Joulun aikana olemme palauttaneet mieleemme evankeliumikertomukset Jeesuksen syntymästä lapsuudesta. Niiden jälkeen evankeliumit kertovat Jeesuksen astumisesta julkisuuteen noin kolmekymmenvuotiaana. Se tapahtui hänen tullessaan Jordanille Johanneksen kastettavaksi.
Tämän päivän tekstit viittaavat pikemmin Jeesuksen kuolemaan kuin hänen syntymäänsä. Uuden Testamentin lukukappale kertoi ensimmäisestä Raamatun mainitsemasta afrikkalaisesta kristitystä, etiopialaisesta. Etiopian kuningattaren palvelija ei ehkä ollut syntyperäinen juutalainen. Pikemmin hän näyttää olleen juutalaisten pyhästä kaupungista, temppelistä ja pyhistä kirjoituksista kiinnostunut etsijä. Ehkäpä Jerusalemin temppelissä vieraillessaan hän oli hankkinut Jesajan kirjakäärön Nyt hän oli matkalukemisinaan aloittanut sen tutkimisen. Silloin Jumala lähetti paikalle Filippoksen, kreikantaitoisen opetuslapsen, sanan selittäjäksi ja hengelliseksi oppaaksi.
Hoviherraa kiinnosti erityisesti Jesajan kirjan kohta, jonka me tunnemme pitkäperjantain Vanhan Testamentin profetiana. Siinä Jesaja puhuu kärsivästä Herran palvelijasta. ”Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet. Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme.” Ja edelleen: ”Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään,niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut.”
Tämän tekstin pohjalta Filippoksen oli hyvä kertoa ristiinnaulitusta Vapahtajastaan ja ylösnousseesta Herrastaan. Tästä ehkä pitkästäkin keskustelusta Luukas kertoo vain, että Filippos julisti hyvää sanomaa Jeesuksesta. Ehkä siinä oli keskusteltu siitäkin, miten syntinen ihminen pääsee osalliseksi syntien sovittamisesta Golgatan ristillä. Ehkä oli keskusteltu siitä, että Jeesus itse oli ylösnousemuksensa jälkeen antanut seuraajilleen tehtävän kastaa kaikkiin kansoihin kuuluvia ihmisiä hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa osallisuuteen.
Näin voimme olettaa, koska hoviherra huomasi tilaisuutensa koittaneen. Kun tie kulki läheltä vesipuroa, hän kysyi Filippokselta: ”Mikä estää sinua kastamasta minua? Hoviherra tunnusti uskonsa sanoilla, joissa on lausutti kristillisen uskon ydin »Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika.» Ja Filippus kastoi hänet.
Evankeliumimme on suoraa jatkoa sille Johanneksen kertomukselle, jossa tämä kertoo Jeesuksen kasteesta. Huomaatteko, kuinka Johannes Kastaja seuraavana päivänä kasteesta Jeesuksen nähdessään viittaa samaan Vanhan Testamentin tekstiin, jota etiopialainen hoviherra myöhemmin tutkii Gazaan menevällä tiellä: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!”
Jesajan kuvaus kärsivästä Herran palvelijasta on profetia, jonka voittoisaa Messiasta odottaneet juutalaiset, jopa Jeesuksen omat opetuslapset, olivat jättäneet huomiotta. Mutta Johannes Kastajan oli annettu nähdä, mihin hän sukulaismiehensä ja ikätoverinsa kastoi. Hän kastoi hänet siihen tehtävään, jota varten Jumala oli syntynyt ihmiseksi. Hän kastoi Jeesuksen häntä odottavaan kuolemaan. Tämä Jeesuksella itsellään oli koko ajan mielessään, sitä voimakkaammin, mitä lähemmäs tuo hetki tuli.
Johanneksen kaste ja Jeesuksen asettama kaste ovat kaksi eri asiaa. Sen Johanneskin tiesi. Johanneksen kaste oli parannuksen kaste. Vedellä kastaminen tuki ihmisen omaa tahtoa ja päätöstä muuttaa elämänsä suuntaa. Jeesuksen kasteessa on kysymys Pyhän Hengen työstä. Siinä Jumala itse toimii sanansa kautta. Hän liittää kastettavan Jeesuksen omien joukkoon ja aloittaa hänessä uutta luovan työnsä.
Jeesuksen saamassa kasteessa ja hänen nimeensä kastamisessa on silti myös paljon yhteistä. Jeesuksen kasteen hetkellä Pyhä Henki laskeutui alas ja taivaasta kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani. Kuulkaa häntä.” Tästä Johannes vakuuttui ja siitä hän tahtoi todistaa. Jumalan sana vakuuttaa meille hänen nimeensä kastetuille, että olemme Jumalan lapsia, Kristuksen sovitustyön perillisiä. Pyhä Henki vakuuttaa sen meille yhä uudestaan. Tämän uskon varassa saamme elää ja kerran kuolla.
Johannes kastoi Jeesuksen kärsivän Herran palvelijan tehtävään. Hänet kastettiin ristinkuolemaan. Meidät kaste on liittänyt juuri tuon tehtävän, Vapahtajamme ristinkuoleman, mutta myös hänen ylösnousemuksensa osallisuuteen. Meille kaste on syntiin tuomitun ihmisen hauta ja samalla lähde, josta armahdetun ihmisen uusi elämä saa alkunsa.
Kaste ja risti liittyvät yhteen. Sen etiopialainen hoviherrakin hyvin ymmärsi. Kasteen ja ristin yhteydestä muistutetaan aina kasteen yhteydessä. Se tehdään paitsi Jumalan sanalla myös piirtämällä konkreettisesti ristinmerkki kastettavan kasvoihin ja rintaan. Aina kun teemme sormillamme ristinmerkin tai kannamme ristiä kaulassamme, me muistutamme itseämme: Meidät on kastettu ristiinnaulitun ja ylösnousseen Kristuksen omiksi. Ristiin liittyy aina Johannes Kastajan kehotus: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!”
On tärkeää, että saamme kastettuina, lapsina tai aikuisina, kasvaa uskossamme ja Jumalan armon tuntemisessa. Siksi Jeesuksen kastekäskyyn sisältyy opetustehtävä. Joskus kasteen lahja joutuu meiltä hukkaan, se jää sivuun, käyttämättömäksi, ehkä pitkäksikin aikaa. Jumala on kuitenkin liitossaan uskollinen. Hänen solmimaansa liittoa ei tarvitse uusia. Saamme palata kasteeseen kuin hukkaan joutuneelle, lehtien ja kasvuston peittämälle lähteelle.
Pyhä ehtoollinen on toinen näkyvä sana, sakramentti, jossa Kristus antaa meille lupauksensa mukaan itsensä. Sen Jeesus on asettanut matkamiehen evääksi, jota hän tietää meidän tarvitsevan usein. Pyhällä ehtoollisella palaamme kasteen lahjan ääreen yhä uudelleen. Siksi me ennen ehtoollista aina yhdessä laulamme Jesajaa, Johannes Kastajaa, ja vaikkapa etiopialaista hoviherraa ja Filippusta muistellen, mutta ennen muuta ristiinnaulittua Vapahtajaamme katsellen: ”Oi Jumalan Karitsa, joka pois otat maailman synnin, anna meille rauhasi ja siunauksesi.”