Profeettojen lupaukset ovat täyttyneet. Maailman Vapahtaja on syntynyt! Jouluilo tuikkii yhä silmissämme, lämmittää sydäntämme. On hyvä olla täällä kirkossa yhdessä iloitsemassa!
Kanssamme ovat myös Vanha Simeon ja Hanna, Maria, Joosef ja Jeesus-lapsi. Kerrataan aluksi, mitä tapahtui juuri ennen päivän evankeliumia:
“21 Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa. 22 Ja kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, 23 sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” 24 Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”. 25 Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. 26 Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. 27 Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, 28 hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
29 — Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa
lähteä,
niin kuin olet luvannut.
30 Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
31 jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
32 valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille (Lk. 2: 21-32)”
Vanha Simeon ja Hanna ovat käyneet temppelissä iät ja ajat. Simeon ja Hanna ovat hartaasti odottaneet Jumalan lupausten täyttymistä. Ehkä joukossamme on tänään muitakin, jotka ovat käyneet kirkossa vuosikymmenien ajan. Päivän evankeliumin valossa näin kannattaa tehdä. Näyttää siltä, että harjaantunut kirkossakävijä tunnistaa Jeesuksen muita herkemmin.
Joosef ja Maria tulevat temppeliin kahdesta syystä. On koittanut Marian puhdistautumisuhrin aika. Juutalaisen lain mukaan synnyttänyt nainen oli saastainen. Vasta kun oli kulunut 40 päivää synnytyksestä, nainen sai astua temppeliin puhdistautumisuhria varten. Lisäksi esikoinen oli lunastettava maksamalla hänestä viisi sekeliä, joka oli n. 10 päivän palkka. Köyhät armahdettiin, heiltä vaadittiin vain kyyhkysuhri eikä sitä varten tarvinnut tulla välttämättä Jerusalemiin saakka. Joosef ja Maria haluavat kuitenkin tulla Herran huoneeseen. Köyhinä he antavat siellä esikoisestaan kyyhkysuhrin.
Päivän evankeliumissa Jeesus on siis reilun kuukauden ikäinen. Kastevauvan kokoinen. Sellainen, jonka vanhus voi nostaa käsivarsilleen.
Kun Maria ja Joosef saapuvat vauvansa kanssa temppeliin, Simeon tulee heitä vastaan, nostaa Jeesuksen käsivarsilleen ja puhkeaa ylistämään Jumalaa.
Osaisimmepa mekin joskus tehdä niin. Kun joku tulee ensimmäistä kertaa kirkkoon, menisimme häntä vastaan, nostaisimme käsivarsillemme ja ylistäisimme Jumalaa.
Näin voisimme tehdä ainakin kaikille lapsille, mutta olisihan tämä tärkeä kokemus meistä jokaiselle. Nimittäin se jos mikä kuvaa paluutamme taivaan kotiin, joka on kuin suoraan Tuhlaajapojan evankeliumista. Kuten Vanha Simeon nostaa Jeesuksen käsivarsilleen, niin tulee Taivaan Isäkin meitä aikanaan vastaan ja nostaa meidät riemuiten käsivarsilleen.
Temppeliin tullessaan kokevatko Maria ja Joosef kotiinpaluun riemua? Ainakin Jeesus on temppelissä kuin kotonaan, kuten muistamme muistakin Raamatun kohdista.
Riemullisen vastaanoton keskellä Simeon kertoo myös edessäolevasta kärsimyksestä, ristintiestä. Luukas ei kerro, miten Maria ja Joosef tähän suhtautuvat. Ehkä se saa heidät sanattomiksi. Meidän vanhempien on vaikeaa hyväksyä lastemme kärsimystä. Jokainen lapsi myös monin tavoin koettelee vanhempiaan.
Jeesuskin koettelee, mutta aivan erityisellä tavalla. Jumalan Poika syntyy maailmaamme avuttomana lapsena ja kutsuu meitäkin seimen oljille. Jumalan valtakunta on lasten kaltaisten valtakunta. Pääsemme sinne vastasyntyneen lailla, lepäämällä Taivaan Isän sylissä. Onko niin, että juuri tällainen varaukseton luottaminen ja toisen varaan jääminen koettelee meitä? Kuka meistä rohkenee luottaa? Jos tullessamme kirkkoon, joku tulisi ja nostaisi meidät riemuiten käsivarsilleen, miten me kestäisimme sen riemun? Uskommeko me olevamme kaiken armon ja rakkauden arvoisia, Kristuksen pyhän perheen jäseniä?
Polvesta polveen Herran huoneeseen on tultu eri teitä, eri aikaan, eri syistä. Tämän sunnuntain evankeliumi nostaa helposti mieleemme myös omat perheemme, vaikkapa surumme siitä, että kaikki perheemme jäsenet eivät lähde yhdessä kirkkoon. Ehkä joudumme odottamaan heitä joukkoomme vuosikymmenten ajan. Emmehän silti luovu toivosta. Kun usko vahvistuu meissä, me jaksamme odottaa. Me myös näemme Kristuksen jokaisessa kirkkoon tulijassa ja otamme heidät riemuiten vastaan. Saattakoon Herran armo meitä palvelutehtäviimme!