1. paastonajan sunnuntai, Mt. 4: 1 – 11, Esko Väyrynen

Tämän ensimmäisen paastonajan sunnuntain aihe on: ”Jeesus kiusausten voittaja”. Hebrealaiskirjeessä sanotaan: ”Sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa”, 2:18.
Jeesus ei varmasti tarvinnut kiusauksia saadakseen selville, että hän kestää kiusaukset. Jumalan Poikana hän oli kiusattunakin, fyysisen kestokyvyn rajoille paastonneena, kiusaajaa väkevämpi. Mutta me monella tavoin kiusatut ja lankeevaiset ihmiset tarvitsemme sen todistuksen Jumalan rakkaudesta, että hän ei hylkää meitä, vaikka olemme kiusaajan edessä kumartaneet maahan saakka. Jumala armahtaa meitä Poikansa kuuliaisuuden tähden.
Jeesus opettaa meitä Herran rukouksen kuudennessa rukouksessa pyytämään taivaan Isän varjelusta kiusauksilta. Sielunvihollinen on ovela kiusauksiin langettaja. Se haluaa saada meidät osoittamaan uskon voimaa ja sitkeyttä. Synti näyttää uskon koettelemiselta. Lankeemusta seuraa epäusko ja epätoivo, niin että emme enää rohkenisi pyytää Jumalalta armahdusta. Mutta kun me nöyrrymme Herralta armoa anomaan, niin hän korottaa meidät osallisiksi iankaikkisesta elämästä.
Jos Jeesus olisi epäillyt, että hän todella on Jumalan Poika, hän olisi mennyt kiusaajan ansaan ja heittäytynyt alas temppelin harjalta. Kiusaaja esitti houkutuksen todella viekkaasti, kun vetosi Raamattuun sanomalla: kirjoitettu on. Jeesuksen epäusko olisi ollut halu näyttää uskoa, pätemisen tarvetta. Meidän pätemisen tarpeemme on usein halua olla oikeassa. Meillä on muistikuvia läheisen tai työkaverin virheistä tai laiminlyönneistä. Tuskin maltamme salata omaa etevämmyyttämme ja hillitä intoamme ojentaa erehtynyttä. Kiusaaja vetoaa meissä tähän: Jos kerran osaat, niin näytä. Sen jälkeen omien virheiden ja erehdysten myöntäminen on vaikeaa. Meidän on tuskallista myöntää: olen syyllinen, anna anteeksi.
Yksi aikamme kavalimmista kiusauksista on kulutushysteria. Ajallista hyvinvointia tavoitellessamme vajoamme suohon, jolle on monia ilmenemismuotoja. Kilpailun paine eli stressi kovettaa ihmissuhteet. Oman edun tavoittelu johtaa itsekkyyteen, jolle on tunnusomaista välinpitämättömyys kärsivästä ja apua tarvitsevasta lähimmäisestä.
Jos me huolehdimme ahneesti vain omasta hyvinvoinnista emmekä tee kärsivän lähimmäisen hyväksi muuta kuin rukoilemme hänen puolestaan, niin se on Lutherin mukaan Jumalan kiusaamista. Jeesus kutsuu Jumalan kiusaamiseksi Raamatun lupauksiin vedoten heittäytymistä alas temppelin harjalta. Meillä ei ole lupa omiin rukouksiimme vedoten jättää arkisia tehtäviämme tai yhteiskunnan meille uskomia velvollisuuksia hoitamatta. Velvollisuutemme kristittyinä on tehdä parhaamme sekä työelämässä että harrastus- ja vapaa-ajan toiminnassa. Laiminlyönti ja velttous on rakkaudettomuutta.
Rakkaudettomuuden ilmentymiä ovat väkivalta, raakuus ja kovuus. Niiden poistaminen vaatii työtä ja vaivannäköä. Siinä on vaarana leimautuminen. Maailman tarjoamat houkutukset ovat aina sellaisia, että niistä kieltäytyminen näyttää tilaisuuden menettämiseltä. Kärsivän lähimmäisen puolesta toimimisessa on vaarana epäonnistua, maine tahriintuu. Jeesusta syytettiin Jumalan pilkasta, koska hän seurusteli syntisten kanssa, Lk. 15:2.
Sivullisille haluamme näyttää itsestämme parhaan puolemme. Haluamme toisten näkevän meidät vain menestyvinä ja onnistuneina. Olemme tietoisesti kaksinaamaisia: julkisivu ja yksityisyys. Parhaita hetkiä tai saavutuksia kutsumme elämän huippuhetkiksi. Pettymyksiä tai vastoinkäymisiä kuvaamme elämän painanteiksi. Sivullisen toivoisimme huomaavan kiiltävässä ulkokuoressamme vain valoisat huiput, mutta ei lainkaan varjoisia painanteita.
Jeesuksen elämäntehtävä oli juuri tappion ja häpeän kokeminen, vaikka kiusaaja ei voittanutkaan häntä. Jeesus on uusi Aadam, joka tuli kukistamaan kiusaajan eli kuoleman, jonka ensimmäinen Aadam lankeemuksellaan ”ansaitsi”. Kuoleman kukistamiseksi Jeesus oli saanut Isältä Herran kärsivän palvelijan tehtävän kuolla viattomana häpeällisesti ristillä. Jeesus ei tullut maailmaan ihmisten ihasteltavaksi ja juhlittavaksi ylhäisenä ruhtinaana. Vielä ristillä Jeesusta kutsuttiin pilkaten Jumalan Pojaksi. Hallitusmiehet, sotilaat ja jopa toinen ristinryövärikin herjaten kehoittivat Jeesusta astumaan alas ristiltä, mikäli hän on Jumalan Poika. Alistuessaan ihmisten pilkattavaksi Jeesus ottaa meidän kiusaukset torjuttavikseen.
