Viime vuosien katsotuimpia elokuvia on ollut Taru Sormusten Herrasta, joka perustuu englantilaisen J.R.R. Tolkienin kirjoittamaan samannimiseen, kolmiosaiseen romaaniin. Myös elokuva on kolmiosainen tai oikeastaan kysymys on kolmesta erillisestä elokuvasta, jotka ovat saaneet ensi-iltansa vuoden välein vähän ennen joulua. Kolmannen osan ehtii vielä käydä katsomassa Tampereella, jos pitää kiirettä.
Tolkienin kirja on satu tai fantasia. Se käsittelee aina ajankohtaista aihetta: valtaa ja sen himoitsemista. Merkilliseen sormukseen kätkeytyy mahtavia voimia, ja sen omistaja saa haltuunsa suuren vallan. Elokuvan päähenkilöt saavat sormuksen käsiinsä, mutta he pystyvät pitämään vallanhalunsa kohtuullisen hyvin kurissa ja onnistuvat hankkiutumaan eroon tuhoa tuottavasta sormuksesta. Tämä sopii hyvin yhteen sen kanssa, että Tolkien oli vakaumuksellinen katolilainen. Katolinen kirkkohan opettaa, että synti ei ole turmellut ihmistä niin syvästi kuin me luterilaiset olemme tottuneet ajattelemaan.
Henkilökohtaisesti pidän “Sormusten Herran” vaikuttavimpana kohtana velho Sarumanin ja kirjan joidenkin päähenkilöiden tapaamista. Velhon linnake on piiritetty, ja kun päähenkilöt saapuvat sen edustalle, Saruman alkaa puhua heille. Hänen puhettaan kuvataan seuraavasti: “Ääni oli matala ja sointuisa ja täynnä tenhovoimaa. Se joka kuunteli tuota ääntä huolettomasti, pystyi harvoin jälkeenpäin kertomaan, mitä se oli sanonut; ja se, joka pystyi, ihmetteli, sillä sanoissa itsessään ei ollut voimaa. Useimmat kuulijat muistivat vain sen, että oli ilo kuulla äänen puhuvan. Kaikki, mitä se sanoi, tuntui viisaalta ja järkevältä, ja kuulijassa heräsi halu vaikuttaa itsekin viisaalta hyväksymällä joutuin mitä ääni sanoi. Kun muut puhuivat, heidän puheensa kuulosti äänen rinnalla karkealta ja kömpelöltä; ja jos he vastustivat ääntä, lumouksessa olevan sydämeen syttyi suuttumus.”
Saruman on esimerkki vallanhimoisesta diktaattorista, joka osaa hankkia itselleen kannattajia, tai yleensä luonnehäiriöisestä ihmisestä, joka pystyy manipuloimaan lähimmäisiään. Kuvaus sopii myös Saatanaan ja hänen ylivertaiseen taitoonsa johtaa ihmiset kiusaukseen ja saada heidät toimimaan haluamallaan tavalla. Saatana osaa vakuuttavasti esiintyä suurimpana hyvän-tekijänä. Hän verhoaa yleensä todelliset aikeensa jonkin näennäisesti hyvän tai harmittoman asian taakse. Vasta myöhemmin hän paljastaa todelliset kasvonsa, tai ne tulevat muutoin näkyviin. Valkoinen Saatana onkin aina pahempi kuin musta.
Päivän evankeliumissakin Saatana sanoo harmittoman tuntuisesti Jeesukselle ryhtyessään kiusaamaan häntä: “Totta kai sinä voit muuttaa nämä kivet leiviksi, jos olet Jumalan Poika.” Kiusaaja tietää tarkasti, mihin kohtaan iskeä ja milloin on oikea hetki käydä hyökkäykseen. Jeesus oli neljänkymmenen päivän paaston jälkeen nälän uuvuttamana samalla tavoin altis kiusaukselle kuin kuka tahansa ihminen. Jumalan Poikana Jeesus olisi pystynyt muuttamaan kivet leiviksi, mutta jos hän olisi käyttänyt jumalallista valtaansa, hän olisi luopunut tehtävästään maailman Vapahtajana ja poikennut Taivaallisen Isänsä viitoittamalta tieltä.
Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Jeesus ei langennut epäuskoon. Hän torjui Saatanan houkutuksen vetoamalla Vanhan testamentin sanaan, jossa vakuutetaan, että ihminen ei elä vain leivästä, vaan ennen kaikkea Jumalan sanasta. Kaikki – myös jokapäiväinen leipä – on Jumalan lupausten varassa. Jeesus tyytyi siihen, mitä Jumala kulloinkin antaa, ja luotti hänen isälliseen huolenpitoonsa. Eikä turhaan, sillä evankeliumin lopussa kerrotaan, kuinka Jeesuksen luo tuli enkeleitä, jotka palvelivat häntä.
Todellinen luontomme paljastuu, kun perustarpeemme jäävät tyydyttämättä. Silloin sivistyksen pintakerros rapisee pois, ja pahuuden voimat pääsevät irti. Jeesus selvisi kuitenkin voittaja, ja siksi Kiusaaja kävi uuteen, entistä ankarampaan hyökkäykseen. Jeesus karkotti ensimmäisessä kiusauksessa Saatanan Jumalan sanalla, mutta tämä vetoaa taas röyhkeästi Jumalan sanaan. Saatana verhoaa yrityksensä Psalmin sanoihin, joissa luvataan, että Jumala lähettää enkelit pelastamaan palvelijansa vaaratilanteesta. Tästä Jumalan sanan lupauksesta huolimatta Jeesus ei hyppää temppelinharjalta. Hän tuntee Saatana juonet ja ymmärtää, että näin tehdessään hän kiusaisi Jumalaa.
Tämän jälkeen Saatana käy suoraan hyökkäykseen ja paljastaa itsensä. Päivän evankeliumin rinnakkaiskohdassa Luukkaan evankeliumissa (Luuk. 4: 6) Saatana lupaa antaa Jeesukselle koko maailman ja sen loiston, jos Jeesus kumartaa häntä, koska kaikki se on annettu hänen haltuunsa, ja hän voi antaa sen kenelle tahtoo. Saatanalla onkin valta palkita palvelijoitaan, mutta silti kaikki on viime kädessä Jumalan kädessä ja palvelee hänen tarkoituksiaan. Jeesuskin meni Pyhän Hengen johdattamana erämaahan valmistumaan tehtäväänsä ja Saatanan kiusattavaksi. Loppujen lopuksi Saatana ei anna palvelijoilleen mitään vaan pitää kaiken itsellään. Hän haluaa nimenomaan sitä, että kaikki kumartavat häntä, ja pyrkii Jumalan asemaan.
Jeesusta ei paholaisen suora hyökkäys järkyttänyt. Jeesus ei himoinnut valtaa eikä tavoitellut ulkonaista loistoa. Hän ei tullut palveltavaksi vaan palvelemaan. Kolmas kiusaus olikin enää saatanan viimeinen epätoivoinen yritys.
Ratkaisevan taistelun paikka oli toinen kiusaus. Saatana ei kuitenkaan luovuttanut, vaikka jäi sillä kertaa tappiolle. Sama kiusaus toistui myöhemmin jatkuvasti. Jeesukselle esitettiin aina uudestaan vaatimus: Anna merkki taivaasta ja osoita kuka olet, jos kerran todella olet Jumalan Poika. Vaatijat yrittivät pakottaa Jeesuksen toimimaan haluamallaan tavalla. Kiusaus tähtäsi siihen, että Jeesus olisi alkanut epäillä asemaansa Jumalan Poikana ja suhtautunut Jumalaan samalla tavoin kuin hänen kiusaajansa suhtautuivat häneen. Tarkoitus siis oli, että Jeesus olisi kiusannut Taivaallista Isäänsä, laittanut hänet seinää vasten ja vaatinut häntä toimimaan.
Lopullinen taistelu käytiin ristillä. Kiusaus saavutti huippunsa, kun Jeesukselle sanottiin: “Pelasta nyt itsesi, jos kerran olet Jumalan Poika. Tule alas ristiltä.” (Mat. 27:40) Jeesus kulki kuitenkin ristin tien loppuun asti. Hän tyytyi Jumalan tahtoon, antoi Jumalan olla Jumala ja kuoli täydellisessä yhteydessä Taivaalliseen Isäänsä.
