Vahinko ei tule kello kaulassa. Elämä on yllätyksellinen emmekä osaa kaikkea ennakoida. Se on meille nykyajan ihmisille vaikeampi pala nieltäväksi kuin vaikkapa sata vuotta sitten eläneille. Mietitäänpä vain jälleen vuosipäivän merkeissä otsikoissa ollutta tsunamia ja sinänsä ymmärrettävää julkisuudessa paljon tilaa saanutta, hätääntynyttä yhteistä reaktiota, joka kuitenkin ainakin osaksi vaikutti siltä, että valtiovaltaa jopa syytettiin siitä, ettei se ollut kyennyt ehkäisemään katastrofia. Juuri loppiaisena Turun piispaksi vihitty Kari Mäkinen otti asiaan osuvasti kantaa äskeisessä lehtihaastattelussa. Hän totesi:
”Elämän vastaanottaminen kaikkinensa on meille vaikeampaa kuin aikaisemmille sukupolville. Valistuksen ja tieteellisteknisen maailman viesti on ollut elämän hallintaan saamisen viesti. Yhä enemmän joudumme kysymään, miten tulemme toimeen sen kanssa, ettei elämä olekaan hallittavissa? … Joissain keskeisissä elämään suhtautumisen asioissa … eivät vanhemmat ja isovanhemmat enää pystykään siirtämään perinnettä eteenpäin. …. Myönteistä on se, että lähes ylimielinen kuvitelma elämänhallinnasta tuntuu horjuvan. Se avaa portteja nöyryyden ja pyhyyden tajulle. Selitysmallien sijasta elämää käsitellään yhä enemmän tarinoiden kautta, ja kertomukset ovat myös uskon äidinkieltä. Hyvät kertomukset ovat enemmän totta kuin huonot.”
Johannes Kastaja oli julistuksessaan juuri aikojen välisen taitteen airut. Hän ravisteli ihmisiä havahtumaan siihen, etteivät vain kädet ja jalat tarvinneet rituaalista pesua vaan koko ihminen tarvitsi parannuksen tekoa, johon viime kädessä vain Jumala voi antaa voiman. Vesi kaiken elämän eliksiirinä oli vanhastaan kuulunut juutalaiseen kuvastoon puhdistavana, lian ja saastan tuhoavana mutta samalla uutta luovana elämän peruselementtinä. Nooan aikainen tulva ja pelastuminen arkissa sekä sateenaari ikuisen liiton merkkinä olivat kuin ennakkokuva pelastavasta ja puhdistavasta kasteen tulvasta, joka toisi uuden elämän koko ihmiskunnalle. Tulinen kaste vielä tehosti tätä kuvaa perinpohjaisen puhdistautumisen tarpeesta.
Johannes Kastaja nautti suurta arvonantoa. Hän julisti voimakkaasti ja oli riippumaton inhimillisistä auktoriteeteista. Hänen voimansa ei kuitenkaan piillyt itsekorotuksessa ja paremmin tietämisessä vaan pohjimmiltaan siinä, että hän oli uskollinen kutsumukselleen Jumalan sanansaattajana. Hän tiesi selvästi rajansa, koska hänestä ei ollut tullut julistaja omasta aloitteestaan vaan sisäisen pakon sanelemana. Messiaaksi arvuuteltu totesi selvin sanoin: ”… on tuleva minua väkevämpi”. Hän on se ”väkevä Jumala”, josta Jesaja välitti sanan: ”Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.” Ihmisten jalustalle nostama pyhä mies ja vaikuttaja ei korostanut itseään vaan lähettäjäänsä ja sitä, joka oli tuleva ja nyt oli tullut. Johannes tähdensi vastakohtaa sanomalla, ettei hän ollut kelvollinen tekemään tälle tulevalle edes vähäisimmän orjan palvelusta eli avaamaan hänen kenkiensä nauhoja.
Vastakohtaisuuksien kautta asia tulee selväksi: inhimillisen puheen ja ymmärryksen rajat joutuvat taipumaan, kun on kyseessä Jumalan ihme. Tämä jännite ihmisen ja Jumalan välillä tulee säilyä, jotta ihmisen puhe voisi olla Jumalan sanaa. Jos sitä ruvetaan laukaisemaan puoleen tai toiseen, ihminen puhuu omiaan ja toimii jonkun muun valtakunnan kuin Jumalan valtakunnan puolesta. Kaiken selittämiseen pyrkivä ihminen ei voi luonnostaan hyväksyä tätä kaksinaisuutta. Sitä ei voida tämän elämän aikana saattaa edes harmoniseen tasapainoon, niin kuin Kiinan konfutselaisuudessa on ajateltu, tästä elämän perusjännitteestä johtopäätöksiä tehden, kuvaamalla tasapainon toteutuvan jinin ja jangin sopuisana rinnakkaiselona ja pyrkimällä tarkkojen käyttäytymissääntöjen noudattamisella hyvyyden toteutumiseen. Todellisuus ei mahdu kaavoihin. Siksi pääsimme osalliseksi joulun ihmeestä, Jumalan syntymisestä ihmiseksi.
