Johannes Kastaja oli väkevä parannuksen saarnaaja, joka kehotti kuulijoitaan luopumaan synneistään ja kääntymään Jumalan puoleen. Hänen saarnansa kuului: “Tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy! Älkää luulko, että voitte ajatella: ’Olemmehan me Aabrahamin lapsia’. Minä sanon teille: Jumala pystyy herättämään Abrahamille lapsia vaikka näistä kivistä. Kirves on jo pantu puun juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.” (Matt. 3: 8-9)
Näin Johannes saarnaa tänään meillekin ja kehottaa meitä kääntymään Jumalan puoleen. Olemme myös saaneet erityisen kutsun parannukseen. Vanhassa katekismuksessa sanottiin hieman mukailtuna tähän tapaan: “Pyhä Henki herättää ihmistä kansojen vaiheilla, elämänkohtaloilla, kärsimyksillä ja toisten esimerkillä.” Kärsimyksessä, niin omassa kärsimyksessämme kuin lähimmäistemme kärsimyksessä, on paljon sellaista, mitä me emme ensinkään ymmärrä, mutta kaikkeen kärsimykseen liittyy aina Jumalan kutsu. Se, mitä tapahtui Kaakkois-Aasiassa tapaninpäivänä, kutsuu meitä ja jokaista ihmistä, koko ihmiskuntaa, kääntymään Jumalan puoleen: rukoukseen kärsivien puolesta ja parannukseen omassa elämässä.
Johannes Kastajan toiminta sijoittui ikään kuin vanhan ja uuden liiton väliin. Häntä voidaan pitää viimeisenä Vanhan testamentin ajan profeettana. Johanneksen osa parannuksen saarnaajana oli raskas ja hänen kohtalonsa tyypillinen profeetan kohtalo, kun hänen elämänsä päättyi väkivaltaisesti.
Johannes katsoi kuitenkin kohti uutta liittoa. Eräänä päivänä hän sai saarnata täysin toisenlaisen saarnan: “Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” Nämä muutamat sanat olivat Johanneksen mieluisin ja ylivoimaisesti tärkein saarna.
Johannes kehotti kuulijoitaan ja kehottaa tänään meitä katsomaan Jeesukseen. Me olemme tulleet tähän jumalanpalvelukseen juuri siksi, että voisimme nähdä ja kohdata hänet, Jumalan Karitsan, joka on ottanut pois kaikkien ihmisten kaikki synnit, myös meidän syntimme.
Meidän kristillisessä uskossamme kaikki keskittyy Jeesukseen. Kristinusko ei ole uskonto vaan uskoa Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme. Uskonnossa on kysymys siitä, että ihminen harjoittaa sitä – esimerkiksi rukoilemalla, mietiskelemällä tai tekemällä hyviä töitä –, jotta kelpaisi Jumalalle ja pääsisi taivaaseen. Uskontoa harjoittivat myös ne Johannes Kastajan kuulijat, jotka vetosivat siihen, että he olivat Aabrahamin lapsia ja kuuluivat oikeaan uskonnolliseen yhteisöön. Usko Jeesukseen on jotain muuta: se merkitsee luottamista ja turvautumista siihen, että hän on rakkaudessaan tehnyt kaiken meidän puolestamme.
Jeesuksen keskittyy myös kristillinen kaste, joka on tämän sunnuntain aiheena. Se lahja, joka meille kasteessa annetaan, on yksinkertaisesti Jeesus itse. Hän antaa meille kasteessa itsensä, kutsuu meidät nimeltä omikseen ja lahjoittaa meille henkilökohtaisesti kaiken sen, mitä hän on kerran tehnyt kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan koko ihmiskunnan, jokaisen ihmisen, hyväksi.
Johanneksen kaste, josta päivän evankeliumissa puhutaan, ei ole sama asia kuin kristillinen kaste. Johannes sanoi itse, että hänet oli lähetetty kastamaan vain vedellä. Sen sijaan hän, jonka päälle Johannes näki Hengen laskeutuvan ja jäävän, tulisi kastamaan Pyhällä Hengellä.
