Paastonaikana seuraamme jumalanpalveluksissa Jeesuksen tietä ristille. Ajattelemme kaikkea sitä mistä hän joutui luopumaan ja kaikkia vaikeuksia ja tuskia joita hän joutui kestämään meidät pelastaakseen. Se ei ollut helppoa edes hänelle, Jumalan Pojalle. Sillä hän oli ja on myös ihminen, joka on kokenut meidän koettelemuksemme. Näin hän voi myös meitä auttaa. Siksi myös tänään tutkistelemme Kristuksen kiusauksia ja niiden merkitystä. Vapahtajamme otti päälleen meidän osamme jota me saisimme sen, mitä hänellä on. Hän kantoi meidän vaikeutemme jotta saisimme hänen voimansa, meidän kärsimyksemme, jotta saisimme hänen autuutensa, meidän kiusauksemme jotta saisimme hänen viattomuutensa ja meidän kuolemamme, jotta saisimme hänen elämänsä.
Pahan vallat yrittivät saada Jeesuksen jättämään tämän Isän viitoittaman tien ja valitsemaan helpomman elämän, että hän olisi tehnyt itsestään maallisen kuninkaan, niin kuin monet hänen aikanaan olisivat halunneet. Kristus ei kuitenkaan horjunut pois oikealta tieltä. Jumala tahtoo johdattaa myös meitä ja kutsuu seuraamaan Jeesusta. Siksi mekin kohtaamme elämämme aikana kiusauksia eli koettelemuksia, jotka houkuttelevat meitä luopumaan siitä, minkä tiedämme hyväksi ja oikeaksi. Jotkut kohtaavat tässä maailmassa suurempia, jotkut vähäisempiä vaikeuksia. Mutta kaikilla meillä on oma ristimme kannettavana ja siksi myös omat kiusauksemme poiketa Jumalan tieltä.
Tämän sunnuntain evankeliumin sanomassa voimme huomata kiusauksiin liittyen kolme keskeistä kohtaa: ensiksi, kiusaus tapahtuu kun tunnemme, että meiltä puuttuu jotakin, toiseksi, kiusaus kuuluu Jumalan suunnitelmaan, kolmanneksi, kiusauksienkin keskellä Jumala johdattaa meitä.
Kiusaus saa alkunsa tunteesta, että meiltä puuttuu jotakin. Huomaamme tämän myös siitä, että Jeesuksen kiusaus tapahtui autiomaassa. Sehän on puutteen, yksinäisyyden ja läpikulun paikka. Elämän perushyödykkeitä, ruokaa ja juomaa on autiomaassa hyvin vähän. Ihmiset eivät asu siellä, siksi siellä ollaan erossa muista ihmisistä ja yhteisen elämän ulkopuolella. Siksi autiomaassa vain käydään, sinne joutuneet pyrkivät sieltä pois, kuten Israelin kansa nelikymmenvuotisella vaelluksellaan kohti luvattua maata, josta Vanha Testamentti meille kertoo. Usein meidänkin elämämme tuntuu kuivalta ja ahdistavalta erämaalta. Haluaisimme vapautua vaikeuksista vaikka epärehellisillä ja vääriksi tietämillämme keinoilla.
Raamatun mukaan Jumala loi alunperin kaiken hyväksi. Paha sai alkunsa lankeemuksesta, niistä luoduista olennoista, jotka kiusauksissa hylkäsivät Jumalan tahdon. Langenneet luodut tekevät pahaa toisilleen ja aiheuttavat näin kärsimystä maailmaan. Mikään ei ole olemukseltaan pahaa, kaikki on hyvää alussa, sellaisena kuin Jumala sen loi. Saatamme kuitenkin kysyä miten viaton olento voi tuntea kiusausta eli ruveta haluamaan pahaa, sillä sitähän kiusaus juuri on. Meidän tulee huomata, että kukaan ei halua pahaa sen itsensä takia, vaan jonkin hyvän takia jota sillä uskoo saavansa. Varas haluaa saada rahaa ja sehän on hyvä asia. Ainakin kaikki ihmiset mielellään hankkivat rahaa. Mutta varas ei tavoittele omaisuutta rehellisellä työllä vaan epärehellisillä keinoilla ja siinä on varastamisen pahuus. Ihminen joka murhaa toisen kostaakseen kärsimänsä vääryyden pyrkii johonkin hyvään, nimittäin oikeudenmukaisuuteen. Mutta hän yrittää aikaansaada sen oman käden oikeudella eikä anna asiaansa puolueettoman tuomioistuimen ratkaistavaksi. Ihminen joka pettää aviopuolisoaan ei tee väärin siksi, että etsii rakkautta, vaan siksi, että tavoittelee sitä tavalla joka aiheuttaa muille kärsimystä.