Miksi sitten Jeesuksen piti ottaa kaste Johannekselta, jos hän kerran oli se väkevämpi, joka oli tuleva? Tässä tulee näkyviin hänen samanaikainen täysi ihmisyytensä ja todellinen jumaluutensa. Hän ei pitänyt oikeudestaan kiinni olla ajan tuolla puolen iankaikkisessa kunniassa vaan alensi itsensä ja otti orjan muodon. Juuri Jeesuksen nöyrästi tultua ja otettua kaste Johannekselta kokonaisvaltaisen puhdistumisen ja parannuksenteon merkkinä ja rukoillessa tämän jälkeen Isää ”taivas aukeni hänen rukoillessaan ja Pyhä Henki laskeutui hänen ylleen näkyvässä muodossa, kyyhkysen kaltaisena”. Jeesus Nasaretilainen näytti mallia nöyrästä armon vastaanottamisesta, kuuliaisuudesta ihmisenä, vaikka ei Jumalan Poikana olisi parannuksen tarpeessa ollutkaan.
Jeesuksen kaste toimi esikuvana myös kristilliselle kasteen sakramentille. Herramme ottama kaste osoitti, että hänenkään asettamansa kaste ei kuvaa vain esimerkiksi hengellistä murrosta, joka seuraa tulisesta julistuksesta, vaan vesi ja Pyhän Hengen saaminen kuuluvat yhteen ja yhdistävänä tekijänä ihmiseksi tulleen Jumalan Sanan, Kristuksen läsnäolo. Ja hän lupasi olla paikalla kaikki päivät maailman loppuun asti, kun Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kastetaan ja opetetaan noudattamaan sitä, mitä Mestari meitä käski pitämään – ennen muuta rakastamaan toisiamme ja luottamaan hänen sekä lähettäjään, Isään, totuuden Hengen kirkastaessa olennaisinta.
Kristillisessä kasteessa on siinäkin kyse parannuksenteosta syntien anteeksiantamuksena. Kyse on kuitenkin enemmän kuin vain parannuksenteon ulkoisesta merkistä. Pyhä kaste on vaikuttava merkki, joka liittää meidät Herramme kuolemaan ja ylösnousemukseen eli tekee meistä uusia ihmisiä Kristuksessa. Johannes korostaa, että hänen kasteensa on vähemmän kuin Jeesuksen kaste. Se taas tahtoo sanoa, että Kristuksen kaste ei ole vain ihmisen vaan ennen muuta Jumalan teko Pyhässä Hengessä.
Elämän todellisuuden tuntuessa ahdistavalta ja varsinkin oman elämänvaelluksen painaessa tuntoa, pyhä kaste on juuri siitä syystä suuri lohdun aihe, että se on Jumalan teko. Se annetaan meille aivan ilman omia ansiota. Kaikki muu voidaan meiltä viedä, mutta Jumalan lupaukset pysyvät voimassa, hänen ikuinen liittonsa, vaikka pimeyden vallat meitä koettaisivat lannistaa ja pimittää toivon kaikki säteet. Elämää ei voida saada täysin ihmisen omaan hallintaan. Siitä huolimatta on mahdollista elää juuri sellaisena kuin on ja juuri siinä elämäntilanteessa hyvillä mielin.
Kerrotaan, että Martti Lutheriakin monenlaiset ahdistukset ja epävarmuus oman uskonpuhdistajan kutsumuksen oikeutuksesta vaivasivat nuorena, mutta hän oppi aikaa myöten jättämään elämän sujumisen suurempiin käsiin. Hän teki voitavansa ja jätti loput parempaan huomaan. Kaikki on lopulta Jumalan siunauksesta kiinni. Pyhässä kasteessa hän on elämäämme siunannut ja lupautunut pitämään osuutensa liitosta, vaikka me kompuroimmekin ja tarvitsemme joka päivä uudestaan kasteen armoa, joka on ainut mutta riittävä ja kerran lopullisen tehonsa osoittava vastalääke jokaiselle tosissaan synnin sairautta vastaan kamppailevalle ja oman kuormansa alle muuten uupuvalle elämän matkan kulkijalle.