Hengen laskeutuminen Jeesuksen päälle ikään kuin kyyhkysen tavoin tapahtui sen jälkeen, kun Johannes oli kastanut hänet. Samalla taivaasta kuului ääni: “Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.” Äänen kulumista ei mainita Johanneksen evankeliumissa, mutta se on tallennettu muihin evankeliumeihin. Muut evankelistat kertovat myös siitä, että Johannes ei olisi halunnut kastaa Jeesusta vaan esteli ja sanoi, että pikemminkin hänen tulisi saada Jeesukselta kaste. Johanneksen estely oli ymmärrettävää, koska Johanneksen kaste oli parannuksen kaste: ne, jotka ottivat kasteen, sitoutuivat tekemään parannuksen ja luopumaan synneistään. Jeesus, joka oli ainoa pyhä ja synnitön, ei tällaista kastetta tietenkään tarvinnut.
Miksi Jeesus sitten antoi Johanneksen kastaa itsensä? Ottamalla Johannekselta kasteen Jeesus samaistui meihin, syntisiin. Johannes kastoi Jeesuksen siihen tehtävään, jota varten hän oli syntynyt. Kasteesta näet alkoi Jeesuksen julkinen toiminta, joka päättyi ristinkuolemaan. Meidän osaamme asettuminen maksoi Jeesukselle niin paljon, että hän joutui meidän tähtemme ja meidän sijastamme Isänsä hylkäämäksi.
Jos Jeesus ei olisi samaistanut täydellisesti meihin, hän ei olisi voinut olla Jumalan Karitsa, joka otti pois maailman synnin. Eikä hän myöskään voisi kastaa ylösnousemuksensa jälkeen Pyhällä Hengellä ja lahjoittaa meille kasteessa itseään. Kun pappi kastaa lapsen – tai aikuisen -, hän kastaa vain vedellä ja hoitaa hänelle uskottua tehtävää. Varsinainen kastaja on Jeesus itse. Hän on lupauksensa mukaan salatusti ja selittämättömällä tavalla mutta todellisesti läsnä kasteen vedessä, kasteen näkyvässä merkissä.
Kasteemme on käsittämättömän suuri asia, jota meidän on syytä joka päivä mietiskellä. Hyvä ystävä, Jeesus on kuollut puolestasi, ja tämä on kasteessa luettu hyväksesi. Siksi myös sinun kasteesi jälkeen Kaikkivaltias Jumala sanoi aivan kuten Jeesuksen kasteen jälkeen: “Tämä on minun rakas poikani – tai rakas tyttäreni –, johon minä olen mieltynyt.”
Emme voi kuulla näitä sanoja luonnollisilla korvillamme. Olemme itsessämme hengellisesti kuolleita ja kuuroja. Kasteessa saamme kuitenkin lahjaksi ikään kuin “uskon korvat”, jotka kuulevat Jumalan sanan. Uskokin on siis Jumalan lahja, jonka hän antaa meille kasteessa, ja yksinomaan hänen tekonsa, jonka hän tekee meissä ja ilman meitä.
Kaste on Jumalan teko, joka pysyy aina voimassa. Me emme voi mitätöidä kastettamme, vaikka niin haluaisimme, eivätkä mitkään syntimmekään – olivatpa ne sitten kuinka suuria tahansa – voi mitätöidä kastettamme.
Uskon me sen sijaan voimme kadottaa. Epäuskokaan ei mitätöi kastettamme mutta tekee sen sillä tavoin turhaksi, että se ei hyödytä meitä. Siksi meitä kutsutaan tänään palaamaan takaisin kasteen armoon. Meidän ei tarvitse tulla uudelleen kastetuiksi, mutta uudelleen uskomista me sen sijaan tarvitsemme.
Mutta miten me voimme palata kasteen armoon ja omistaa uskossa kaikki se, mitä meille on kasteessa annettu? Kaste on Jumalan lahja, mutta täytyykö meidän kasteen jälkeen yrittää itse uskoa ja voimmeko itse jollain tavoin omilla teoillamme, yrityksillämme tai päätöksillämme saada uskoa aikaan?
