoasti leivästä, mutta jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.” Tällä Israelin kansan koettelemuksiin liittyvällä lauseella Jeesus vastasi Kiusaajalle tämän vedotessa Jeesuksen nälkään ja valtaan muuttaa kivetkin leiviksi. Siinä oli Herran Jeesuksen leipä: Jumalan sana.
Hän itse oli se, Jumalan ikuinen, luomaton Sana. Silti Hän tukeutui myös kirjoitettuun ilmoitukseen tullessaan ihmisenä koetelluksi ja houkutelluksi luopumaan omasta kutsumuksestaan. Jeesus torjui Kiusaajan houkutukset Jumalan Sanalla – jopa ne, joissa Kiusaaja itse tekeytyi valkeuden enkeliksi myös kirjoitettuun sanaan vedoten.
Varmasti Jumalan enkelit seisoivat väkevänä vartiona Herran rinnalla erämaassa, niin kuin enkeli vahvisti Häntä vielä viimeistenkin kiusausten hetkellä Getsemanen puutarhassa. Mitään muuta kuin Jumalan pyhä sana ja itsensä lihaksi tulleen Sanan eli Herran Jeesuksen käskyn mukaisesti toimitetut ja jaetut sakramentit, mitään muuta lohdutuksen ja voiman lähdettä ei ole antaa myöskään niillä enkeleillä, jotka Jumala on asettanut palvelemaan Hänen kiusattua ja koetusten alla huokailevaa seurakuntaansa. Mitään muuta kuin Jumalan itsensä suuret pelastusteot, ne, joista Pyhä Raamattu kertoo, ei ole paimenella kerrottavana laumalleen, eikä mitään muuta annettavaa kuin Jumalan itsensä läsnäolo Kristuksessa. Lohdutuksen Pyhässä Hengessä Hän viittaa omaan, täytettyyn työhönsä.
Viimeistään erämaan kiusausten jälkeen myös Jumalan Vastustaja tiesi, ettei Jumalan ikuisen Sanan alennuksen tila ollutkaan Hänen häviönsä, vaan Hänen voittonsa siemen, joka haudattaisiin maahan ja joka tuottaisi valtavan sadon. Herra kesti kiusaukset meidän puolestamme. Suurimman tappion hetkellä toteutui suurin voitto. Risti on tyhjä, hauta on tyhjä, ja Herran Jeesuksen kunnia ja kirkkaus täyttävät maan ja taivaan.
Mitään muuta lohdutusta ei ole Herran inhimillisellä enkelillä antaa toisille kiusatuille kuin kertoa tämä: Herra on kaiken kestänyt. Hän on syntimme sovittanut ja noussut Voittajana haudasta. Raamattu kertoo siitä. Niin on kirjoitettu. Ja kun kerrot eteenpäin sitä, minkä nyt kuulit ja mikä kirjoitettu on ja minkä olet itse kohdallasi todeksi elänyt, silloin sinunkin lähelläsi saattaa joku tietämättään pitää enkeliä luonaan (Hebr. 13:2). Amen.