Kukaan ei ole seppä syntyessään ja oppia on ikä kaikki. Myöskään uskonasioissa ei olla heti eikä oikeastaan koskaan kaiken osaavia. Tarkoitus ei ole myöskään se, että jäätäisiin lapsenkenkiin, vaikka toisaalta Jeesus asettaakin lapset uskon esikuviksi. Lapsenkaltaisuus tähdentää sitä, että perimmältään olemme aina armon varassa, mutta tarkoitus on myös elää kristittynä maailmassa eikä vain kehdossa. Tämän pyhän latinankielinen nimi on Quasimodogeniti eli suomeksi ”kuin vastasyntyneet”. Nimitys viittaa siihen, että vanhassa kirkossa pääsiäisenä kastetut kantoivat valkoista kastepukua koko seuraavan viikon ja riisuivat sen sitten 1. sunnuntaina pääsiäisestä. Nämä kristityt olivat ikään kuin vastakuoriutuneita äitikirkon ja taivaan Isän lapsia. Heidän taipaleensa oli alussa, mutta silti he olivat täysivaltaisia kristittyjä, armon lapsia.
Inhimillisen heikkouden puoli kuuluu uskoon yhtä lailla kuin Jeesuksen Kristuksen jumaluus ja ihmisyys kuuluvat yhteen. Tästä on osoituksena se, että Ylösnousemukseen uskominen, saati sen ymmärtäminen, ei ollut itsestään selvää ensimmäisille opetuslapsillekaan. Kaikkien uskossaan epävarmojen tunnukseksi kohotettu apostoli Tuomas epäili Jeesuksen voittoa kuolemasta ennen kuin sai itse nähdä Ylösnousseen ja tuntea naulanjäljet hänen käsissään. Näiden todisteiden myötä hän tunnustautui Kristuksen omaksi sanoin: ”Minun Herrani ja Vapahtajani!”.
Jeesus ei tätä epäilijää varsinaisesti nuhtele. Antoihan hän Pietarillekin anteeksi, vaikka tämä hänet kolmesti kielsi. Tuomas ei itse asiassa ole mikään erikoistapaus, vaan hän edustaa opetuslapsia yleisellä tasolla. Osoituksena Tuomaan tunnustuksen vilpittömyydestä ja häntä kohtaan tunnetusta luottamuksesta on, että hän perimätiedon mukaan saarnasi evankeliumia Etiopiassa ja Intiassa. Kerrotaan myös, että hän ei ollut suuri puhuja ja teologi, mutta että hänen hyväsydämisyytensä ja yksinkertainen kuuliaisuutensa korvasivat tämän puutteen. Tuomaan surmasi lopulta hindulainen bramiini miekalla kesken messun.
Epäilevä Tuomas on esimerkki ”en usko ennen kuin näen” -asenteesta. Hän ei ole pahantahtoinen pilkkaaja eikä sitoutumisessaan leväperäinen. Muutkin opetuslapset olisivat hyvinkin saattaneet jakaa Tuomaan ennakkoluulot, jos eivät hänen tapaansa olisi olleet paikalla Ylösnousseen ilmestyessä ensi kertaa. Kertomuksen tarkoitus on osoittaa, että vaikka kristinusko on syvästi historiallista, sen perusta ei lepää viime kädessä rationaalisen ja kokemusperäisen todistelun varassa. Se on Jumalan lahja ja teko meissä.
Usko on lahja, mutta se ei ole jotakin näkyvälle todellisuudelle vierasta ylihengellisyyttä, joka sivuuttaisi materiaalisen todellisuuden arvon. Niinpä ylösnousemuskertomuksissa korostetaan Jeesuksen ylösnousemuksen ruumiillisuutta. Hän ei ole mikään kuvajainen ja näennäinen ihminen, vaan naulanjäljet ovat tallella. Ylösnoussut jopa aterioi oppilaidensa kanssa. Toisaalta hän kuitenkin on jollain tapaa muuttunut. Jeesusta ei tunnisteta ennen kuin hän ilmaisee itsensä.
Aineellisen todellisuuden vakavasti ottaminen merkitsee sen tähdentämistä, että Jumala on hyvyydessään luonut tämän maailman eikä hänen luomistekonsa hyvä ydin ole kadonnut, vaikka syntiinlankeemus tämän maailman turmeli. Vanhatestamentillinen ajattelu onkin varsin kokonaisvaltaista erotuksena kreikkalaisesta idealismista, jossa maailma nähdään vain syvimmän todellisuuden varjona. Me tämän ajan ihmiset olemme pitkään olleet sen uuden ajan alussa syntyneen kaksijakoisen ajattelun vallassa, jossa on korostettu hengen valtaa yli materiaalisen todellisuuden. Toisaalta materialismi on ollut pitkään voimissaan. Kyse on saman asian kahdesta eri puolesta. Kun näet henkisyyttä ylikorostetaan, on helppo osoittaa ajattelumallin heikkoudet ja sitten etsitään uutta henkisyyttä materialismista, kunnes materialismikin näyttää onttouttensa.
Tasapainoinen ajattelu yhdistää molemmat puolet – raamatullisesti. Maan tomusta ihminen on Pyhän kirjan mukaan luotu. Luoja on meihin puhaltanut elämän hengen. Meissä on henki, mutta emme voi paeta ruumiillisuuttamme. Se on tarkoitettu tätä elämää ja tulevaakin varten – tosin kirkastetussa muodossa. Ruumis on Pyhän Hengen temppeli. Henkisyyden tai älyllisyyden ylikorostaminen on johtanut menneinä vuosisatoina vaikkapa siihen, että eläimiä ja muutakin luontoa on pidetty kuin mekaanisena koneena. Onpa tältä pohjalta sitten ihmistäkin tulkittu, mistä yksi osoitus on kaikkien sairauksien näkeminen jonakin pelkin kemiallisin tropein, lääkkein korjattavana koneistona. Kuitenkin ihminen on fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja hengellinen kokonaisuus. Ruumis on temppeli, mutta ei toisaalta myöskään kehokultin pyhättö vaan Pyhän Hengen temppeli.
Uskontunnustuksessa korostetaan ylösnousemuksen ruumiillisuutta. Tällä halutaan torjua sellaiset jo alkukirkossa vaikuttaneet ajattelumallit, jotka asettivat henkisyyden ja ruumiillisuuden epäraamatullisesti kilpailusuhteeseen toisiinsa. Lihallisuus ei merkitse ruumiillisuuden torjumista vaan yleensä ihmisen syntisyyttä, sydämen luopumista Jumalasta. Ruumiin ylösnousemus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kiellettäisiin ne biokemialliset prosessit, joiden myötä ihminen tulee maaksi jälleen. Runollisestihan tämä ilmaistaan myös hautaan siunaamisen yhteydessä käytetyissä sanoissa: ”Maasta sinä olet tullut, maaksi sinun pitää jälleen tuleman”. Ruumis kuolee, mutta ihmisen minä, sielu jää odottamaan kaiken uudeksi luomisen päivää. Ylösnousemuksessa persoonamme pysyy ihmisjärjelle salatulla tavalla sinä samana, joka se on ollut täällä maan päälläkin. Taivaassa kuitenkin heikkoudet ja pahuus on ihmisestä puhdistettu. Joka tapauksessa olemme tunnistettavissa omaksi itseksemme, kuten Raamatun tarjoama aineisto meille kertoo.
Ylösnousseen kohtaamme tänään sanassa ja sakramenteissa. Niiden kautta hän lahjoittaa meille uskon ja pelastuksen, ottaa kantaakseen syntiemme taakan. Hän sanoo meille tässä ja nyt: ”Rauha teille!”. ”Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut.” Kaikki aito katumus ja hätä on oikeaa ja Herran mielen mukaista. Anteeksianto kuuluu ennen muuta hätääntyneelle sielulle. Oppi armosta tuleekin ymmärrettäväksi juuri ahdistetun omantunnon taustaa vasten. Kaikille, jotka janoavat puhtautta ja anteeksiantoa, ovat mitä tervetulleimpia suuren Armahtajan luo. Hän ei murtunutta ruokoa muserra. Saa toki tulla, vaikka ei mitään erityistä tunnekaan. Kevennetty tunto antaa toivon näköalan elämään ja avaa silmät myös toisen hädälle. Kiusaukset ja rajallisuus ovat kuitenkin osa tätä elämää. Siksi inhimillinen epäily on uskon seuralainen. Siksi tarvitsemme Kristusta läpi elämämme, armoa armon lisäksi.