Rakkaat kristityt!
Saitko jouluna joulukortteja henkilöiltä, joille et itse lähettänyt korttia – tai saitko peräti lahjan henkilöltä, jolle et itse antanut lahjaa. Minulle käy joka joulu niin. Olen aika huono noissa lahjajutuissa. Kun saa – ilman, että itse antaa – siinä on jotain vaikeaa. Tuntee itsensä – ainakin hetken aikaa – hieman noloksi. Olisi pitänyt muistaa, olisi pitänyt huomata, olisi pitänyt… lahja on vaikea juttu, saajalle.
Lahjan luonteeseen kuuluu se, ettei sitä osteta. Lahja ei ole vaihtokauppaa. Lahjan tulisi olla vain osoitus lahjoittajan halusta antaa – ei oikeastaan mistään muusta. Lahjasta ei voi maksaa.
Päivän evankeliumi vie meidät jonnekin Betanian seudulle, jossa Johannes oli ollut kastamassa. Eräänä päivänä hän näkee Jeesuksen tulevan luokseen ja puhu lähellä olevilleen: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Hän on se, josta sanoin: ’Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.’ Minäkään en tuntenut häntä, mutta juuri sitä varten olen tullut kastamaan vedellä, että Israel saisi tietää, kuka hän on.”
Johannes esittelee Jeesuksen: ”Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin”. Ja samalla hän kertoo syyn miksi hän ylipäätään oli kastanut ihmisiä. Hän kastoi siksi, että jonakin päivänä tunnistaisi Kristuksen.
Johannes Kastajan sanat vaativat pysähtymistä – muuten ne lipuvat ohitse puhuttelematta. Muutamalla sanalla hän kuvaa aivan kuin toista todellisuutta.
Tunsivatko Johannes ja Jeesus toisensa? Ihmettelen kovasti, jos eivät tunteneet. Hehän olivat serkuksia. Johannes kuusi kuukautta Jeesusta vanhempi. Muistamme kuinka Maria meni enkelin ilmoituksen jälkeen Elisabetin luokse Juudean vuoriseudulle. Elisabet oli silloin kuudennella kuukaudella ja odotti Johannesta. Olisi ihmeellistä, jos he eivät olisi koskaan tavanneet poikiensa syntymän jälkeen.
Tunsivatko siis Jeesus ja Johannes toisensa? Kyllä ja ei. Serkuksina varmasti olivat joskus tavanneet – mutta Kristusta, Messiasta, Pelastajaa, Vapahtajaa – mitä nimeä haluammekin käyttää – hän ei ollut tunnistanut. Siihen tarvittiin merkki. Sen merkin saamiseksi Jumala lähetti Johanneksen Jordanille kastamaan. ”Mutta hän, joka lähetti minut kastamaan vedellä, sanoi minulle: ’Se, jonka päälle näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, kastaa Pyhällä Hengellä.’ Minä olen sen nähnyt ja todistan, että tämä mies on Jumalan Poika.””
Jeesuksen kaste oli tuntomerkki. Kasteen hetkellä Pyhä Henki laskeutui kyyhkysen tavoin Jeesuksen päälle ja jäi hänen päälleen. Sen Johannes näki – se oli Jumalan lupaama merkki.
Elämän peruskysymys on: ”Kuka minä olen?” Ei ole kysymys vain nimestä. Ei ole kysymys vain suvusta. Ei vain kotipaikasta ja syntymäajasta. Kuka minä olen – on kysymys, joka koskee koko olemista.
Muista evankeliumeista voit muistaa kuvauksen Jeesuksen kasteesta, kuinka Pyhä Henki kyyhkysen tavoin laskeutui alas taivaasta ja taivaasta kuului ääni: ”Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt”. (Lk.3:22) Oliko tämä hetki, jolloin Jeesus itse löysi vastauksen kysymykseen: ”Kuka minä olen?” Voi olla niin. Joka tapauksessa Johannekselle se oli hetki, jolloin hän sai vastauksen kysymykseen: ”Kuka Jeesus on?” Hän on Jumalan Poika.
Kaste muuttaa näkökulmaa. Kaste avaa uuden näköalan. Myös se kaste, jolla sinut on kastettu – se kaste, jolla minut on kastettu – avaa aivan uuden näkymän.
Apostoli Johannes kirjoittaa kirjeessään: ”Katsokaa, kuinka suurta rakkautta Isä on meille osoittanut: me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, ja hänen lapsiaan me myös olemme.” (1 Joh.3:1) Kasteen lahja on se, että meistä on tullut Jumalan lapsia – me olemme Jumalan lapsia. Me olemme hänelle rakkaita. Me olemme armahdettuja. Jumalan hyvyys ympäröi meidät – vaikka maailma ympärillämme on pimeä.
Lapset tuottavat iloa, lapset tuottavat huolta, lapset tuottavat murhetta ja surua… mutta lapset pysyvät kaikesta huolimatta lapsina ja rakkauden kohteina.
Sinä olet Jumalalle rakas. Se on hänen lahjansa. Lahja, josta ei voi maksaa. Lahja, josta ei ole vaihtokauppaa. Lahja, joka on lahja. Kerran – kasteen hetkellä, kun et osannut mitään pyytää etkä odottaa, sait sen.
Tänään me käymme jälleen yhdessä ehtoollispöytään. Se on meille toinen merkki tuosta lahjasta. Kaste ja ehtoollinen – ne ovat ulkoisia tuntomerkkejä ja muistutuksia, että jaksaisimme uskoa: olen Jumalan lapsi, olen Jumalalle rakas.