Kaste antaa. Kaste kantaa.
Ihmiselämän tärkeitä hetkiä täytyy muistaa. On kastejuhla, syntymäpäiväjuhla, rippijuhla, valmistujaisjuhla, hääjuhla… Jokaisen elämässä on paljon tärkeitä päiviä ja hetkiä. Kukapa isä tai äiti ei muistaisi sitä kun on saanut käsivarsilleen ensimmäisen kerran oman lapsen. Niitä tuntoja, jotka liittyivät isäksi ja äidiksi tulemiseen.
Tänään kirkoissa muistetaan kastetta. Kastepäivä on yksi kohokohta pienen lapsen vanhempien elämässä. Kotona on muistoja kastejuhlasta: kastekuva, valokuvakehys, kummilusikka… Se kertoo kastejuhlan arvostamisesta. Kristillinen uskomme näkyy näiden esineiden kautta jokaiselle kotiimme tulevalle. Vielä enemmän kasteeseen liittyvät esineet kertovat meidän tärkeydestä Jeesukselle.
Minun kastepuheessani toistuvat yleensä muutamat samat asiat kerta toisensa jälkeen, koska juuri niissä asioissa näkyy se mikä on olennaista ja tärkeää kasteessa. Ensimmäinen tärkeä asia on aloitteentekeminen kasteessa. Kenestä kaste on lähtöisin. Koskaan se ei ole kastettava itse, ei silloinkaan kun kastettava ei ole enää pikkuvauva. Sellaisiakin kasteita on ollut viime vuoden aikana. Aloite on aina Jumalalla. Hän rakastaa meitä niin paljon, että tahtoo ottaa meidät omaksi lapsekseen. Mutta suuri on vanhempienkin rakkaus heidän tahtoessaan antaa oman lapsensa Jumalan lapseksi. Erään kastettavan lapsen vanhemmat sanoivat, että he tahtovat tällä tavalla antaa kaiken mahdollisen hyvän lapselleen, kun koskaan ei tiedä mitä maailma tuo tullessaan. Kasteessa on siis kyse siitä, että Jumala antaa ja Jumala kantaa.
Kasteessa lapsi saa nimen. Se on ja ei ole totta. Usein nimi on salaisuus kasteeseen saakka. Vanhemmilla on oikeus pitää nimi omana tietonaan tai alkaa kutsua lasta heti antamallaan nimellä. Kaste ei ole vain nimenantojuhla. Mutta nimi liittyy olennaisena osana kasteeseen. Kasteessa Jumala kutsuu jokaisen nimeltä omakseen. Me emme ole Jumalalle numeroita, emme edes hetuja, vaan ihan omia itsejämme, sillä nimellä joka meille on annettu ja jolla meitä muutkin kutsuvat. Tämä nimeltä kutsuminen kertoo, että Jumalalle jokainen kastettu on juuri hän, yksilö. Elämässä meitä ihmisiä ryhmitellään erilaisiin ryhmiin, olemme osa niitä tahtoen tai tahtomattamme, ja sitten meidän oletetaan olevan sellaisia kuin muutkin samassa ryhmässä. Jumalalle jokainen on tärkeä juuri sellaisena kuin hän.
Kaste antaa. Kaste kantaa. Siksi me tahdomme tänään muistaa ja rukoilla viime vuonna kasteen kautta seurakuntamme ja Kristuksen kirkon jäseneksi otettujen puolesta. Kodissamme olevat kasteeseen liittyvät asiat kertovat uskon tärkeydestä meille. Tällaisista pienistä uskon merkeistä kasvaa suuri puro. Eri ihmisten uskot liittyvät yhteen. Syntyy kirkon yhteinen usko. Kaste liittää meidät osaksi suurta joukkoa. Se muistuttaa, että emme yksin usko, epäile, pohdi, kyseenalaista, luota, vaan miljoonat muut kristityt miettivät aivan samanlaisia asioita, jonkun usko on vahvempi, toisen usko vähän heikompi. Kasteessa luotu liitto Jumalan ja ihmisen välillä on varma silloinkin, kun meidän uskomme horjuu. Kristittyjen yhteyden merkkinä on yhdessä lausuttu uskontunnustus.
Pieni lapsi, viime vuonna kastettu vauva, selviää näistä uskonkysymyksistä vielä helposti. Hänelle riittää, kun isä ja äiti huolehtivat hänestä, kun hän saa osakseen turvaa ja huolenpitoa. Siinä arkisessa tehtävässä, välillä raskaassakin, vanhemmat ovat Jeesuksen työtovereita. He antavat hoivaa ja luovat perusturvallisuutta, mitkä ovat ihmisen perussuhde myös Jumalaan. Parhaimmillaan kasteessa saatu usko Jumalaan ja siinä vahvistuminen ovat kuin turvallista luottamusta siihen, että niin kuin isä ja äiti pitävät minusta huolen, pitää Jumalakin. Miksi siis pelätä.
Pienen lapsen maailma on yksinkertainen ja helppo. Hänellä ei ole vielä suorituspaineita ja vaatimuksia. Kasvaminen alkaa ,tuoda niitä mukanaan. Kristinuskon keskeisin sanoma ihmiselle liittyy lupaan olla heikko, haavoittuva ja keskeneräinen. Kun tunnustamme Jumalan luomissa ihmisissä olevan hyvyyden ja pahuuden, annamme oikeuden myös heikkouteen. Juuri silloin kaste antaa. Kaste kantaa. Keskeneräisyyteen liittyy lupaus saada luottaa kasteen armoon. Jumala armahtaa silloinkin kun ihminen tai ihmiset eivät ole siihen valmiita. Tiettyyn rajaan saakka ihminen voi pyrkiä olemaan parempi ihminen, mutta aina tulee raja vastaan. Jokainen tarvitsee oikeutta saada tehdä virheitä. Kastetun oikeus on pyytää ja saada anteeksi. Se on kristillisen uskomme ydinsanoma. Siihen oikeuteen meidät kastetaan, kun saamme lahjaksi uskon Jumalaan, Jeesukseen ja Pyhään Henkeen.
Siksi on suuri ilo että viime vuonna kasteen kautta on otettu Kristuksen kirkon ja Hartolan seurakunnan yhteyteen Juuso Petteri, Julia Iina Aurora, Milla Alina, Mico Juha Mikael, Aino Emilia, Aatu Vilho Sakari, Eino Aatos Kalervo, Lauri Aaro Mikael, Frida Helmi Lyydia, Iitu Elli Alisa, Olga Elin Linnea, Veera Mari Ilona, Sini Maria Jasmine, Alex Jose Mikael, Milla Annikki, Nooa Johannes Mikael, Nahomi, Juha Henrik Rainer ja Reetta Sylvi Maria. Me suljemme heidät ja heidän perheensä rakkauteemme ja esirukouksiimme.
He ovat saaneet osakseen kasteen lahjat, uskon, anteeksiantamuksen ja ylösnousemuksen. Heille ja meille kaste antaa. Heitä ja meitä kaste kantaa.