Emme varmasti. Uskominen edellyttää kahta asiaa. Ensinnäkin meidän täytyy tarvita Jeesusta. Jokainen ihminen tarvitsee häntä, mutta kuvittelemme luonnostamme, että tulemme omillamme toimeen. Siksi on välttämätöntä, että Pyhä Henki ohjaa meitä Jumalan luo. Hän ei jätä ketään lapsena kastettua – eikä tietenkään aikuisenakaan kastettua – rauhaan. Hän ei pakota eikä painosta, mutta herättelee meitä eri tavoin, ei vain vaikeiden asioiden vaan myös kaiken sen hyvän välityksellä, mitä me elämässämme kohtaamme. Raamatussa sanotaan, että Jumalan hyvyys vetää meitä parannukseen.
Erityisesti Jumalan Henki puhuu meille Jumalan sanan välityksellä, joka nuhtelee meitä ja paljastaa syntimme, eikä vain syntejämme vaan myös syntisyytemme. Johanneksen parannussaarna ei tähdännyt pelkästään siihen, että ihmiset luopuisivat syntisestä elämästään. Sen varsinainen tarkoitus oli paljastaa se, että Johanneksen kuulijat olivat pohjimmiltaan syntisiä ja pahoja eivätkä voineet tulla yhtään paremmiksi, vaikka kuinka olisivat yrittäneet. Johanneksen kutsumus oli toimia ikään kuin maton vetäjänä: hän veti maton kuulijoidensa jalkojen alta osoittamalla, että he eivät olleet sellaisia kuin kuvittelivat olevansa. Kun Jumalan sana meidän kohdallamme vetää ikään kuin maton jalkojemme alta, ymmärrämme, että emme voi itsessämme kelvata Jumalalle, vaan tarvitsemme Vapahtajaa.
Toinen uskomisen edellytys on, että näemme Jeesuksen. Ja juuri siksi me olemme siis tulleet yhteen, että saisimme nähdä hänet, syntisten ystävän. Voimme nähdä hänet vain uskon silmin, jotka Jumalan sana, evankeliumin sana eli Jeesus itse meille antaa. Uskon silmät tarkoittavat tietysti pohjimmiltaan samaa kuin uskon korvat, joista edellä puhuttiin. Kun kuulemme evankeliumia, hyvää sanaa Jeesuksesta, näemme hänet sellaisena kuin hän on: meitä käsittämättömän paljon rakastavana Vapahtajana. Ja silloin me rohkaistumme uskomaan.
Jos olemme tulleet armoa tarvitseviksi syntisiksi ja näemme Jeesuksen, emme voi olla uskomatta. Suurin näky maailmassa on nähdä armo ja pelastus hänessä. Tätä ei voi kukaan nähdä näkemättä samalla, että armo ja pelastus kuuluvat hänelle. Jeesuksen näkeminen antaa uskon, aiheuttaa uskomisen ja omistamisen.
Jos koemme, että emme pysty itse uskomaan, se ei ole suinkaan huono asia. Jeesuksen tehtävä, hänen virkansa on antaa meille usko ja saada meidät luottamaan häneen. Sen hän varmasti tekee, kun hän tulee meidän syntisten luo. Hän tuli luoksemme syntymällä ihmiseksi ja kasteessa hän tuli meidän jokaisen luo henkilökohtaisesti. Tänään hän tulee luoksemme ehtoollispöydässä ja evankeliumin sanassa.
Johannes Kastaja saarnaa tänään meillekin suurimman saarnansa. Kun hän sanoo: “Katso, Jumala Karitsa!”, kysymys ei ole vaatimuksesta vaan hyvästä sanasta, joka avaa silmämme. Johannes osoittaa kohti Jeesusta ja sanoo sinulle: “Katso häntä! Etkö jo näe ja ymmärrä, että hän on sinun Jumalasi ja Vapahtajasi, joka on sovittanut syntisi ja ottanut ne pois! Katso, kuinka paljon hän on sinua rakastanut! Katso, kuinka hän säälii sinua, armahtaa sinua ja haluaa sulkea sinut syliinsä!”