Me emme kestä Jumalan Pojan tavoin kiusaajan viettelyksiä. Kiusaaja ei suinkaan lähesty meitä peljättävänä sarvipäänä. Se asettaa temppelin harjalle jo Paratiisissa keksimällään ihmisen halulla olla ”niinkuin Jumala” eli pyrkimyksellä parempaan. Oopperassa ”Viimeiset kiusaukset” kuvataan ihmisen kiihkeää tarvetta löytää jotain ansiota Jumalalle esitettäväksi. Sekä häpeällisen epäuskon suossa että ylpeän omahyväisyyden viidakossa kuolevan ainoa toivo on Kristuksen lunastustyö. Ahdistusten ja epäuskon riepottelema saa sielunrauhan vedotessaan Jumalan armoon. Kristuksen seurakunta on vajavaisten ja Jumalan käskyt rikkoneiden yhteisö, jonka ”ansio” on puhdas ja tahraton Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin, Jh. 1:29.
Jeesus viittaa Jumalan ensimmäiseen käskyyn, kun hän torjuu kiusaajan houkutuksen kumartaa tätä. Luther selittää ensimmäistä käskyä Isossa Katekismuksessa: ”Jumala antaa, mitä me tarvitsemme ja auttaa kaikesta hädästä”. Jumalan kuninkuus ja valta ulottuu meidän kaikkiin elämäntilanteisiin, myös epäuskon ja epätoivon täyttämiin hetkiin. Kiusaaja kyllä houkuttelee meitä odottamaan yliluonnollisia tilanteita, joissa me olemme täynnä rohkeaa uskon varmuutta Jumalan varjeluksesta.
Lähihistoria osoittaa, miten Jumalan valta ulottuu epätoivonkin yli. Minulle oli tästä hätkähdyttävä ”oppitunti” näytelmä ”Tie talvisotaan”. Siinä selitetään ”talvisodean ihme” kansan päättäväisellä yksimielisyydellä ja puolustustahdolla, kun vihollinen uhkasi maan itsenäisyyttä. Näytelmää seuratessa minulla heräsi ajatus, että siinä esitetään toinenkin selitys ”talvisodan ihmeelle”. Tuon kammottavan ajan äidit ja isovanhemmat itkivät ja puhelivat ääneen: Herra armahda Suomen kansaa. Rintamalta hengissä selvinneet eivät häpeile tunnustaa, että he pelkäsivät ja rukoilivat. Kansan tuolloiset tuntemukset voidaan kiteyttää virren sanoihin: ”Jos veis he henkemme, osamme, onnemme, ne heidän olkohohon, vaan meidän iät on Jumalan valtakunta”, VK 170:4. Tuo asenne oli varmasti yksi voimanlähde suuria ponnistuksia vaatineessa jälleenrakennustyössä ja siirtolaisten asuttamisessa.
Hyvä sanankuulija! Meidän kiusauksemme ovat yksilöllisiä. Mutta ne ovat aina niin vaikeita, että me jäämme tappiolle, jos yritämme selviytyä niistä yksin. Jeesuskin joutui vaikeimman kamppailunsa keskellä pyytämään: ”Abba, Isä, kaikki on mahdollista sinulle, ota pois minulta tämä malja. Mutta ei, mitä minä tahdon, vaan mitä sinä” Mk. 14:36. Jeesus suostui Isän antamaan kärsimykseen meidän tähtemme. Jeesuksen kuuliaisuus Isän tahdolle on meidän, uskossa heikkojen ja kiusauksissa tappiolle jäävien turva ja pelastus. Meidän ei tarvitsekaan kamppailla kiusaustemme kanssa yksin, omassa varassa. Jeesus on voittanut kiusaukset meidän puolestamme.
Kuuliaisuus Isän tahdolle velvoitti Jeesuksen sovittamaan meidän syntimme viattomalla kärsimisellään ja kuolemallaan ristinpuulla. Kristuksen kuuliaisuuden ansiosta meillä on pääsy iankaikkiseen elämään, Rm. 5:19. Me kumarrumme Jumalan alttarin äärellä osoittamaan kunnioitusta ja halua totella Jumalaa. Kumartuneina Jumalan alttarin äärellä saamme synnit anteeksi Pyhässä Ehtoollisessa. Siinä Herra Jeesus leivässä ja viinisssä vakuuttaa meille, että kasteessa Jumalan lapseksi otetulta pestään synnit pois hänen kalliin verensä tähden.
Kiusausten ahjossa Jumala riisuu meidät omasta kunniasta. Jumalan pyhyyden edessä ansioksemme jää Kristuksen kunnia, joka paljastuu syntiselle Isän rakkaudeksi. Jumalan Isän rakkauden ja anteeksiannon kokeminen omakohtaiseksi synnyttää ilon ja kiitosmielen. Kiitos Herralle! Hän teki minun epäonnistuneesta ja mitättömästä elämästä ainoan Poikansa viattoman kärsimisen arvoisen. Hänen elämää antavan kuolemansa lunastamana saan olla hyvässä turvassa kaikissa elämäntilanteissa. ”Sillä elämä on minulle Kristus ja kuolema on voitto”, Fil. 1:21.