Evankeliumimme kaikissa kolmessa kiusauksessa on tietysti kysymys Jeesuksen suhteesta Isään, mutta erityisesti toinen kiusaus on luoteeltaan hengellinen ja keskittyy jumalasuhteeseen. Meitäkin saatana yllyttää kiusamaan Jumalaa ja pyrkii siihen, että yritämme oman uskomme voimalla pakottaa Jumalaa toimimaan. Tämä ei tietenkään onnistu, mutta niin vain Saatana saa meidät lankeamaan turhiin ja mielettömiin yritykseen.
Kerron pari äärimmäistä esimerkkiä Jumalan kiusaamisesta. Amerikassa on uskonlahko, jonka jäsenet osoittavat uskonsa nostelemalla paljain käsin myrkkykäärmeitä. Ajatuksena on, että käärmeenpurema ei vahingoita oikeita uskovaisia, koska Markuksen evankeliumissa luvataan, että Jeesuksen seuraajat tarttuvat käsin käärmeisiin ja juovat vahingoittumatta tappavaa myrkkyä. Jotkut ovat puolestaan kieltäytyneet ottamasta lääkkeitä sairauksiinsa tai eivät ole menneet leikkaukseen, koska ovat uskoneet, että Jumala parantaa heidät.
On helppo arvata, mitä tällaisesta käyttäytymisestä seuraa. Meillä ei kuitenkaan ole varaa asettaa itseämme mielestämme järjettömästi käyttäytyvien ihmisten yläpuolelle. Pikemminkin meidän tulisi kysellä, olemmeko me lukeneet niin kuin piru Raamattua ja alkaneet uskoa sellaista, mitä ei ole tarkoitettu uskottavaksi? Ylpeys – varsinkin hengellinen ylpeys – käy lankeemuksen edellä.
Me emme pysty taistelemaan omin neuvoin Saatanaa vastaa. Jos sitä yritämme, lankeamme – ja usein huomaamattamme – monenlaisiin synteihin. Voimme kuitenkin selviytyä voittajina kiusauksissa. Paavali kirjoittaa ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä: “Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusausten käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.” (1. Kor. 10:13) Jumala valmistaa meille pääsyn kiusauksista, kun turvaudumme Jeesukseen, rukoilemme hänen apuaan ja pyydämme häntä voittamaan meidänkin kiusauksemme.
Kaikesta huolimatta käy tuskallisen usein niin, että me Saatanan pettäminä ja oman syntisen luontomme vetäminä lankeamme emmekä kestä kiusausta. Joskus lankeamme huomaamattamme ja joskus teemme syntiä myös tahallamme ja tietoisesti. Mistä löytyy apu? Avun tuo päivän epistola. Itseäni on lohduttanut vanhan käännöksen sanamuoto: “Meillä ei ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sen tähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon avuksemme oikeaan aikaan.” (Hepr. 4: 15,16)
Jeesus on ollut kaikessa kiusattu kuten mekin – kuitenkin ilman syntiä. Kuitenkin ilman syntiä! Tämä on hyvin lohduttavaa. Meitä nöyryyttää ja ylpeyttämme loukkaa se, että me lankeamme, mutta joku toinen on ollut erilainen kuin me. Mutta eikö kuitenkin ole sanomattoman hyvä asia, että on ollut yksi, joka ei ole langennut, vaan on voittanut synnin ja kiusaajan – eikä vain omasta puolestaan vaan myös meidän puolestamme!
Johannes kirjoittaa ensimmäisessä kirjeessään: “Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus. Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman.” (1. Joh. 2: 1,2) Jeesus on vanhurskas eli sellainen, joka kelpaa Jumalalle, ja häneen turvautuessamme mekin olemme lankeemuksistamme ja syntisestä luonnostamme huolimatta vanhurskaita ja kelpaamme Jumalalle. Saatana voi kiusata meitä, mutta syyttää hän ei meitä voi, koska meillä on Puolustaja, joka on sovittanut syntimme.
Tunnustakaamme sen tähden syntimme ja käykäämme uskalluksella armon istuimen eteen. Siellä Jeesus jakaa meille aina armoaan ja laupeuttaan ja erityisesti silloin, kun olemme langenneet, ja Saatana ja omatuntomme syytävät meitä. Vain siellä, Jeesuksen jalkojen juuressa, meidät armahdetaan, ja vain siellä me saamme halun ja voimaa taistella syntiä vastaan.