1. paastonajan sunnuntai, Lk. 10: 17 – 20, Esko Väyrynen

Alkutervehdys: ”Joka korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, se sanoo: Herra on minun turvani ja linnani, hän on minun Jumalani, johon minä turvaan” Ps. 91:1-2.
”Iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa.” Tuon kehoituksen saivat kuulla ne 70 Mestariltaan, jotka ennalta sovittuna aikana palasivat julistusmatkaltaan riemuissaan. Heillä oli riemuun aihetta, koska matka oli onnistunut hyvin. Lähetit olivat peräti yllättyneitä siitä, että lähettäjän heille antama valta oli voimallinen. Voiman merkki oli pahojen henkien kaikkoaminen ihmisistä. He olivat saaneet jotakin tehdyksi. Opetuslapset tulivat iloisina kertomaan tekojaan Jeesukselle. Mutta ihmisen aikaansaannos ei olekaan mikään ilon aihe, ei edes opetuslapselle. Kumminkin opetuslapset olivat karkottaneet riivaajia. He olivat taistelleet pahoja henkiä vastaan. Meidän mielestämme heillä olisi kyllä ollut syytä iloita. Kumminkin heille sanottiin: Iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa.
Meilläkin varmasti on monta kertaa hyvin lähellä kiusaus tavoitella uskon ihmetekoja. Jos ja kun me emme pysty mihinkään mainittaviin uskon sankaritekoihin, jotta saisimme kerskua uskomme erinomaisuudella, niin meillä ei myöskään ole lupa pysähtyä murehtimaan uskomme mitättömyyttä. Tärkeämpää kuin suurin mahdollinen hengellinen voima on se, että meidän nimemme löytyvät kerran Jumalan kirjasta. Nimen löytyminen Jumalan valtakunnan kirjasta on sama kuin Jumalan valtakunnan jäsenyys.
Taivaallisesta kirjanpidosta Raamattu puhuu monessa kohdassa, mm. Ilm.3:5: ”Joka voittaa, se näin puetaan valkeihin vaatteisiin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeänsä elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava hänen nimensä Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä.” Tai Dan. 12:1: ”Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana. Ja on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat.”
Molemmissa noissa kohdissa puhutaan ahdistuksen kestäneiden nimen säilymisestä elämän kirjassa. Ahdistusten ajalla Raamattu tarkoittaa lopun aikaa, sillä kirjan lukeminen eli avaaminen tapahtuu viimeisellä tuomiolla. ”Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.” Ilm. 20:12. Vasta silloin sielunvihollinen menettää lopputaistelussa kokemansa häviön seurauksena syyttäjän paikkansa Jumalan edessä. Sielunvihollisen lopullista häviötä ennakoi jo Jeesuksen ja hänen lähettiensä toiminta. Raamatun perusteella siis tiedämme, että kiusauksien voittaminen kerran tapahtuu. Mutta nyt se vielä on edessä päin.
Koska kiusauksien ja sielunvihollisen lopullinen voitto on vielä edessä päin, niin siitä seuraa, että me joudumme joka päivä elämään kiusausten alla ja sielunvihollisen hyökkäysten maalitauluna. Kiusaajalla on vain yksi tavoite, kun se meitä ahdistaa: saada nimemme pois elämän kirjasta. Kun me taistelemme kiusaajan houkutuksia vastaan, niin siinä on meidän pahojen henkien karkottamisemme. Meidän pahat henkemme ehkä ovat niin vaarattoman näköisiä, ettemme osaa nimittääkään niitä noin rumalla nimellä: elämän mukavuudet, silmäin pyynti, maailman mieliksi eläminen. Kiusaaja tietää, että pikku synnit ovat paljon vaarattomamman näköisiä, niillä on helpompi lannistaa. Eihän kiusaaja pyytänyt Jeesukseltakaan mitään pahaa, vain oman valtansa käyttämistä omaksi hyödykseen: nälkään kivien muuttamista leiviksi tai enkelin kutsumista varjelemaan häntä. Mutta Jeesus puhutteli kiusaajaa Jumalan Pojan vallalla ja voimalla: ”Mene pois, saatana.”
Kun me joudumme kamppailemaan kiusaajaa vastaan säilyttääksemme nimemme elämän kirjassa, niin meidän ilonaiheemme ei todellakaan ole kiusaajan voittaminen. Kuka meistä voi kerskua kiusausten voittamisella. Meidän ilonaiheemme on siinä, että meidän nimemme on elämän kirjassa, koska Vapahtaja on kestänyt kiusaukset. Hän on lunastanut meidät Jumalan valtakunnan jäniksi. Se voitto, jolla meidän taivasosuutemme ratkaistaan, on jo käyty Golgatan ristillä. Kristus on voittanut saatanan ylösnousemisensa kautta.
Valtakunnan jäsenen tulee olla omalle esivallalleen alamainen. Jos me kerran tunnustamme Jumalan valtakunnan esivallaksemme, niin silloin meidän on kuunneltava Kristuksen kutsua. Hän sanoo apostoli Jaakobin kautta: ”Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee” Jaak. 4:7.
Jumalan valtakunnan jäseniä kutsutaan joka aamu uuteen päivään taisteluun ja työhön kuninkaan palveluksessa. Me saamme alkaa aina uuden päivän myötä uuden taistelun kiusauksia vastaan. Mutta taistelu ei ole näännyttävä eikä ylivoimainen, koska Kristus itse sanansa mukaan sotii meidän puolestamme. Sen perusteella meidän vaivannäkömme ei ole turha Herrassa. Kristityn elämän arvo ja suuruus ei ole itsensä palvelemisessa, vaan taistelussa suuren ja kauniin puolesta. Siitä huolimatta kristitty ei ole sinisilmäinen optimisti. Kristitty saa tehdä realistina työtä ihmiselämää tuhoavien voimien, sairauksien, köyhyyden, vihan ja muiden paheiden vastustamiseksi, koska sielunvihollinen, todellinen elämän tuhooja on jo saanut kuolettavan iskun Jeesuksen ihmiseksi tulossa.
Kristitty ei ole sinisilmäinen optimisti Jumalan valtakunnan jäsynyydessäänkään. Nimi ei säily elämän kirjassa taisteluitta, koska kiusaaja tekee vielä kuolinkamppailussaankin kaikkensa saadakseen nimemme pois elämän kirjasta. Juuri siitä syystä meidän oikea ilon aiheemme onkin siinä, että kaikesta huolimatta nimi on Jumalan valtakunnan jäsenluettelossa Kristuksen veren kautta.
Meidän apumme kiusauksien keskellä onkin kiusaajan voittanut ja ylösnousemisella kuoleman kukistanut Karitsa, joka on luvannut rukoilla Isää meidän puolestamme. Hänen ansiostaan nimi on elämän kirjassa. Iloitkaa kaiken tuskan ja ahdistuksenkin keskellä siitä, että teidän nimenne ovat todella kirjoitettuina taivaissa.