Päivän evankeliumia edeltävissä jakeissa kerrotaan Jeesuksen kasteesta ja siitä, kuinka taivaasta kuului ääni: “Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.” (Mark 1:11) “Heti sen jälkeen” Jeesus lähti Pyhän Hengen johdattamana autiomaahan. Siellä hän valmistautui julkisen toimintansa aloittamiseen paastoamalla ja rukoilemalla.
Jeesus eli autiomaassa villieläinten joukossa. Tavallisten petoeläinten saaliiksi joutuminen ei kuitenkaan ollut suurin vaara, joka häntä uhkasi. Ensimmäisessä Pietarin kirjeessä sanotaan: “Pitäkää mielenne valppaina ja valvokaa. Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii kenet voisi niellä.” (1. Piet. 5:8) Tämä ärjyvä leijona kävi myös Jeesuksen kimppuun ja yritti niellä hänet. “Jeesus oli kaikessa kiusattu samalla lailla kuin me.” (Hepr. 4:15)
Lisäksi Jeesus joutui kohtaamaan sellaisia kiusauksia, jotka ovat muille ihmisille tuntemattomia. Nämä olivat Jeesuksen vaikeimpia ja perimmäisiä kiusauksia, sillä niissä oli kysymys hänen asemastaan Jumalan Poikana ja tehtävästään maailman Vapahtajana. Saatana pyrki siihen, että Jeesus kieltäisi epäuskossa Taivaallisen Isänsä ja luopuisi Vapahtajan kutsumuksestaan. Huippunsa Jeesuksen kiusaukset saavuttivat ristillä. Jeesus kulki kuitenkin ristin tien loppuun asti ja voitti kaikki kiusaukset ja Kiusaajansa.
Pohjimmiltaan myös Jeesuksen arkielämän kiusaukset liittyivät hänen kutsumukseensa, koska Jeesuksella oli jokaisessa kiusauksessa aina “kaikki pelissä”. Jeesuksella ei ollut varaa langeta minkäänlaiseen syntiin vähäisimmässäkään määrin. Jokainen lankeemus olisi ollut epäuskon ilmaus, joka olisi erottanut Jeesuksen Taivaallisesta Isästä ja hänen tahdostaan. Vain täysin synnittömänä Jeesus saattoi sovittaa syntimme ja voittaa pahan vallan.
Meidänkin tulee pitää mielemme valppaina ja valvoa ja suhtautua kiusauksiimme niin, että niissä on “kaikki pelissä”. Paavali kirjoittaa korintilaisille: “Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.” (1. Kor. 10:13) Me emme siis voi puolustella lankeemuksiamme emmekä voi kiusauksen kohdatessa ajatella, että olemme joutuneet ylivoimaiseen tilanteeseen. Jos tämä olisi totta, meillä olisi hyvä syy antaa kiusaukselle periksi, eikä sitä kannattaisi vastustaa. Siksi tällainen ajatus on oma kiusauksensa tai osa kiusausta.
Mutta miten me voimme vastustaa kiusauksia ja Kiusaajaamme? Ensinnäkin meidän täytyy käyttää Hengen miekkaa, Jumalan sanaa. (Ef 6:17) Luther sanoo: “Jumalan sanalla on sellainen voima, että perkele ei voi sitä kestää, sillä se osoittaa hänen kavaluutensa, jolla hän pettää ihmisiä. … Jumalan sanaa ei saa jättää virumaan penkin alle tai ainoastaan kirjoihin kirjoitetuksi, niin kuin miekka jätetään tuppeen ruostumaan, sillä silloin se ei voi osoittaa voimaansa eikä tuottaa vahinkoa viholliselle. Meidän on päinvastoin tartuttava siihen, vedettävä se tupesta ja jatkuvasti lyötävä sillä joka taholle, toisin sanoen sitä on … niin sydämellä kuin suulla harjoitettava, niin että se aina pysyy oikein terävänä.”
Jumalan sanan jatkuvan käytön ohella on siihen turvauduttava ja pitäydyttävä erityisesti juuri kiusausten kohdatessa. Tämä ei ole mahdollista, jos emme ole pitäneet Hengen miekkaa terävänä, vaan se on päässyt ruostumaan, eli emme ole kuulleet sanaa emmekä sitä rukoillen tutkineet. Jeesuskin voitti kiusaukset Jumalan sanalla. Saatana vääristelee Jumalan sanaa mutta ei voi sitä vastustaa.
Toinen kiusausten voittamiseen liittyvä asia on rukous. Siitä Luther sanoo näin: “Kun kiusauksissa aikoo rukoilla, tulee mieleen usein tällaisia ajatuksia: ’Katsos, olet täynnä pahoja himoja, et siis voi rukoilla.’ Tällaisia ajatuksia vastaan täytyy taistella; varsinkaan ei saa rukousta lykätä tuonnemmaksi odottaen kiusauksen lakkaamista; heti, tuntiessasi kiusauksen olevan ankarimmillaan ja ollessasi kykenemätön rukoukseen, mene kammiosi ja rukoile vakavasti Isä meidän –rukous tai mitä tahdot! Varmasti saat kokea, että kiusaus lakkaa ja perkele pakenee.”
Kiusaaja uskottelee, että syntisyytemme estää meitä rukoilemasta, vaikka meidän on syytä rukoilla juuri siksi, että olemme syntisiä.
Kolmanneksi meidän on elettävä jatkuvasti syntien anteeksiantamuksessa, jos haluamme voittaa kiusaukset. Kuulkaamme jälleen, mitä uskonpuhdistajallamme meille sanoo. Hänen mukaansa kiusaukset voitetaan siten, että “ihminen tunnustaa syntinsä, ja tuntiessaan syntihimojen liikkuvan heti malttaa mielensä, muistelee Jumalan sanaa ja vahvistuu niitä vastaan uskomalla syntien anteeksiantamuksen. Näin hän ei suostu niihin eikä salli niiden täyttyä.”
Kiusausten voittamisessa on kysymys siitä, että “syntihimot eivät täyty” – kuten Luther sanoo –, ei siitä, että pääsemme eroon synnistä. Tämä ei ole mahdollista ajallisen elämän aikana. Emmehän me ole syntisiä siksi, että teemme syntiä, vaan teemme syntiä siksi, että olemme syntisiä. Synti asuu meissä, ja erilaiset synnilliset himot vaikuttavat sydämessämme. Mutta niiden ei siis tarvitse täyttyä. Esim. ahneuden himo houkuttelee meitä varastamaan tavalla tai toisella, vaikkapa veroja kiertämällä, mutta voimme voittaa kiusauksen menetellä näin. Emme tosin omin voimin. Joitakin houkutuksia, jotka eivät ole varsinaisia kiusauksia, voimme ehkä torjua. Mutta todelliset kiusaukset kestämme vain luottamalla Jumalaan, joka valmistaa meille pääsyn niistä.
Vaikka Jumalan armo ja voima voittavat kiusaukset, me lankeamme silti usein ja teemme syntiä ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein. Aina emme itse edes huomaa ja ymmärrä tekevämme syntiä.
Kaiken lisäksi Jumala voi antaa lankeemuksen kohdata meitä. Jumalan täytyy nöyryyttää meitä, sillä me emme vain lankea syntiin vaan myös nousemme syntiin. Syntiin nouseminen on siinä mielessä vaarallisempaa kuin syntiin lankeaminen, että se helposti sokaisee ihmisen kokonaan. Syntiin nouseminen on sitä, että me tekopyhästi pidämme itseämme muita parempina, oletamme pystyvämme omin voimin vastustamaan syntiä ja kuvittelemme olevamme ansiollisia Jumalan edessä. Siksi on suurta Jumalan armoa, että hän murskaa väärät luulomme antamalla meidän langeta syntiin, jota emme voi puolustella.
Oikeastaan kaikessa synnissä on kysymys nimenomaan syntiin nousemisesta eikä syntiin lankeamisesta. Onhan synti pohjimmiltaan sitä, että ihminen haluaa asettaa itsensä Jumalan asemaan. Jeesuksen kohdalla synti olisi erottanut hänet taivaallisesta Isästä, ja aivan samalla tavalla synti on meidänkin kohdallamme epäuskon ilmaus, joka erottaa meidät Jumalasta.
Me olemme kuitenkin eri asemassa kuin Jeesus. Pieninkin lankeemus olisi erottanut Jeesuksen lopullisesti ja peruuttamattomasti Isästä. Toisin on meidän laitamme. Meidän kohdallamme voidaan puhua kahdenlaisesta synnistä, tavallisesta synnistä ja kuoleman synnistä.
Ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä sanotaan: “Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi. siitä minä en sano, että olisi rukoiltava. Kaikki vääryys on syntiä. Ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi.” (1. Joh. 5:16,17) Jaakob puolestaan kuvaa kirjeessään kuoleman syntiä seuraavasti: “Jokaista kiusaa hänen oma himonsa; se häntä vetää ja houkuttelee. Ja sitten himo tulee raskaaksi ja synnyttää synnin, ja kun synti on kasvanut täyteen mittaan, se synnyttää kuoleman.” (Jaak. 1:14,15)
Kuoleman synti tarkoittaa siis syntiä, Jumalan vastustamista, joka “on kasvanut täyteen mittaansa”. Kuoleman synnissä on kysymys hengellisestä kuolemasta, Jumalasta eroon joutumisesta, joka johtaa kadotukseen, lopulliseen eroon Jumalasta.