Tarkoitus ei pyhitä keinoja. Jos niin olisi, niin kaikki teot olisivat oikeita koska tarkoitukset ovat aina hyviä. Mutta paha saa alkunsa siitä, että hyvää tavoitellaan liikaa tai väärällä tavalla. Tämän takia kiusaus on aina myös koettelemus, jotakin raskasta ja vaikeaa. Kaikki ihmiset tekevät mielellään hyvää niin kauan kuin se on helppoa, hauskaa ja mukavaa. Mutta jos oikeisiin päämääriin pyrkiminen maksaa jotakin, jos hyvän tekemiseksi pitää nähdä vaivaa tai ehkä riskeerata jotakin tärkeänä pitämäämme — ja näinhän tapahtuu varsin usein — alamme helposti etsiä oikoteitä ja yritämme sammuttaa omantuntomme äänen. Kukaan meistä ei ole täysin turvassa tällaisilta ajatuksilta. Toiseksi opimme saarnatekstistämme ja yleensäkin Raamatusta, että kiusaus on myös jotakin, mikä kuuluu Jumalan suunnitelmaan. ”Henki ajoi hänet autiomaahan”, sanottiin saarnatekstissämme Jeesuksesta. Juuri ennen tätä raamatunkohtaa oli kerrottu, miten Jeesus sai kasteen Johannes Kastajalta ja näin hänet kutsuttiin ja vihittiin tehtäväänsä maailman Vapahtajana. Nyt hänen oli osoitettava kutsumuksensa aitous. Myös meidän kohdallamme Jumalan kannalta kiusauksen tarkoitus on vahvistaa meitä uskossamme. Tämä on meille vaikeasti ymmärrettävää maallisen elämän aikana, mutta tämä opetus on tarkoitettu meille lohdutukseksi. ”Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa.”, sanotaan Raamatussa kehotuksena ja rohkaisuna vaikeuksissa kamppaileville kristityille.
Tämä ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita sitä, että meidän tulisi itse etsiä kiusauksia tai panna uskoamme koetukselle. Meidän tehtävämme on rukoilla ”äläkä saata meitä kiusaukseen vaan päästä meidät pahasta”, kuten teemme Isä meidän rukouksessa. Kiusauksien suhteen oikea järjestys on se, että Jumala vie ja ihminen vikisee vastaan. Ymmärrämme tämän ehkä paremmin jos ajattelemme millainen ihminen saattaisi rukoilla vastoin Jeesuksen opetusta ”saata meidät kiusauksiin”. Eiköhän sellainen, jolla on suuret luulot itsestään ja ajattelee kestävänsä pahan hyökkäykset omin voimin. Näin ajattelevan Jumala antaa langeta moniin synteihin ja epäonnistua surkeasti jotta hän oppisi tuntemaan oman heikkoutensa. Tämä on Jumalan suurta rakkautta; sillä näin taivaallinen Isä suojelee ylpeää lastaan tekopyhyydeltä, joka on kaikista synneistä pahin ja iljettävin. Emme ole niin kärkkäitä tuomitsemaan toisia jos ymmärrämme, että olisimme itse voineet langeta samanlaisiin synteihin.
Kolmanneksi saamme luottaa siihen, että Jumala myös tämän elämän koettelemuksissa hoitaa meitä ja johdattaa tiellään kohti taivaallista kotia. Hän myös virvoittaa meitä tällä elämämme vaelluksella. Näinhän meille kerrottiin evankeliumissamme miten Jeesus ”eli villieläinten joukossa, ja enkelit pitivät hänestä huolta”. Taivaallinen Isä suojeli häntä vaaroilta ja antoi apunsa. Ei hän unohda kiusattuja lapsiaan, hän kääntää pahan heille hyväksi ja antaa palvelijoidensa auttaa heitä. Mutta tässä maailmassa vaellamme uskossa emmekä näkemisessä. Kaikki kokemuksemme Jumalan armosta ovat vain merkkejä ja rohkaisua uskoon ja kilvoitukseen. Siksi mekin saamme uskoa Isäämme, Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen ja Pyhään Henkeen, joka meitä täällä johdattaa tuntemaan Isän suuruutta ja Pojan pelastustyötä ja siksi saamme myös nyt nousta ja tunnustaa uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan.