Hei Jeesus, päätin kirjoittaa sinulle kirjeen näin uudenvuodenaattona. Huomenna alkaa uusi aika, puhdas sivu ja tyhjä kalenteri. On ajatus siitä, että huomenna voisin olla parempi ihminen. Että aloittaisin uuden vuoden elämällä oikein ja rakastamalla lähimmäistäni. Silti aina joudun toteamaan, etten pysty siihen yksin. Tarvitsen sinua. Tarvitsen armoa joka aamu, joka päivä ja joka ilta.
Huomenna alkaa monella ihmisellä myös toisella tavoin uusi aika ja kamppailu. Joulun herkut on syöty, nyt ne pitäisi karistaa pois. Voi, kunpa oppisimme tuntemaan enemmän syyllisyyttä sinun kuin vaakamme edessä. Ruumis on Pyhän Hengen temppeli, ja toki sitä pitää kohdella hyvin, mutta maailmassa on muutakin tärkeää kuin kilo tai vaikka kymmenenkin sinne tai tänne. Kyllä sinä tiedät. Voi, kunpa minäkin tietäisin ja muistaisin.
Sinä olit itse sellainen uusi aika, viaton ja puhdas. Samalla olit jotain sellaista, jota oli odotettu, eikä silti oikein kukaan ollut varma, mitä ja millaista oli odotettu. Onneksi Isäsi järjesti tiellesi sellaisia ihmisiä, jotka ymmärsivät, että sinä olit nyt se juttu – se odotuksen täyttymys. Mietin kyllä, että siellä temppelissä Hanna oli erityisen rohkea puhuessaan kaikille ihmisille sinusta. Iäkäs, ehkä jo vähän höppänäkin nainen. Onko meidän aikanamme tilaa hänenkaltaisilleen? Kuunteleeko tässä ajassa kukaan vanhaa viisautta? Ja ylipäätään se, että Hanna oli nainen. Joskus tuntuu, että vaikka kuinka Suomi on tasa-arvon maa ja meillä on ollut nainen presidenttinä ja piispanakin, niin silti täytyy raivata tietään kaikin voimin. Onneksi sinun edessäsi ei tarvitse olla eikä todistella mitään.
Mitähän äitisi mahtoi miettiä sinua hoivatessaan? Monenlaisia merkillisiä sanoja tuli vastaan. Ensin se enkelin ilmoitus. Jotenkin nolo tilanne: olla raskaana ja selittää kaikille, että Jumalan lapsihan tämä on. Niinpä niin. Ja sitten ne paimenet. Heillekin oli enkeli ilmestynyt. Tietäjät itäiseltä maalta tulivat käymään. Heilläkin oli oma tarinansa kerrottavana. Ja nyt tämä temppelijuttu. Hanna ja Simeon. Miekka sydämen läpi. Mahtoiko Mariaa pelottaa? Kertoiko hän sinulle peloistaan myöhemmin? Vai oliko hän koko ajan varma siitä, että kaikki menee hyvin – ja menee siten kuin on tarkoitettu?
Haluan käydä alkavaan vuoteen sinun kanssasi. On hyvä aloittaa uusi aika täällä, kirkossa ja messussa. Seurakunta on vähän kuin perhe. Erilaisia jäseniä, joilla jokaisella on omat tapansa ja lahjansa. Silti kaikkia yhdistää se, että olemme sinun perhettäsi. Millainen oli sinun lapsuutesi? Olitko erityisasemassa vanhempiesi silmissä? Aiheuttiko se kateutta toisissa? Te olitte pyhä perhe ja silti aivan tavallinen perhe. Pyhä ei tarkoita täydellistä tai moitteetonta, vaan Jumalalle kuuluvaa. Ovatko tämän päivän perheet pyhiä? Osataanko ja muistetaanko kodeissa vielä olla sinun varassasi? Osaako vanhempi sukupolvi välittää uskoaan eteenpäin?
Paljon olisi sinulle kysymyksiä. Mutta tuskin tulisin niistä paljonkaan viisaammaksi. Ehkä tämän kirjeen ajatus oli kertoa, että uskon ja luotan sinuun ja haluan oppia tuntemaan sinut paremmin. Ehkä halusin jotenkin jäsentää sitä, mitä tuo raamatunkohta minulle kertoi. Ja toivon, että siunaat tämän kirjeen niin, että tämä olisi rakennukseksi myös heille kaikille, jotka tänään täällä kirkossa ovat. Ps. Ehtoollispöydässä tavataan!
Uskontunnustus