Kuoleman syntiä ei saa anteeksi, kaikki muut synnit – kaikkein suurimmatkin – saamme anteeksi Vapahtajamme ansion takia. Esimerkiksi Daavid sai anteeksi, vaikka hän oli tehnyt hirveän synnin murhaamalla Urian, jotta voisi saada omakseen tämän vaimon Batseban, kuten ehkä muistatte. Kun olemme tänään lainanneet paljon Lutheria, kuulkaamme vielä, mitä hän sanoo Daavidin lankeemuksesta: “Daavid kyllä tietää tekevänsä väärin ja syntiä Jumalaa vastaan ryöstäessään Urialta tämän vaimon ja surmauttaessaan hänet. Paha himo ja Perkele kuitenkin kiihottaen kuljettavat häntä niin rajusti, että hän lankeaa syntiin. … Mutta jäljestäpäin hän tunnustaa sen; se koskee hänen sydämeensä, hän ei soisi sitä tehneensä ja hän halajaa armoa. Sellainen synti on meidän jokaisen niskoilla. … Kristus on sellaiset synnit ottanut pois ristillä, sillä ne synnit eivät ole ristiriidassa armon kanssa. Sellainen syntinen ei sano: ’Olen tehnyt oikein’, vaan hän on alaston, paljas, ei peittele itseään, vaan tunnustaa syntinsä ja anoo sitä anteeksi.”
“Sellainen syntinen ei sano: ’Olen tehnyt oikein’.” Kuoleman synti on sitä, että sanotaan näin. Kuoleman syntiä ei saada anteeksi, koska sitä ei haluta saada anteeksi. Jumala kyllä antaa Poikansa tähden kaikki synnit anteeksi, mutta ihminen jää synteihinsä, jos hän katsoo, ettei tarvitse syntien anteeksiantamusta.
Psalmin kirjoittaja sanoo: “Synti kuiskii väärintekijän sydämessä, niin ettei hän enää pelkää Jumalaa. Synti kiehtoo hänen silmänsä, niin ettei hän näe eikä vihaa vikojaan.” (Ps. 36:1,2) Meidän tulee suhtautua kiusauksiin niin, että niissä on “kaikki pelissä”, ja vastustaa niitä, jotta näin ei tapahtuisi, emmekä me synnin ja Kiusaajan pettäminä paatuisi.
Langettuamme meidän ei kuitenkaan pidä katsoa taaksepäin eikä myöskään synteihimme ja syntiseen sydämeemme. Meidän on katsottava eteenpäin ja ennen kaikkea Kristukseen. Jos katsomme itseemme, olemme hukassa ja joudumme epätoivoon. Kun Kiusaaja houkuttelee meitä syntiin, hän kuvailee synnin harmittomaksi asiaksi, mutta langettuamme hän maalaa sen niin suureksi, että emme voi saada sitä anteeksi. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa on suurimpiakin syntejämme mittaamattomasti suurempi.
Saatana yritti niellä Jeesuksen ja jossain mielessä näin tapahtuikin – mutta Saatanan omaksi tappioksi. Ristillä Jeesus otti päälleen maailman kaikki synnit ja suostui siihen, että Saatana saattoi käydä niiden takia hänen kimppuunsa. Vaikka Jeesus oli synnitön, hän kuoli ihmisenä ihmisen kuoleman, ja vertauskuvallisesti voidaan ajatella, että Saatana ikään kuin nieli hänet. Jeesuksen inhimillinen luonto oli ikään kuin mato, jonka sisällä oli koukku eli hänen jumalallinen luontonsa. Saatana kuvitteli saavuttaneensa voiton, mutta niellessään madon hän nieli tai paremminkin yritti niellä myös koukun. Tämä ei onnistunut, sillä synti ei voinut vahingoittaa Jeesusta Jumalan Poikana. Jeesus nousi kuolleista synnin, kuoleman ja Saatan voittajana.
Synti ei voi vahingoittaa meitäkään, kun turvaudumme Jeesukseen. Joudumme silloinkin toki kantamaan synnin ajalliset seuraukset, mutta syntimme eivät tuota meille ikuista vahinkoa, eikä Kiusaaja voi syyttää meitä niiden takia. Voimme sanoa: Olen kyllä tehnyt syntiä, mutta Vapahtajani on ottanut ne kantaakseen. Syntini on täydellisesti anteeksiannettu. Minulla ei ole enää syntiä, sillä syntini on laskettu Vapahtajani päälle, ja hän on ne voittanut ja hävittänyt.
Synti kietoo ja ahdistaa meitä monin tavoin, mutta Jeesuksen veri puhdistaa. Tunnusta sen tähden syntisi, mutta älä jää katselemaan niitä ja itseäsi. Suuntaa katseesi Kristukseen, kilvoittele hyvä uskon kilvoitus ja jatka eteenpäin sillä mielellä, että et enää syntiä tee!